Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Lepakkohuuto katsoi toveriaan hieman kummastuneena, kun naaras käyttäytyi hieman kummallisesti. Kaikki ei tuntunut olevan täysin kunnossa, vaikka hän selvästi yritti peittää hänet. Olin tuntenut hänet pennusta saakka, kyllä minä tunnistin, jos hänen mielessään muhi jokin, joka ei suostunut sieltä lähtemään.
Lepakkohuuto vaati ystäväänsä sittemmin kertomaan, mikä oli vialla. Ja kun tämä viimein myönsi, kollista tuntui, että hänen koko kehonsa meni oikosulkuun. Rosmariinikynsi piti hänestä? Ajatus tuntui kollista hankalalta uskoa.
“Pidät minusta?” hän kysyi kallistaen päätään hiemaan kuin uskoen naaraan hetkenä minä hyvänsä vain alkavan nauraa hänelle ja sanovan, että koko juttu oli ollut vain vitsi, mutta niin ei käynyt.
“Niinhän minä sanoin, hölmö”, naaras tokaisi ja katsoi muualle hieman vaivaantuneen oloisena. Hetken ajan Lepakkohuuto vain tuijotti, kunnes hän puhkesikin kehräämään ja puski toveriaan lempeästi lapaan.
“Ne se on helpotus kuulla. En sentään joudu itsekseni häpeämään typerää tapaani myöntää tunteeni sellaiselle kissalle, joka ei tunne samoin”, hän naukaisi vitsikkäästi ja virnisti suuremmalle naaraalle. Hyvän aikaa sitten hän olisi vielä täysin yrittänyt saada kokoeron näyttämään pienemmältä, mutta nykyään häntä se ei enää haitannut.
“Pelkäsin jo, että luulisit minua ihan höyhenaivoksi sen jälkeen, kun olin kuumeen kourissa päättänyt myöntää rakkauttani sinulle”, kolli sanoi hieman ujosti, mutta enemmän kyllä vitsikkäästi.
//Rosmy?
