Lehtipentu
Kirjoittaja: Rita
”Mutta on selvää, että he haluavat jotain sinusta, eivät välttämättä minusta, mutta sinusta kylläkin”, veljeni sanat saivat minut ajattelemaan. Ehkä olin ollut liian sinisilmäinen kollioppilaiden suhteen. Ironisesti Tipupentu joskus havaitsi enemmän kuin minä sokeudestaan huolimatta. Täytyisi vielä tarkkailla kolleja tarkemmin. Osa minusta ei silti halunnut luopua ajatuksesta, että he saattaisivat olla luotettavia. Yritin silti kuitenkin olla olematta liian luottavainen. Muista kriittinen ajattelu, Lehtipentu. Luottamuksesi pitää ansaita. Tällä hetkellä ainoa johon luotin, oli veljeni. Olin juuri vastaamassa ’taidat olla oikeassa’, kun Tipupennun pää kääntyi odottamattomasti.
”Tuimapentu! Tule tänne!” veljeni huikkasi, ja näin kyseisen pennun kääntävän askeleensa meidän suuntaamme. Miksi, Tipupentu, miksi?
”Leiki mukana”, tuo sihahti minulle. Selvä. Leiki mukana missä? No, saisin sen varmaan kohta selville.
”Me olemme suunnitelleet leiristä karkaamista illalla Mustikkatassun ja Sinitassun kanssa. Mitäs sanot? Sähkötassulle ei saa kertoa koska se limanuljaska varmasti kärventäisi meidät siihen paikkaan, sitä paitsi hän on muutenkin niin hiirenaivo ettei voi olla. Tuletko mukaan?” Mitä ihmettä veljeni haki tällä? Pidin ilmeeni kuitenkin täysin lukemattomana.
”Jos päätät tulla mukaan kerron enemmän illalla”, Tipupentu maukui vielä.
”Kai te tajuatte, mitä siitä seuraisi?” Tuimapennun kysymys oli hankala. Yritin tulkita vanhemman pennun vastausta parhaani mukaan, mutta tuon äänensävy ja ilme pysyivät kumpikin lukemattomina. No, ainakin tuli testattua että Tuimapennulla oli aivot; vain tyhmä olisi lähtenyt mukaan suunnitelmaan kyseenalaistamatta mitään. Vilkaisin nopeasti veljeni suuntaan katsoakseni haluaisiko hän sanoa jotain, mutta tuon ilmeessä näkyi vain vienoa ärsyyntymistä, jota kuka tahansa kissa ei olisi ehkä aluksi erottanut. Olin kuitenkin oppinut lukemaan veljeni ilmeitä harvinaisen hyvin, sillä olimme viettäneet kirjaimellisesti koko elämämme yhdessä.
Päätin avata suuni. Pysyisinkö juonessa, vai myöntäisinkö koko jutun olevan joku Tipupennun testi? Ei. Emme olleet vielä saaneet juuri mitään irti Tuimapennusta, ja oletin -ei, tiesin- veljeni haluavan lisää tietoa. En ollut aivan varma, mitä Tipupentu yritti ottaa irti tästä, mutta mitä ikinä se olikin, sille oli varmasti hyvä syy. Luotin veljeeni. Riskinä tässä tosin olisi, että toinen menisi kantelemaan meistä Puuviikselle tai jopa Kuolonklaanin päällikölle, mutta olin valmis saamaan meidät pois ongelmista koska tahansa. Tipupentu voisi luottaa minuun. Minulla ei ollut hajuakaan, missä välissä veljeni halusi paljastaa juonen olevan huijausta. Aikoiko hän mennä niin pitkälle, ettei kertoisi juonen olevan valetta vaan saattaisi Tuimapennun ongelmiin, koska tuo olisi yksin illalla harhailemassa leirissä ja etsimässä meitä? Toivoin vain, että homman olisi tarkoitus loppua ennen kuin se menisi liian pitkälle. Olisihan se ihan hauskaa saattaa kolli vaikeuksiin, mutta en ollut varma, saisimmeko toista mahdollisuutta ansaita tämän luottamus, mikäli se tulisi tarpeen. No, päätin antaa Tipupennun lopettaa tämä, mutta jos asia lähtisi totaalisesti käsistä, puuttuisin siihen. Uskoin kyllä veljelläni olevan homma kontrollissa.
Näin Tuimapennun istuneen alas, ja tein itsekin samoin. Asetin häntäni veljeni lavalle merkiksi, että hänkin voisi istuutua, ja näin tuon tekevän niin. Käänsin katseeni takaisin Tuimapentuun.
”Tajuamme, mutta joudumme ongelmiin vain jos jäämme kiinni”, nau’uin ovelasti katsoen kollia suoraan silmiin, ”Tiedän idean kuulostavan riskialttiilta, mutta minulla on tarkka suunnitelma.”
”Miltä kuulostaa?” veljeni hymähti viereltäni.
//Tuima? Tipu?
//475 sanaa
