Leimusilmä

255 sanaa | 6 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Leimusilmä värisytteli viiksiään itsekseen kuunnellessaan Laventelitaivaan kysymystulvaa. Naaras vaikutti puhuneen itsensä pussiin ja yritti korjata tilannetta esittämällä kysymyksen toisensa perään. Se sai parantajakollin kehräämään hyväntuulisena, ja hetkeksi hänen onnistui lakata murehtimasta klaanitoveriensa puolesta.
“Yrttejä löytyy oikein hyvin”, hän vastasi samalla kun hän asteli lähemmäksi soturin jo ylös kaivamia juuria ja kumartui nuuhkaisemaan niitä. “Jos viherlehti jatkuu näin suopeana ensimmäisten lehtien putoamiseen asti, meillä tulee olemaan riittämiin yrttejä myös lehtikadoksi.” Hän istahti alas, nappasi maasta pitkän voikukanvarren ja ryhtyi sitomaan sillä juuria käteväksi paketiksi, joka olisi helpompi kantaa leiriin. “Monet yrtit säilyttävät tehonsa vielä kuivattuinakin, joten hyvällä tuurilla samoja kasveja voi käyttää vielä seuraavan hiirenkorvan kynnykselläkin. Toki tuoreet yrtit ovat kuivattuja tehokkaampia, mutta sille me emme voi mitään, että lehtikatona mitkään kasvit eivät kasva.” Leimusilmä laski juuripaketin sievästi tassujensa juureen ja siirsi mietteliään katseensa Laventelitaivaaseen, joka oli onnistunut hänen selostuksensa aikana kaivamaan maasta lisää juuria.
“Eivätköhän nämä juuret riitä”, hän naukui naaraalle ja taputti tassullaan sidottuja juuria. “Etsisitkö jonkin oikein pitkän ja taipuisan voikukanvarren, jolla nuo loputkin voidaan sitoa yhteen?”
“Toki!” Laventelitaivas näytti olevan enemmän kuin mielissään saadessaan jotain puuhaa. Naaras pyyhki mullat tassuistaan ja ryhtyi käymään läpi maassa makaavia kukanvarsia.
Leimusilmä katseli häntä hetken hiljaa, ennen kuin kysyi kuin ohimennen: “Miten sinä muuten olet jaksellut? Väärävarjon kuolema on varmasti ollut raskasta sinullekin – olihan hän sukua sinulle.” Hän oli vuodenaikojen mittaan oppinut lukemaan klaanitoveriensa elekieltä melko hyvin. Parantajan työssä se oli suorastaan välttämätön taito. Ja juuri nyt hän luki Laventelitaivaan yli-innokkaasta olemuksesta, että tällä taisi olla jokin syy yrittää pitää itsensä kiireisenä.

//Laventeli?

Author: EmppuOmppu

.

Kirjoittaja: EmppuOmppu