”Leopardi” (Mäihä)
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Aika oli mennyt oikein rattoisasti mitä nyt tässä muutaman päivän olin paiskinut töitä erittäin ahkerasti niin kuin kunniallisen klaanikissan kuuluikin. Lihaksiani kyllä särki kaiken sen hurjan uurastuksen seurauksena. Rakkaan mestarini – tähän väliin pitää kuitenkin muistuttaa, että ironia oli näissä sanoissa, kuten yleensä kaikessa muussakin, vahvasti läsnä – Jääviillon koetteleminen kuitenkin tuntui olevan minulle elämän eliksiiriä, joka piti minut hengissä raatamisesta väistämättä aiheutuvan tuskallisen kuoleman sijasta.
Kurottauduin pitkään venytykseen, joka sai kipeytyneet lihakseni suorastaan huokaisemaan helpotuksesta. Jääviilto oli ilmoittanut minulle, että loppupäivä olisi vapaata. Juuri kun olin nousemassa takaisin ylös ja lähtemässä etsimään seuraa, niin kukapa muukaan kuin armahin Keijukaiseni ilmestyi näkökenttääni muutaman ketunmitan päähän.
“Ah, tervehdys Hentotassu”, totesin aurinkoisesti ja vedin kasvoilleni perin yllättyneen ilmeen – tällä kertaa sattuma oli oikeastikin saattanut meidät yhteen ilman mitään peukalointia. Harmaa naaras pysähtyi ensin ja hetken siinä oltuaan käänsi kasvonsa niin ystävällisinä minun suuntaani, etten voinut kuin ilahtua. Olin niin ylpeä Keijukaisesta ja hänen kohentuneesta asenteestaan. Mikä päivänsäde hän olikaan nykyään!
“Eikö olekin ihana sää tänään?” tokaisin vilpittömään sävyyn ja katsoin leveä virne kasvoillani synkeältä näyttävää taivasta. Hyvä jos ei vettä sataisi – tai ehkä se vielä siivilöityisi kylmän takia lumeksi, mutta keli oli kaikkea muuta kuin hehkeä. Keijukainen oli pyöräyttää silmiään, mutta sitten veti taidokkaasti kasvoilleen suorastaan viherlehden aurinkoa henkäilevän hymyn.
“Oikein upea”, naaras totesi hampaidensa välistä. Keijukaisen katse oli niin pistävä, että oikein sieluun sattui. Ja vielä ilman mitään kunnollista syytä! Voi kuinka minua kohdeltiinkaan kaltoin. Väläytin hänelle takaisin lähes huomaamattoman nopean häijyn hymähdyksen, kunnes taas kasvoni valuivat leppoisalla tavalla heikkomielisen kuvan antavaan ilmeeseen.
Otin muutaman rempseän askeleen naaraan luokse ja kaikesta karistelusta huolimatta, jäin hänen seuraansa kuin hyvin tiukassa oleva punkki. Keijukainen ei pääsisi minusta eroon näin helpolla. Emme kuitenkaan ehtineet vaihtaa montaakaan sanaa, ennen kuin seuraamme pölähti tummanharmaa kolli, jossa oli havaittavissa sellaista tietynlaista ylimielistä ‘minä omistan tämän maailman’ olemusta – tällä kertaa kuitenkin eri tavalla kuin ihka omalla kaksijalkalan hallitsijattarellamme. Tai sellaisen kuvan hänestä sai hänen esittäessä meille runolliset ilmauksensa.
“Oikein hyvää, oikein hyvää! Aivan ihanaa, että joku on kiinnostunut”, sanoin ja hymähdin typerän oloisesti, jonka jälkeen kurtistin kulmiani liioitellusti: “pahoittelut, että joudun olemaan näin tökerö, mutta sinä olitkaan..?”
“Varistassu”, kolli vastasi olematta moksiskaan. Hän silmäili minua hetken harmailla silmillään, mutta sitten ne harhautuivat taakseni, kuin katsoen jotakuta ja ennen kuin ehdin kääntyä vilkaisemaan, luoksemme oli saapunut minulle aivan tuntematon kissa.
“Mitäs täällä on meneillään?” kyseli kilpikonnakuvioinen naaras intohimoisen uteliaana ja katsoi meitä jokaista vuorollaan.
“Kunhan vaihdamme kuulumisia”, totesin rennosti ja heilautin häntääni. Naaras räpytteli silmiään kiinnostuneena ja mittaili hetken minua:
“Oi! Sinähän taidatkin olla se uusi! Leopardihan se oli?” naaras höpötti. Nyökkäsin.
“Leopardihan hyvinkin. Oikein fantastista tavata sinut.. sinut?”, sanoin ja tein tyylikkään kumarruksen, jonka jälkeen viestin naarasta esittelemään itsensä.
//Huomen? Muut?
439 sanaa
KP-boosti
