”Leopardi” (Mäihä)
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Katselin korkealle kohoavaa koivua silmiäni siristellen. Jostain kumman syystä minut oli passitettu kiipeilemään muita oppilaita vastaan. En tiedä johtuiko se näistä kauniista hoikista koivistani vai mistä oli kyse, mutta joukkueeni oli ollut sitä mieltä, että minut kannatti valita. Olin ihan imarreltu kyllä, mutta minua ei kiinnostanut pätkääkään nämä tällaiset klaanikissojen riennot. Katselin kuinka paikalle alkoi saapua muitakin onnettaren “suosimia” kissoja, mutta en jaksanut panna merkille mitään heidän olemuksistaan. Lopulta joku mestareista kutsui Leopardia – eli tässä tapauksessa minua – nimeltä ja sanoi, että oli minun vuoroni. Hymyilin kyseiselle kissalle leveästi, jonka jälkeen asetuin raidallisen puun juurelle. Tassuni upposivat viheliäisellä tavalla tallottuun maahan, jonka lumikerros oli monen askeleen jälkeen sekoittunut maan kanssa pehmeäksi velliksi. Voi hyvänen aika, että inhosin tätä saastaista metsää.
Jännitin lihaksiani ja valmistauduin näytökseen, josta katsojat – ja varsinkin ikioma joukkueeni – saisivat pian nauttia. Kun kuulin lähtömerkin, lähdin luistelemaan koivun runkoa pitkin ylös.
Kiipeily oli sujunut juuri niin kuin sen pitikin. Aivan uskomattomalla ja ennen näkemättömällä tavalla surkeasti. Jokainen luiskahdukseni puun pinnalla oli tarkkaan harkittu ja lopputulos oli ollut tarkkaan järjestelty kaaos. Kun olin kohdannut pettyneen joukkueeni, olin vain tokaissut teennäinen murheellisuuden sävy äänessäni: “Voi hyvänen aika mitkä suorituspaineet!”
Tällä hetkellä oli kuitenkin yö. Keijukainen ja Tyrskytassu olivat vaatineet minut sellaisella kasvoista aistittavalla levottomuudella keskustelemaan, että uteliaisuuteni ei voinut kuin herätä. Ihan alkajaisiksi harmaa naaras ilmoitti Tyrskytassun taas aiheuttaneen ongelmia. Tyrskytassu taisi olla Keijukaisen virallinen syntipukki, ihan sama mitä kävi – tai sitten kaikki yksinkertaisesti oli tuon raidallisen kissan syytä. Keijukainen ja Tyrskytassu puhuivat vuorotellen – heitin minäkin muutaman kommentin sinne tänne – ja kuulostivat siltä kuin olisi joku suurikin hätä kyseessä. En vain jaksanut ymmärtää heidän jatkuvaa murehtimistaan. Kaikkihan oli oikein loistavasti.
”Tapamme Mesitähden heti, kun siihen tulee tilaisuus”, Tyrskytassu ilmoitti hetken päästä ja sai keskustelun taukoamaan muutamaksi hetkeksi. Suuni loksahti auki ja silmissäni paloi vaikuttunut kiilto. Käänsin silmäni suoraan Tyrskytassuun ja nauroin hetken aikaa.
“Oho! Meidän murhaajamme taitaakin paljastaa viimein kyntensä”, sanoin silmät kiiluen, “minä voin käydä noutamassa hänet tänne vaikka heti, jos heti haluatte häntä tervehtiä!”
Keijukaisen ilme oli jo pelkästään erittäin vahva ‘ei’. Katsoin naarasta suoraan silmiin ja kohautin lapojani leppoisasti: “Ei sitten.”
“Yksi juttu kuitenkin mietityttää minua. Sinähän silloin joskus sanoit jotain niistä yhdeksästä elämästä. Eikös se tarkoita, että meidän pitää nirhata hänet aivan yhtä monta kertaa?” kysyin ja käännyin taas armaan klaanieksperttimme puoleen, “eihän niitä jokaista henkeä ole varattu Keijukaiselle?”
//Tyrksy ja Keiju?
382 sanaa
