Lepakkopentu
Kirjoittaja: Käärmis
Naaras ehdotti, että he juoksisivat leirin keskellä sijaitsevalle kaatuneelle puulle. Rosmariinipentu yritti vielä osoittaa sitä hännällään, mutta häntä oli jotenkin kummallisesti vääntynyt ja se ei osoittanut edes oikeaan suuntaan.
Lepakkopentu katsoi taittunutta häntää hiljaa. Hän mietti pitäisikö hänen mainita siitä jotain, mutta päätti pysyä hiljaa. Olihan hänelläkin hieman erikoinen häntä nimittäin lyhyin häntä mitä kolli oli oikeastaan itse nähnyt.
Lepakkopentu vain myöntyi puulle juoksemiseen ja valmistautui juoksuun. Rosmariinipentu huusi aloituksen ja lähti kiitämään eteenpäin. Lepakkopentu lähti tynkä jaloillaan ravaamaan perässä. Hänen oli vaikeaa pysyä vauhdissa mukana ja hän yritti todella pysyä perässä.
Rosmariinipennun päästyä perille, oli Lepakkopennulla ainakin kolmen ketunmitan verran vielä matkaa. Hän hyväksyi tappionsa ja hidasti vauhtiaan. Kolli oli tietänyt häviävänsä, mutta oli silti pettynyt suoritukseensa.
“Ihan hyvin juostu”, Lepakkopentu myönsi hiljaa mumisten päästessään kaatuneelle puulle. “Entä mitä nyt?”
“Miten olisi, jos kiipeäisimme vaikka tänne puuhun. Kumpi on ensiksi ylhäällä voittaa?” Rosmariinipentu ehdotti. Lepakkopentu nyökäytti päätään ilmeettömänä. Hän kiersi puuta ja mietti, mikä olisi paras reitti ylös.
*Jos menisin tuota reittiä voisin nostaa itseäni noiden oksien kautta ylöspäin!* pieni kolli ajatteli ja hymyili voitonriemuisesti. Hän meni takaisin toisen pennun luo.
“Oletko valmis häviämään?” tummanharmaa kolli haastoi ja heilautti lyhkäistä häntäänsä innokkaasti hymyillen. Hän oli tuskin koskaan ollut näin innoissaan mistään.
//Rosmariini
