Lauhapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Pukkasin päälläni ystäväni kaulaa lohduttavasti. Minusta tuntui pahalta nähdä hänet niin allapäin sen typerän soturin takia. ”Piristy nyt. Sillä soturilla taisi olla turkissa muurahaisia. Ainakin hänen naamansa näytti siltä”, pärskähdin ja vääntelehdin naamaani mukamas äkäisenä, tietenkin yrittäen imitoida sitä naarasta, johon olimme törmänneet äskettäin. Mahlapentu vilkaisi minua ja hänen kasvoillaan käväisi heikko hymy, kunnes hän sitten käänsi katseensa takaisin menosuuntaan. Vau. Se inhottava soturi oli tosiaan jättänyt jälkensä ystävääni.
Samassa sain tuuman. ”Mennään”, hihkaisin kirittyäni kollin edelle. Hän katsoi minua kummastuneena. ”Leikitään piilosta pentutarhalla! Siellä meitä ei voida läksyttää, sillä se on Mahtavanklaanin aluetta! Ja Mahtavanklaanin maata saavat tallata ainoastaan mahtavat tyypit, kuten minä: mahtava Lauhakuolema, ja hänen paras ystävänsä, mahtavista mahtavin Mahlakynsi!” Seisoin kermanvärisen ystäväni edessä ylpeänä, katsoen suoraan hänen vihreisiin silmiinsä. Toivoin että puheeni inspiroisi Mahlapentua lopettamaan synkistelyn, sillä jos ei muuta, ainakin se oli aiheuttanut närkästystä pesän ohitse kulkevissa sotureissa, jotka mulkoilivat minua tarpeettoman ilkeästi. Varttuneilla kissoilla ei ollut sitten minkäänlaisia käytöstapoja, hyh.
”Hyvä on”, Mahlapentu maukui lopulta. Ilokseni sain huomata, että hänenkin kasvoilleen oli piirtynyt pieni hymyntapainen.
”Minä voin laskea ensin. Mene sinä pentutarhalle piiloon, niin minä etsin sinut sitten!” hihkaisin ja istahdin pentutarhan edustalle. Mahlapentu nyökkäsi ja kipaisi sisälle pesään niin että sisäänkäyntiä peittävä sammalverho oikein heilahti. Hymyilin itsekseni ja käännyin selin pesään. Sen jälkeen aloin laskea hiljaa mielessäni kymmeneen. Vitkastelin tahallani, jotta Mahlapennulla olisi paremmin aikaa löytää sopiva piilo. Ennen kaikkea halusin saada hänet unohtamaan äskeisen välikohtauksen aukiolla.
Kun olin valmis pomppasin jaloilleni ja tassuttelin sisälle pesään. Katselin hetken aikaa ympärilleni. Ruostekukka nukkui yhä – ei mikään yllätys. Mäntyviiksi näytti pesevän vastaanhangoittelevaa Sammalpentua, ja Sumusilmä ja Naarmunenä vaihtoivat keskenään kieliä pesän perällä. Mutta missä Mahlapentu sitten oli?
Pudottauduin matalaksi, ihan niin kuin olin nähnyt joidenkin oppilaiden tekevän aukiolla, ja ryhdyin jäljittämään häntä. Ensiksi suuntasin klaaninvanhimpien luokse. Kiersin heidät ympäri pariin kertaan, mutta kun en löytänyt sieltä mitään tutkimisen arvoista, siirryin seuraavalle etapille. Löytäisin kyllä Mahlapennun – vaikka siinä menisikin koko päivä.
//Mahla?
//315 sanaa
