Lehtitassu
Kirjoittaja: Rita
Seuraava laji oli pesänrakennus. Olin toden sanoen vähän harmissani, sillä olisin halunnut päästä puhumaan veljelleni päivän tapahtumista. Olisin halunnut myös saada tuon mielipiteen Sulkatassusta, jotta saisin toisen näkökulman kissasta ja tietäisin paremmin, kannattaisiko tuohon tutustua. Lisäksi idea siitä, että joutuisin nukkua vierivieressä parin melkein vieraan kissan kanssa oli epämukava. Tai noh, olihan oppilaidenpesässä sama tilanne, mutta jotenkin tilanne tuntui turvallisemmalta, kun kissoja oli paikalla niin monta. En ollut varma saisinko nukutuksi kunnolla tänä yönä sen takia, etten haluaisi Sulkatassun tai Sinitassun tekevän jotain. Oikeastaan miksi he tekisivät? Halusin uskoa, etteivät he oikeasti juonittelisi jotain minua vastaan, mutta ikinä ei voinut olla varma. Toisaalta tämä saattaisi olla hyväksikin. Ainakin tietäisin hyvissä ajoin, jos he eivät olisi luottamuksen arvoisia. Ja jos mitään pahaa ei tapahtuisi… no, katsoisin asiaa tarkemmin sitten.
Itse pesänrakennus kuulosti totta puhuen melko kiinnostavalta idealta. Toivottavasti saisimme työn tehtyä hyvin.
”Mitä te ehdotatte pesäpaikaksi?” Sulkatassu kysyi. Hiljaisuus vallitsi välillämme, kun me kaikki mietimme. Olin ehdottamassa, että voisimme etsiä oksia ja muuta aluskasvillisuutta joista kokoaisimme pesän, mutta Sinitassu ehti ensin.
”Tuo puunjuurakko tuolla kauempana näyttää ihan hyvältä.” Katsoin Sinitassun osoittamaan suuntaan. Tosiaan, kaukana piirtyi iso puu, jonka juurakko näytti ensivilkaisulla isolta. En ollut aivan varma saisimmeko katosta täysin aukottoman, mutta katsoisin toki paikkaa tarkemmin. Olisi tyhmää jättää ihan varteenotettava ehdotus huomiotta.
”Mennään tarkastelemaan lähempää”, ehdotin, ja Sulkatassu mumisi myöntävästi. Lähdimme peräkanaa kävelemään kohti puuta, Sinitassu edessä. Päästyämme sinne aloimme kaikki tutkia juurakkoa. Pujahdin juurien alle. Arviolta paikka oli vähän ahdas kolmelle, mutta voisimme kaivaa alla olevaa multaa laajentaaksemme pesää. Koetin raapia alla olevaa multaa käpälälläni, ja se lähti ihan hyvin vaikka olikin vähän kohmettunutta lehtikadon jäljiltä. Katossa oli suuria aukkoja, mutta pystyisimme toivottavasti tukkia ne oksilla, saniaisilla ja muilla kasveilla mitä löytäisimme. Puikkelehdin tieni pois juurien alta, ja ravistin turkkiani. Nuolaisin pari kertaa rintaani varmistaakseni, että näytin suhteellisen siistiltä.
”Tämä vaikuttaa kohtalaisen toimivalta”, Sulkatassu kommentoi hetken kuluttua. Sinitassu nyökkäsi tyytyväisenä, ja minäkin myönnyin. Myös Varjokarva ja Pähkinäkorva, jotka olivat tulleet mukanamme, näyttivät jokseenkin tyytyväisiltä meihin. Tai eiväthän he sitä kovin ilmeikkäästi näyttäneet, mutta osasin lukea kissoja hyvin. Istuimme siinä hetken.
”Mistä aloitetaan?” Sulkatassu kysyi lopulta, ”Meidän täytyy ainakin tukkia katto.”
”Lisäksi meidän täytyy laajentaa pesää kaivamalla multaa pois ja tehdä vuoteet itsellemme”, lisäsin Sulkatassun luetteloon.
”Minä voin vaikka kerätä sammalia”, Sinitassu ehdotti. Sulkatassu nyökkäsi.
”Minä teen katon”, ilmoitin, sillä halusin varmistaa, että siitä tulisi oikeasti pitävä.
”Minulle jää sitten pesän laajentaminen”, Sulkatassu totesi virnistäen hyväntuulisesti.
Hännänheilautuksen saattelemana lähdin etsimään keppejä ja muuta katonrakennusainetta.
Palasin mukanani kasa keppejä, saniaisia ja joitakin huuruisia maasta löytyneitä lehtiä. Hiirenkorva oli vasta alkanut, joten kasvillisuutta oli vähän hankala löytää, mutta tein parhaani. Sulkatassu oli pesässä, ja näin lupaavanoloisen kasan multaa pesän vieressä.
”Hei”, oppilas naukui huomatessaan minut. Hänen tassunsa olivat mullassa, ja katsoessani pesää huomain sen olevan laajempi. En kuitenkaan viitsinyt kehua häntä, sillä se saattaisi vaikuttaa liian tuttavalliselta. Sen sijaan nyökkäsin tervehdykseksi. Astelin juurien luo, ja aloin parhaani mukaan pinoamaan oksia, lehtiä ja saniaisia juurien väliin. Työstä tuli ihan kohtuullinen, ja saatuani katon valmiiksi astuin sivuun. Pesä näytti nyt ihan oikealta pesältä. Aurinko oli kuitenkin käynyt hitaasti laskemaan, ja meidän täytyisi kiirehtiä saadaksemme pesä valmiiksi.
”Oletko nähnyt Sinitassua?” kysyin, sillä naarasta ei näkynyt missään.
”Hän kävi tässä ja toi nuo”, Sulkatassu viittasi pieneen kasaan sammalia, ”ja sanoi hakevansa vielä lisää.” Nyökkäsin. Odotimme oppilasta hetken. Pian hän tulikin, mukanaan joitain pesätarvikkeita sekä… kiviä. Mihin ihmeeseen tarvimme kiviä? Katsoin Sinitassuun kyseenalaisesti, mutta hän ei huomannut sitä. Naaras laski kivet maahan.
”Toin kiviä koristeeksi. Menen kohta hakemaan lisää”, tämä ilmoitti ylpeänä. Oikeasti? Oliko tuo tosissaan? Katsoin Sulkatassua, mutta vaikka tuon silmissä näkyi pieni turhautunut pilke, tuo ei avannut suutaan. Uskoin, että minun täytyisi olla se, joka pistäisi tälle lopun. Ehkä Sulkatassu ei halunnut pahoittaa siskonsa mieltä.
”Kuule Sinitassu”, aloitin, ”Meillä ei ole aikaa tuolle.” Sinitassu näytti hetken hämmästyneeltä, ja sitten närkästyneeltä.
”Miksi ei?” Sinitassu kallisti päätään. Katsahdin Sulkatassua tukea hakien.
”Aurinko on laskemassa, ja meidän täytyy olla ahkeria, että saamme tämän pesän ylipäänsä valmiiksi”, Sulkatassu järkeili kuulostamatta liian vihaiselta.
”Mutta sitten pesämme ei näytä hienolta!” Sinitassu väitti. Huokaisin.
”Anteeksi, mutta meillä ei vain ole aikaa”, yritin selittää. Lankesi lyhyt hiljaisuus.
”Entä jos teemme pesän ensin valmiiksi, ja sitten koristelemme jos meille jää aikaa”, Sulkatassu ehdotti lopulta. Kiitos Sulkatassu! Sinitassu myöntyi tähän, ja aloimme tehdä itsellemme vuoteita pesään. Saatuaan omansa valmiiksi, Sinitassu lähti pesästä kiviensä luo. Tämä alkoi asetella niitä pesän ulkopuolelle. Tuhahdin hiljaa. No, ainakin tuo oli menestynyt kiipeilyssä suhteellisen hyvin.
//Sulka? Pähkinäki voi kirjottaa jos haluu?
//724 sanaa (kp-boosti käytössä)
