Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Kaksi muukalaista lähtivät pian kalppimaan, kun taisivat tajuta viimein, etteivät olleet tervetulleita Kuolonklaanin reviirille ja, että kumpikaan Kuolonklaanin sotureista ei ollut tämä heidän etsimänsä “Rontti.” Mikä nimi sekään muka oli?
“Viimeinkin”, Lepakkohuuto puhahti ja kääntyi Rosmariinikynnen puoleen. “Olivatpas he ärsyttäviä. Toivottavasti osaavat pysyä poissa.”
“Niin…” naaras sanoi hiljaa pohtivaisella äänellä. Lepakkohuuto kallisti päätään hieman.
“Mitäs mietit?” tummanharmaa kolli kysyi.
“Eivätkö he hieman muistuttaneet sinua? Tai siis, kun he olivat pienikokoisia kissoja ja terävät kulmahampaat ja raidalliset korvien sisukset…” Rosmariinikynsi kysyi hiljaa. Se sai Lepakkohuudonkin ajattelemaan asiaa. Tosiaan. Näissä kahdessa kissassa ja hänessä oli jonkin verran samankaltaisia asioita.
“Minulta kyllä katosi kaksi pentuetoveriani, kun olin pentu…” kolli mutisi ajatuksiaan ääneen. Se ajatus näytti saavan hänen toverinsa hieman ahdistuneeksi.
“Älä turhaan huoli. Se on varmaankin vain yhteensattuma”, Lepakkohuuto lepytteli, vaikka ei itsekään uskonut itseään asiassa. Hän kuitenkin hymyili toverilleen ja yritti saada tämän rauhoittumaan.
“Niin. Toivottavasti”, Rosmariinikynsi naukaisi vilkaisten taaksensa pensaikkoon, johon kaksi kulkukissaa olivat kadonneet.
“Tule, palataan vain takaisin leiriin tekemään ilmoitus heistä”, Lepakkohuuto naukaisi ja lähti johdattamaan harmaata naarasta takaisin leiriin.
Lepakkohuuto huokaisi syvään ja ahtautui sisään pentutarhalle. Hän ei ollut käynyt siellä pitkään aikaan. Ja sillä hän tarkoitti monen monta kuuta.
“Mäntyviiksi? Oletko täällä?” tummanharmaa kolli huhuili ja pian musta naaras ilmestyi varjoisan pesän uumenista suuaukolle päin ja katsoi kysyvästi keltaisilla silmillään Lepakkohuutoa.
“Lepakkohuuto? Mitä nyt?” hän kysyi selvästi hämmästyneenä siitä, että äreä kolli oli tullut hänen puheilleen pentutarhalle.
“Mietin, mahtaisitko muistaa, miltä minun pentuetoverini näyttivät?” tummanharmaa soturi kysyi toiveikkaana suurehkot korvat taakse vedettyinä.
“Hmm… hyvä kysymys. Saatan minä ehkä muistaakin. Oikein somia pentuja he ainakin olivat, sen voin sanoa. Olisikohan toinen ollut ehkä kilpikonnakuvioinen tai jotain siihen suuntaan? Toinen mahtoi olla tummanharmaa kuten sinä. Kuinka niin?” Mäntyviiksi kysyi hieman hämillään.
“Kunhan vain mietin. Minä kun en heitä muista ulkonäöltä juurikaan”, Lepakkohuuto valehteli. Mäntyviiksi nyökkäsi.
“En voi auttaa tuon enempää. En muista sen paremmin. Ja voi olla, että olen myös hyvinkin väärässä, mutta on mukava, jos autoin virkistämään muistiasi tai mielikuviasi yhtään”, ikikuningatar naukaisi hymyillen.
“Joo, kiitos. Pistän tämän mieleen”, pienikokoinen soturi kiitti ja perutti pois.
“Vai että kilpikonnakuvioinen ja tummanharmaa… Olisikohan hän sittenkin ollut sinikilpikonna ja tummanharmaa mustilla kuvioilla. Molemmilla jotain valkoista…” kolli mutisi, kun pääsi kauemmas petutarhalta.
“Lepakkohuuto! Mitä sinä pentutarhalla teit?” Rosmariinikynsi kysyi, kun saapui tummanharmaan soturin luokse. Lepakkohuuto kohotti päätään ja katsoi kaunista naarasta.
“Kunhan vain kyselin sisaruksistani”, hän totesi hiljaa ja mietti taas yhteläisyyksiä hänen ja kahden kummajaisen kanssa.
//Rosmy?
