Leimusilmä

Se miten Kimalaistoive huolehti muista ennen itseään tässäkin tapauksessa kertoi paljon siitä, millainen persoona ikikuningatar oli. Leimusilmä ei ollut koskaan tavannut yhtä epäitsekästä ja pyyteetöntä kissaa kuin Kimalaistoive, ja siksi hänen sydäntään raastoi niin, kun hän ei kyennyt auttamaan tätä enempää.
“Kunpa tietäisinkin vastaukset kaikkiin kysymyksiisi”, Leimusilmä huokaisi ja luimisti korviaan. “Sinulla on varmasti paljon mietittävää, ja päätitpä sitten kertoa tästä perheellesi tai et, tiedän heidän olevan tukenasi joka tapauksessa. On parasta elää päivä kerrallaan sen sijaan, että murehtii tulevaisuutta. Olet täällä nyt, ja tällä hetkellä se on tärkeintä.”
Kimalaistoiveen murheellinen ilme särki Leimusilmän sydämen. Hän tassutti ikikuningattaren tykö ja kosketti tämän lapaa kevyesti hännällään. “Jos haluat kertoa tästä Hiilihampaalle ja Korppitähdelle, voin pyytää heidät tänne.”
“Kiitos Leimusilmä”, kolmijalkainen kuningatar hymyili uupuneesti, “mutta minä taidan etsiä heidät itse.”
Parantajakolli nyökkäsi. “Tiedät, mistä minut löytää, jos tarvitset jotakin. Teen parhaani, jotta olosi olisi mahdollisimman mukava.”
Kimalaistoive räpäytti haikeasti silmiään. “Kiitos, minä tiedän sen.”
Kun Leimusilmä asteli ulos pentutarhasta, häntä hieman huimasi. Hän pudisteli päätään karkottaakseen ikävän olon ja lähti tassuttamaan pesäänsä kohti hajamielisenä. Kollin poukkoilevan ajatuksenjuoksun katkaisi pehmeä tömähdys päin hänen kuonoaan.
“Leimusilmä?” Lieskakajo kääntyi katsomaan häneen yllättyneenä. Leimusilmä räpytteli silmiään ja tajusi kävelleensä soturia päin ajatuksissaan.
“Anteeksi, en katsonut eteeni”, hän sanoi vaisusti ja oikaisi kurssiaan ohittaakseen Lieskakajon. Vaikka he olivat nykyisin jonkinlaisissa puheväleissä – sellaisissa kuin parantajan ja soturin sopi olettaa olevan -, hän ei silti ollut antanut tälle anteeksi.

//Lieksa? 🙁

Author: EmppuOmppu

.