Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Rosmariinikynsi alkoi yhtäkkiä kiusoitella Lepakkohuutoa. Se sai kollin mielen hieman keveämmäksi. Hän kuunteli naaraan naurua hyvillään. Hänen naurunsa oli kaunis, niin myös hänen äänensä. Lepakkohuuto katsoi häntä virnistäen.
“Tietysti olen tunnollisin ja normaalein soturi! Minä en ainakaan näe olemattomia kissoja tai kuvittele typeriä itsestäni”, tummanharmaa kolli murahti.
“Niin, niin. ainahan sinä olet se kaikkein paras, mutta silti normaalein kissa”, Rosmariinikynsi naukaisi. Lepakkohuuto murahti leikkisästi.
“Ja sinä olet sitten se kissa, joka erottuu joukosta. Se kissa, jonka kyllä tietää olevan paikalla tai huomaa olevan poissa. Se kissa, jota ilman klaanissa olisi täysin erilainen tunnelma. Niin eriskummallinen ja hassu tapaus, että sitä olisi vaikeaa edes muille kuvailla”, Lepakkohuuto naurahti heilauttaen suurta korvaansa ja sipaisten naaraan turkkia lyhyellä hännän tyngällään. Hän virnisti nyt kovempaa, kunnes hän alkoi tajuta, miltä hänen sanansa olivat oikeastaan kuulostaneet. Hän ei tiennyt huomasiko Rosmariinikynsi sitä, mutta se sai hänet hieman nolostumaan ja painautumaan turkkinsa alla läjään.
“Se kissa, joka vain on eriskummallinen”, hän mutisi hiljaa ja palautti sitten vähitellen virneen takaisin kasvoilleen. “Joka ei voittaisi minun kaltaistani hyvin tavanomaista soturia koskaan juoksukisassa tai kaksinkamppailussa!”
//Rosmy?
