”Leopardi” (Mäihä)
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Puristin kynteni ulos ja katsoin syvälle punaruskeaturkkisen naaraan täysikuun kokoisiin silmiin. Väläytin hänelle pienen ystävällisen hymähdyksen ja kävin hänen päälleen silmäni kaaoksen nälkäisinä palaen. Naaraskissa tömähti maahan helposti hänen vankkarakenteisuudestaan huolimatta, joka sai oikeastaan pettymyksen välkähtämään sisälläni.
“Etkö edes viitsi yrittää? Mikä harmi, minä kun niin odotin tätä”, sanoin ja kohautin lapojani näyttäen pettynyttä naamaa. En kuitenkaan ehtinyt kauaa siinä suutani mutristella, kun naaras kissa läimäisi minua hyvin tarmokkaalla tavalla kuonoon. Se sai uuden virnistyksen käväisemään kasvoillani, joka katkesi kuitenkin lyhyeen kun naaras potkaisi minua yllättävällä voimalla suoraan vatsaani.
“Auts”, totesin hyvin yksisävelisesti, kun kohtasin maankamaran horjahduksen saattelemana vähän matkan päässä. Pudistelin päätäni vähän aikaa teatraalisella tavalla, jonka jälkeen nousin takaisin tassuilleni. Katselin tärisevin tassuin takaisin ylös kavunnutta naarasta, jonka silmiin syttyi aivan uudenlainen pelko, kun hänen katseensa kiinnittyi vähän matkan päässä pentujen ympärille kumartuneeseen Keijukaiseen. Punaruskean naaraan katse kääntyi taas nopeasti minuun ja huomasin, kuinka hänen lihaksensa jännittyivät. Nuolaisin huuliani, jotka ikäväkseni maistuivat vereltä – voi kuinka pian viimein pääsisinkään draamailemaan Keijukaisen lailla hakatuista kasvoistani! – ja pudistin naaraalle hitaasti päätäni. Kissan silmät rävähtivät entistä suuremmin auki ja hän pyrki jälkikasvunsa luokse, mutta ikävä kyllä ilkeä pikku erakko Mäihä ehti pysäyttämään tämän aikeet niin sydäntä särkevällä tavalla. Voi kuinka elämä olikaan niin epäreilua ja julmaa!
Punaruskea kissa lyyhistyi maahan taas helposti, mutta rimpuili vaikuttavan ponnekkaasti. Hymyilin hänelle aurinkoisesti ja katsoin kissaa suoraan syvälle hänen tummansinisiin silmiinsä.
“Voi kuinka huomaavaista”, lässytin hyväntuulisesti, “mutta ei sinun oikeasti olisi tarvinnut antaa minun voittaa! Mutta kyllä tämä kohottaa niin haurasta itsetuntoani.”
“Onko tämä kaikki sinulle vain leikkiä?” naaras viimein avasi suunsa ja oikein kipakasti avasikin,“Mitä me olemme koskaan teille tehneet?”
Kasvoni vakavoituivat hetkellisesti: “Ei tietenkään ole. Kuka nyt tällaisella asialla leikkisi? En minä ole julma. Jos se yhtään helpottaa, voin luvata sinulle sen ‘vuoden tuore emo palkinnon’, vaikka tässä tällä kertaa kävikin näin” Kissa katsoi minuun pistävästi.
“Päästä irti”, naaras sähähti ja aloitti uudelleen rimpuilemisen. Räpyttelin silmiäni tiuhaan tahtiin, hyvin loukkaantuneena. Klaanikissoilla oli niin huonot käytöstavat. Kohotin tassuni kissan kurkulle ja työnsin kynnet esiin juuri sen verran, että naaras tunsi niiden piston kurkussaan. Täytyi kai käyttäytyä yhtä barbaarisella tavalla, että tulisin ymmärretyksi, kun kerran kauniit keinot eivät riittäneet.
“EIkö sinulle ole opetettu käytöstapoja? Kunhan pyydät nätisti niin pääset menemään”, totesin ensin kevyesti, jonka jälkeen kasvoillani ollut hymy kuoli nopeasti, “haluatko tietää mitä tämä on minulle?” Naaras ei vastannut. Kohautin lapojani rennosti.
“Etkö? Halua nyt. Ihan minun mielikseni”, anelin. Naaras ei kuitenkaan ehtinyt vastaamaan mitään, kun ilmoilla kaikui Keijukaisen hätäinen toteaminen siitä, että nyt olisi aika lähteä vetämään.
“Tämä on viihdettä”, sanoin ja katsoin naarasta vielä kerran syvälle silmiin, lätkäisin häntä vielä kerran kasvoihin laittaakseni hänen päänsä sekaisin ja lähdin luikkimaan. Keijukainen juoksi jo vähän matkan päässä sen minkä kintuistaan pääsi. Ennen kuitenkaan, kun minä pääsin kiihdyttämään vauhtiani, eteeni ilmestyi jostain kolli, jossa oli erittäin paljon samaa näköä Tyrskytassusemme kanssa. *Tämän täytyykin olla isä, josta Tyrskytassu on niin legendaarisella tavalla kertonut.*
“Öh, hyvää päivää vaan. En ehdikään jäämään nyt jutulle, mutta terveisiä Tyrskytassulta”, sanoin kultaisesti ja ohitin järkytyksen lamauttaman kissan ketterästi. Täytyihän nyt isä-kullalle terveisiä jättää! Tyrskytassu ei varmastikaan sitä muistaisi tehdä, joten päätinpä tehdä hänelle palveluksen.
Keijukaisen harmaa hahmon lennokkaat askeleet olivat vieneet hänet jo vähän matkan päähän, mutta pitkät, hoikat ja kerrassaan hurmaavat koipeni saivat välimatkan kurottua kiinni nopeasti. Samalla huomasin hänen hampaistaan roikkuvan pienen palleron, joka miukui hätääntyneeseen ääneen, joka ei selkeästi nauttinut Keijukaisen etenemisvauhdista – tai ei varmaan mistään muustakaan. Kauhea valittaja.
“Vau! Sinähän osaat juosta. Upeaa Keijukainen!” ihailin. Naaras ei kuitenkaan vastannut mitään, vaan keskittyi laittamaan tassua toisen eteen. Näin kuitenkin hänen tylystä ilmeestään, että hänen aurinkoinen kuorensa oli kadonnut. Vilkaisin taakseni ja erotin kaukana Tyrskytassun raidallisen hahmon.
“Ai, ja katsos niin osaa Tyrskytassukin. En olisi uskonut sen koira episodin jälkeen”, totesin hyväntuulisesti hengästyneisyyteni lomasta. Sitten aivan hetken mielijohteesta pysähdyin. Keijukainen vain jatkoi etenemistään, eikä edes letkauttanut korvaansa, mikä vähän ehkä loukkasi minua. Kyllähän nyt Tyrskytassua piti odotella, ettei hän vallan jäisi jälkeen. Katsahdin ympärilleni ja tutkistelin ympäristön kauniita piirteitä. Päivä oli kerrassaan upea. Hiirenkorvan alun hurmaava aurinko, hohtavat hanget ja kissojen kaukaa kaikuvat vihaiset huudot. Sieluni suorastaan lepäsi. Hiljalleen rotevan kollin tassuista lähtevä töminä lähestyi ja lähestyi ja lopulta kolli saavutti minut.
“Tervehdys. Sinäkin päätit viimein saapua”, hymähdin pienesti ja sitten lähdin juoksemaan kollin rinnalla. Voi, että mikä etana hän olikaan, vaikka hänellä oli tuli hännän alla. Vain vähän matkan päässä perässämme tuli laumallinen vihaisia kissoja.
“Sanoin muuten terveisiä isälles-”
Tyrskytassu keskeytti sanani terävällä ja hyvin hengästyneellä naukaisulla: “Ole hiljaa ja juokse.” Pyöräytin silmiäni syvästi. Mikä ilonpilaaja! Kaikkihan oli ihan hallinnassa; Keijukaisella oli pentu, minulla oli jalat allani ja meillä oli tarvittaessa Tyrskytassu syöttinä. Ei siis mitään henkilökohtaista Tyrskytassu – jos jostain syystä satutkin omaamaan sellaisen taidon kuin ajatustenluku. Satut vaan olemaan kaikista hitain. Olen pahoillani, tai en oikeastaan.
Keijukainen alkoi hiljalleen hyytyä edessä ja saimme hänet lopulta kiinni ja pakko mainita tähän väliin, että klaanikissatkin alkoivat saavuttamaan meitä. Kun vilkaisin taakseni, saatoin jopa erottaa ensimmäisten kasvonpiirteitä. Hymyilin heille ja huusin härnäten:
“Ottakaa kiinni jos saatte!” Sitten kiihdytin tahtia naurun saattelemana ja vinkkasin kumppaneilleni, että kannattaisi kiristää vauhtia, jos ei haluaisi vihaisten klaanikissojen suihin.
//Keiju tai Tyrsky?
833 sanaa (KP-boosti)
