Laventelitaivas
Kuuntelin korvat höröllä Leimusilmän sanoja. Kaikki mitä kolli sanoi oli täysin totta, ja kuten parantaja mainitsikin, epäreilulta se tuntui. Ja kyllähän minä tiesin, ettei yksittäinen tai useampikaan kissa eloklaanista voisi vaikuttaa asiaan millään tavalla. Asia oli päällikön käpälissä, ja tuskin hänkään pystyi kaikkea vaatimaan, jotta sovun oli mahdollista säilyä kahden klaanin välillä. Mutta minusta tällaiset teot kertoivat kaikesta muusta kuin sovun ylläpidosta, ja siitä olisi pitänyt vastata paremmin. Mutta mitäpä minä sitten olin mitään vaatimaan, kun minulla siihen ollut oikeutta.
“Teenkö tätä nyt oikein vai joudutko kohta tekemään perästä kaiken uusiksi?” naukaisin verkkaisesti, sillä kaipasin aiheen vaihtoa keskusteluumme. Siksi alun perin olin halunnut muuta tekemistä, jotta ei tarvitsisi aina pyöritellä mielessä samoja kehää kiertäviä ajatuksia. Toisaalta oli ollut hyvä sanoa ne ääneen jollekulle, vaikka edes sillä tasolla, mitä olin nyt toteuttanut. Ehkä se riitti keventämään oloani. Niin halusin ainakin uskoa.
“Tuo kelpaa hyvin”, Leimusilmä vastasi ja saatoin melkein huokaista helpotuksesta, ettei tarvinnut enää palata edelliseen aiheeseen. Ja sitä paitsi, olin tehnyt paketin ainakin jollain tasolla vastaamaan Leimusilmän standardeja!
“Mutta sano sitten, jos olenkin ihan rähmäkäpälä tämän kanssa. Kyllä sinä saat vaatiakin, vaikkei minusta sinulle mitään vakituista käskyläistä tulekaan”, puhelin samalla, kun viimeistelin pakettia. Äänessäni oli huvittunut sävy, mutta olin myös samalla tosissani. Vaikka kaipa Leimusilmä olisi jo jotain murjaissut, jos olisin alkanut taiteilemaan liian omaperäisesti. Olikohan sellainen edes tässä hommassa mahdollista? Tai no, siitä ei ehkä kannattanut ottaa selvää tai Leimusilmä varmaan karttaisi tarjoamaani apua maailman tappiin saakka.
//Leimu?
