Lepakkopentu
Kirjoittaja: Käärmis
Lepakkopentu pesi turkkiaan. Kolli oli juuri lopettanut leikkinsä sammalpallon kanssa ja nyt hänen piti puhdistaa turkkinsa takuista ja sammalhipuista. Hän tuhahti, kun löysi suuren takun turkistaan. *Ensi kerralla olen hieman varovaisempi.* hän ajatteli ja huiskaisi lyhyttä häntäänsä. Kollin pestessä itseään leirissä pentutarhan seinien toisella puolen kävi hetkellinen vilinä, kun kissoja kävi tapaamassa ystäviään tai perheenjäseniään tai lähtivät partioihin tai tekivät jotain muuta. Lepakkopentu tiesi, että hän ei tulisi koskaan tietämään varsinaisesti millaista oli viettää aikaa perheen kanssa, mutta sinäänsä häntä ei asia haitannutkaan. Kolli oli ajan mittaa tottunut siihen, että hän ei tulisi koskaan saamaan sisaruksiaan tai vanhempiaan takaisin. Lepakkopentu löi maata etutassullaan kynnet esillä. Kaikki tämä oli niiden ketunmielisten eloklaanilaisten syytä. Lepakkopentu oli satavarma, että eloklaanin kissat olivat vieneet hänen sisaruksensa ja murhanneet hänen vanhempansa.
*Joku päivä minä kostan vielä!*
Lepakkopentu ahmi hiirtä, jonka joku kissa jonka nimestä hän ei ollut vielä ihan varma oli tuonut pienelle kollille. Hän antoi hiiren maun levitä suuhunsa ja nautti jokaisesta murusesta.
Kun kolli oli viimeistellyt hiirensä, hän alkoi pestä turkkiaan tarkoin ja pitkin kielenvedoin. Pesässä oleva ikikuningatar – Mänyviiksi – tuijotti hänen pesutouhujaan.
Lepakkopentu oli alkanut jo tuntea tämän naaraan melko hyvin. Hän oli joutunut kestämään kuningattaren valitusta ja pölötystä joka päivä tämän pitäessään tummanharmaasta kollista huolta. Lepakkopentu ei huomioinut mustaa naarasta enää lainkaan. Kolli tunsi itsensä jo niin isoksi. Ei hänellä enää niin kauaa voinut kestää, että hänestäkin tulisi oppilas. Lepakkopentu oli eristäytynyt naaraasta hyvin ja nukkui aivan omalla vuoteellaan ja tarvittaessa meni parantajan pesälle ihan itse mitään Mäntyviikselle sanomatta. Naaras ehkä yritti olla mukava, mutta Lepakkopentu halusi vain viettää aikaa yksin, eikä tosiasiassa välittänyt kuningattaresta juuri lainkaan.
*Viis siitä, jos tämä on hoitanut minua. Itsepähän valitsi jäädä ikuisesti pentutarhalle!*
Lepakkopentu laski tassunsa maahan ja lopetti päälakensa putsaamisen. Kolli nousi ylös ja vain Mäntyviikseen nopeasti vilkaisten tunki ulos pentutarhasta. Naaras ei lähtenyt hänen peräänsä, joten ilmeisesti hän sai lähteä.
Kolli käveli leirin laitaa ja yritti keksiä tekemistä. Lepakkopentu pian istahti maahan ja jäi siihen sukimaan turkkiaan. Hän kuunteli itsevarmasti muiden kissojen jutteluita ja leikki, ettei kuullutkaan, sillä hänellä ei oikein ollut sen parempaa tekemistä.
Hän kuuli, miten jotkut puhuivat eloklaanin kissoista ja, miten he pitivät toista klaania valtansa alla.
*Mitä! Miksi minulle ei olla kerrottu? Olisin päässyt tuhoamaan eloklaania, ja saanut kostoni!* Lepakkopentu ajatteli ärsyyntyneenä. Kolli heilautti korvaansa ja ponkaisi pystyyn. Hän lähti tassuttamaan edestakaisin leirissä ja pohti eri tapoja kostaa kurjalle eloklaanille perheensä kohtalon.
“Voin kyllä tehdä sen itsekin!” Lepakkopentu sihisi Mäntyviikselle. Naaras oli yrittänyt auttaa häntä sukimaan turkkiaan, kun se oli mennyt aivan pörröön kollin leikkiessä itsekseen.
“Älä viitsi. Minun piti pitää sinusta huolta, joten nyt pysyt paikallasi ja annat minun auttaa”, naaras ärisi. Hänellä selkeästi alkoi mennä kolliin hermot, joka vain kohotti hänen haluaan vängätä vastaan.
“Sinun henkesi löyhkää jätöksille enkä todellakaan aio antaa sinun sotkea turkkiani limaisella kuolallasi”, Lepakkopentu ärisi omahyväisesti. Mäntyviiksi pyöräytti silmiään ja tuuppasi pennun kauemmas.
“Tee mitä tahdot”, hän sihahti harmistuneena ja meni makuulle. Lepakkopentu tunsi voittaneensa ja lähti sintaansa röyhistäen kauemmas.
Lepakkopentu istahti omalle makuualuselleen ja ryhtyi tarmokkaasti putsaamaan turkkiaan. Hän puhdisti parhaiten tuuhean kaulaturkkinsa ja piti huolta, että se oli kiiltävä ja hyvännäköinen.
Pian kolli olikin jo valmis ja ponkaisi pystyyn. Hän kurkkasi taakseen ja näki Mäntyviiksen apeana omalla makuualusellaan. Kolli hymähti vahingoniloisesti ja lähti ulos.
Lepakkopentu seisoi nyt aukiolla ylväästi. Hän ajatteli olevansa tärkein kissa koko klaanissa. Yhtäkkiä joku tallasi kollin päälle, kirjaimellisesti! Tummanharmaa kolli päästi parahduksen ja hänen päälleen tullut kissa loikkasi ja sotkeutui tassuihinsa. Naaras rysähti maahan ja Lepakkopennun takapää jäin painavan soturittaren alle. Naaras pahoitteli ja yritti saada selkeästi tilanteesta selkoa.
“Murskaat minut typerys”, pieni kolli sihisi ärtyneenä ja ellei hän olisi ollut puolimurskattuna, hän olisi sivaltanut naarasta kuonolle piikinterävillä kynsillään. Valkea naaras nousi ylös vielä kerran pahoitellen. Lepakkopentu vain pyöräytti silmiään ja veti puutuneet takatassunsa kiinni muuhun kehoonsa. Hän alkoi pestä niitä voimakkain vedoin ja yritti saada niihin taas tuntoa.
“Jos menetän takatassuni, se on täysin sinun syytäsi senkin ylipainoinen katinkuvatus!” Lepakkopentu sihisi antamatta minkäänlaista myötätuntoa naaraalle.
*Ihan oma vikansa!* hän ajatteli katkerana.
//Höpö?
