Lepakkotassu
Kirjoittaja: Käärmis
Aaltosalama myöntyi, mutta päätti ensin kuitenkin viimeistellä ateriansa. Lepakkotassu seurasi hieman sivummalta hänen ateriointiaan ja ryhtyi sukimaan omaa turkkiaan tarkasti odotellessa. Tumma kolli halusi pitää sen siistinä ja hyvännäköisenä.
Pian Lepakkotassu huomasi turkissaan kamalan takun, ja alkoi heti ratkoa sitä kiivaasti. Hän ei halunnut sellaisia kamalia takkuja turkkiinsa, varsinkaan silloin, kun oli juuri lähdössä harjoituksiin mestarinsa kanssa!
Kolli sai juuri ja juuri turkkinsa suittua, kun Aaltosalama saapui takaisin hänen luokseen viedäkseen tämän nyt harjoittelemaan. Lepakkotassu loikkasi pystyyn ja seurasi tynkä häntä pystyssä naarasta.
He kulkivat metsässä hetken, kunnes Aaltosalama pysähtyi pienelle aukiolle ja kääntyi oppilastaan kohden, ilmeisesti merkiksi, että tämä oli se paikka, jossa he tulisivat tänään harjoittelemaan. Naaras kertoi, että he harjoittelisivat, jotain liikettä, joka voisi joissain tilainteissa pelastaa jopa kollin hengen.
Lepakkotassu vilkaisi Aaltosalaman ohitse nopeasti, mutta höristi sitten korviaan kuunnellen mestariaan tarkkaan. Hän halusi nyt todella osata. Hän halusi näyttää, että hänessä oli ainesta Kuolonklaanin tulevaksi päälliköksi!
Kuitenkaan Aaltosalama ei kertonut hänelle miten liike toimisi, vaan määräsi vain Lepakkotassun hyökkäämään kimppuunsa ja saamaan hänet maata vasten. Kolli ei täysin ymmärtänyt mikä oli juonen juju, mutta antoi silti olla. Hän ryhdistäytyi ja heti merkistä syöksyi suoraan kohti mestariaan.
Lepakkotassu hämmästyi omista taidoistaan, kun hän onnistuikin horjuttamaan mestariaan, ja lopulta vielä kaatamaan tämän. Naaras pyristeli hänen allaan ja kolli tunsi suurta mielihyvää ajatellessaan, että oli voittanut oman mestarinsa.
Kuitenkin asiat kääntyivät päälaelleen, kun Aaltosalama yhtäkkiä valahti veltoksi. Hän hellitti otettaan hämmentyneenä ja ajatteli, että ehkä naaras oli luovuttamassa? Mutta sen sijaan hänen mestarinsa olikin vetänyt häntä nenästä. Soturitar ponkaisi ylös ja sai Lepakkotassun lentämään nurin. Kolli päästi pienen pihahduksen tömähtäessään yhtäkkiä kovalle maalle, ja tuntiessaan Aaltosalaman laskevan tassunsa hänen rinnalleen.
Lepakkotassu tunsi suunnatonta ärtymystä ja noloutta siitä, että oli ollut niin hölmö. Hän tuhahti vihaisesti ponnistaessaan itsensä takaisin jalkeille Aaltosalaman samalla selittäen liikettä. Naaras kertoi, miten liike toimi ja myös, että hänen pitäisi olla mestariaankin uskottavampi.
*Minusta tuo oli jo melko uskottavaa. Miten minä muka pystyn parempaan? Tai siis tietenkin minä pystyn!* kolli ajatteli mielessään.
“Haluatko kokeilla liikettä itse?” Aaltosalaman nauku keskeytti Lepakkotassun ristiriitaiset ajatukset. Kolli nyökkäsi tarmokkaasti ja meni asemiin. Aaltosalama hyökkäsi häntä kohti ja kolli koetti väistää parhaansa mukaan. Hänen hitautensa oli suuri este ja Aaltosalama sai hänet nopeasti tömäytettyä maahan. Lepakkotassu tiesi, että tämä oli se tilaisuus.
Heti maan hivellessään hänen turkkiaan kolli muuttui veltoksi kuin isku olisi vienyt hänestä kaiken elollisen. Hän yritti pysyä hengittämättä ja täysin liikkumatta, mutta ei ollut tarpeeksi kärsivällinen ja yritti nähdä Aaltosalaman ilmeen. Kolli liikahti vähäsen ja raotti silmiään ja heti Aaltosalama oli hampaat hänen kurkullaan, kuin hän olisi aikonut repäistä sen auki.
“Kuolit”, naaras naukaisi ja päästi Lepakkotassun nousemaan pystyyn. Kolli tuhahti taas kerran ärtyneesti. “Epäreilua”, hän mumisi ja viskoi häntäänsä hetken vihaisesti.
“Voinko koittaa tuota uudelleen? Tällä kertaa yritän sinnitellä pidempään!” Lepakkotassu pyysi äänessään pieni katkeruuden kaiku. Hän ei halunnut hävitä! Hän ei suostunut näyttämään häviäjältä!
//Aalto?
