Lepakkopentu
Kirjoittaja: Käärmis
Kun molemmat olivat valmiita he lähtivät kiipeämään ylös. Puu tuntui nytkyvän heidän raivatessa tietään ylöspäin. Kaksikolla oli selkeästi ollut sama reitti mielessään, sillä he kulkivat lähes kylki kyljessä ylöspäin. Lepakkopentu tunsi turkkinsa osuvan Rosmariinipennun turkkiin ja hänen kylkensä oli pian myös naaraassa kiinni. Kolli yritti parhaans olla välittämättä, mutta pian hänen huomionsa herpaantui ja hän oksan sijasta haparoi ilmaa.
“Varo!” hän huudahti kauhistuneena kallistuessaan vähitellen sivuun. Rosmariinipentu tipahti ja Lepakkopentu tippui hänen perässään. Kolli tömähti maahan ja ilmat pakenivat hänen keuhkoistaan. Hän haukkoi hetken happea ja sillä välin Rosmariinipentu vain kikatti.
Lepakkopentu ei ollut varma nauroiko tämä kollille vai jollekin muulle, mutta häntä ei naurattanut. Hän tasasi hengityksensä vaivalloisesti ja päristeli sitten pystyyn.
“Tämä oli sitten kai tasapeli”, tummanharmaa pentu totesi. Hänen vierellään Rosmariinipentu nousi ylös. “Mitä nyt?” Naaras kysyi.
“Miten olisi, jos me vaikka yritettäisiin nyt sitä vaanimista?” Lepakkopentu naukaisi istahtaessaan. Hän alkoi pesemään turkkiaan, joka oli mennyt tipahtamisesta tomuiseksi. “Jos vaikka yrittäisimme päästä yllättämään Hiljaisuuspennun”, Lepakkopentu naukui kielenvetojen välissä. Rosmariinipentu pudisti päätään.
“Ehkä ei. Miksemme ennemmin vaanisi vaikka tuota kiveä tuolla tai tuota lehteä tuolla hieman kauempana?” naaras ehdotti osoittaen tassullaan ensin kiveä ja sitten lehteä.
“Hyvä on”, Lepakkopentu myöntyi, “jos et kerta uskalla vaania elävää kohdetta”, hän lisäsi vielä hiljaisella äänellä. “Minä menen tuota kautta ja mene sinä tuota”, kolli sanoi vielä osoittaen lyhyellä hännällään suuntia minne heidän kuului mennä. “Tarkoituksena on päästä sinne ensimmäisenä, mutta kuitenkin huomaamattomasti.”
//Rosmy?
