Lepakkohuuto

280 sanaa | 6 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Kirjoittaja: Käärmis

Lepakkohuuto nyökkäsi, kun Hilleripilvi ehdotti tapaa saalistaa fasaanin. Hänelle suunnitelma siitä, että toinen soturi säiköyttäisi fasaanin häntä kohden ja hän nappaisi sen kuulosti hyvältä. Hän ajatteli jo mielissään muiden kissojen ilmeitä, kun he kantaisivat sen sisälle leiriin yhdessä. Siitä ainakin riittäisi heille syötävää hetkeksi.
“Lähdetään. Parempi pistää vauhtia, ennen kuin se fasaani päättää lähteä jonnekin, mistä emme sitä enää pääse nappaamaan”, tummanharmaa kolli naukaisi ja lähti seuraamaan Hilleripilveä, jonka hän antoi jäljittää fasaanin.
Hetken päästä Hilleripilvi pysähtyi ja nyökkäsi kohti läheistä pientä aukeaa. Lepakkohuuto tassutti varovasti kollin vierelle katsoen suuntaan, johon kolli oli viitannut. Siellä hän näki sen fasaanin. Hän vilkaisi Hilleripilveen, joka vilkaisi häneen.
“Lähden kiertämään sen taakse, joten ole valmiina”, kolli ilmoitti. Lepakkohuuto nyökkäsi ja asettui valmiiksi. Jos mikään menisi pieleen, – toivon mukaan kuitenkaan ei – tummanharmaa kolli olisi valmis syöksymään linnun perään. Kuitenkin sen suuri koko ja terävät kynnet ja nokka saivat kollin hieman hermostuneeksi – vaikka ei hän sitä koskaan olisi suostunut myöntämään.
Lepakkohuuto jännitti lihaksensa, kun huomasi Hilleripilven asettuneen valmiuteen ja antoi merkin, että oli valmis aloittamaan. Lepakkohuuto antoi hänkin merkin valmiudesta. Hän katsoi tarkkaan, kun Hilleripilvi päästi kovaäänistä ulinaa ja rynnisti lintua kohti. Aluksi se näytti harkitsevan hyökkäystä, mutta kurvasi sitten kauemmas kollista kohti piilossa kyyhöttävää Lepakkohuutoa.
Lepakkohuuto iski kyntensä suureen lintuun, kun se tuli vauhkoontuneena tarpeeksi lähelle. Se kuitenkin räpytteli siipiään ja heilutteli jalkojaan uhkaavasti. Se onnistui repimään hieman karvaa kollin kyljestä ja nokkimaan hänen tassuaan ikävästi. Kuitenkin vastustelusta huolimatta kolli onnistui lopulta tappamaan linnun niin, että sen liikkeet heikentyivät ja lopulta loppuivat täysin. Hän sihahti vielä linnun kuolleelle ruumiille ja alkoi nuolla nokittua ja veristä tassuaan. Se oli onnistunut saamaan haavoja kollin etutassuun ja haavoja kirveli suunnattomasti.

//Hilleri?

Author: Elandra