Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Rosmariinitassu vaikutti väsyneeltä, vaikka kielsikin asian, kun Lepakkohuuto kysyi siitä. Kun tämä kuitenkin asettui vain hetkeksi makuulle ja nukahti, kolli hyrähti kehräykseen. Hän oli ehkä vielä hieman kuumeinen, mutta ei uskonut, että se tarttuisi niinkään helposti. Hän hiipi aivan petinsä reunalle ja katsoi naaraan lepoa.
Lepakkohuuto kehräsi taas ja asettui sitten naaraan vierelle. Hän tunsi tämän lämmön kyljessään ja vaikka se tuntuikin hieman hölmöltä ja hävettävältä, naaraan viereen asettuminen tuntui myös oikealta.
Lepakkohuuto laski päänsä. Oravasta oli jäänyt vielä vähäsen jäljelle, mutta sen voisi syödä vielä myöhemmin. Nyt hän kuitenkin sulki silmänsä, tahditti hengityksensä Rosmariinitassun hengityksen kanssa ja nukahti hänen vierelleen.
Vaikka se tuntui hieman kummalta, se tuntui myös hyvältä. Lepakkohuuto ei voinut estää itseään tai sitä hyvän olon tunnetta, minkä hän sai. Häntä ei enää edes kiinnostanut hänen hävettävän rakkauden tunnustuksen muistelu. Hän vain nautti hetkestä ja siitä, että sai olla Rosmariinitassun seurassa.
Lepakkohuudon herätessä oppilas nukkui vielä. Nuori soturi nousi varovasti ylös ja liikkui taas sammalvuoteelle. Hän otti oravasta vielä muutaman palan viimeistellen sen ja nuoleskeli huuliaan.
Rosmariinitassu nukkui edelleen ja hänen katselemisensa riitti kollille viihteeksi. Kuitenkin aina tämän äännähtäessä tai liikahtaessa edes vähän, hän käänsi heti katseensa leikkien, että ei tuijottanut ja kuulosteli oliko naaras oikeasti herännyt. Kuitenkin aina tämä vain nukkui edelleen ja Lepakkohuuto saattoi taas ihailla häntä.
//Rosmy?
