Lieskakajo
Lieskakajo laahusti verkkaiseen tahtiin kauniissa metsässä. Kolli kääntyi katzomaan taakseen ja huomasi Nokkospilven laahustavan vähintään yhtä hitaaseen tahtiin. Kolli hymyili hieman. He molemmat olivat olleet viime aikoina aika kiireisiä soturien tehtäviensä kanssa, mutta nyt heillä oli pitkästä aikaa yhteinen vapaa-ilta. Lieskakajo odotti, että hänen kumppaninsa sai kurottua välimatkan umpeen ja jatkoi sitten matkaansa – tällä kertaa kiinni Nokkospilven kyljessä.
“Tämä on ehkä kaikista kauneinta aikaa”, Lieskakajo kuiskasi hiljaisella äänellä. Osa lehdistä olivat värjäytyneet punaisiksi, osa keltaisiksi. Suurin osa lehdistä oli kuitenkin saanut molempien värit. Lieskakajosta se symbolisoi hienosti myös kissoja. Osa oli täysin hyveellisiä, osa läpeensä pahoja. Suurimmassa osassa kissoissa oli kuitenkin molempia värejä.
“Olen samaa mieltä. On surullista, että pian kaikki lehdet ovat pudonneet ja muut muuttuvat kaljuiksi. Sen jälkeen edessä onkin vain kylmä ja karu lehtikato”, Nokkospilvi huokaisi raskaasti ja he pysähtyivät ihastelemaan maisemia. Lieskakajo toivoi, että olisi voinut taltioida tämän näyn pysyvästi hänen verkkokalvoilleen. Joku olisi voinut sanoa, että aina tuli uusi lehtisade, mutta mikään ei takaisi, että Lieskakajo olisi täällä näkemässä sen. Jos kollilta olisi muutama kuu sitten kysytty, hän olisi vastannut toivovansa, että hänen ei enää tarvitsisi kärsiä täällä. Olisikohan Tähtiklaanissa ikinä lehtisade? Mutta juuri nyt Lieskakajo ei muuta toivonutkaan, että hän saisi nauttia mahdollisimman monesta lehtisateesta perheensä kanssa. Kolli kietaisi häntänsä Nokkospilven omaan ja hautasi kuononsa naaraan paksuun kaulaturkkiin. Kolli vetäisi syvään henkeä ja hengitti naaraan tuttuakin tutumpaa ominaistuoksua. Nokkospilvi oli hänelle niin äärimmäisen tärkeä. Hänen oma tukipilarinsa…
“Minun on kuitenkin pakko myöntää, pidän lehtikadosta. En riistattomuudesta, mutta lumesta. Siinä on mukava leikkiä lumisotaa”, Lieskakajo virnisti kumppanilleen. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi taas painimaan poikansa kanssa. Hellehehkusta oli kasvanut iso ja voimakas kolli, joka tulisi vielä näyttämään koko maailmalle. Lieskakajo oli kuullut Hellehehkun suunnittelevan parhaan ystävänsä, Pörriäissurman kanssa Kuolonklaanin valloitusta ja Eloklaanin johtamista. Lieskakajo toivoi, että heidän suunnitelmansa toteutuisi. Kollin omat unelmat eivät nimittäin olleet toteutuneet ja hän päätti, että tekisi kaikkensa, että Hellehehku saisi kaiken mitä halusi. Nokkospilvi pyöräytti silmiään ja pukkasi Lieskakajoa kylkeen.
“Älä viitsi. Minä osaan jo kuvitella kuinka sinä ja Hellehehku herätätte koko Eloklaanin painimalla heti aamutuimaan”, Nokkospilvi heitti takaisin ja sai Lieskakajon naksauttamaan kieltään.
“Sinähän sait heti juonestani kiinni!” kollisoturi hekotti huvittuneena ja pudisteli päätään.
Paluumatka leiriin sujui vähintäänkin yhtä mukavissa tunnelmissa. Kumppanukset jutustelivat keskenään ja ottivat muutamia leikkisiä painiliikkeitä. Että Nokkospilvi oli sitten mukavaa seuraa! Lieskakajo toivoi olevansa naaraan mielestä vähintäänkin yhtä mukavaa seuraa. Lieskakajo hyvästeli iltapartioon suuntaavan Nokkospilven ja lähti sitten ajatuksissaan taittamaan leiriaukiota. Tumps!
“Leimusilmä?” Lieskakajo mainitsi kollin nimen hämmentyneenä. Leimusilmälläkin taisi olla mielen päällä jotain. Kolli kuitenkin vain pahoitti törmäystään ja lähti sitten suunnistamaan kohti parantajanpesää. Lieskakajo kuitenkin edelleen rakasti Leimusilmää ja hän halusi tietää miten kolli voi. Hän tiesi, että Leimusilmä oli hänelle edelleen vihainen, mutta ehkä he voisivat keskustella. Punaturkkinen kolli odotti, että Leimusilmä pääsi parantajanpesään ja puikahti sitten itse perässä.
“Leimusilmä?” Lieskakajo kuiskasi kollin nimen särisevällä äänellä. Täplikäs parantajakolli säpsähti ja katsoi kollia katseella, jota soturi ei osannut tulkita.
“Minä halusin vain nähdä sinut. Ja tietää miten sinä voit”, Lieskakajo naukaisi hiljaa ja antoi Leimusilmälle lämpimän katseen, joka ei jättänyt hänen tunteitaan epäselväksi. Tässä Lieskakajo taas oli. Kaipaamassa kollia, jota hän ei voinut saada. Mutta jonka eteen hän olisi tehnyt ihan mitä tahansa. Paitsi menneisyydestään päätellen olla rehellinen…
//Leimu? 🙁
