Lillukkalempi

298 sanaa | 7 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Hiljaisuusvarjon itsevarmuus oli Lillukkalemmestä ihailtavaa. Hän ei kuuna päivänä olisi kyennyt samaan. Mutta Lillukkalempi ei halunnut lyödä ketään. Hän oli saanut seurata tarpeeksi paljon väkivaltaa omassa perheessä. Mutta jotain muuta hauskaa hän voisi tehdä, ehkä. Lillukkalempi ei halunnut myöntää sitä mahdollisesti uudelle ystävälleen, mutta naaras ei ollut tehnyt mitään näin rajua. Kumpikaan hänen vanhemmista ei suhtautunut elämään erityisen aurinkoisella ja rennolla asenteella. Hauskuus käsitteenä oli naaraalle harvinaisen tuntematon, vaikka hän olikin päässyt Poppelipompun seurassa joskus jopa nauttimaan elämästä – hurjaa! Naaras kuitenkin hymyili ujosti, kun kolli naukui pitävänsä hänestä huolta, jos jotain sattuisi. Se tuntui Lillukkalemmestä lämpimältä ja vaikka hän ei ollutkaan varma voisiko Hiljaisuusvarjoon luottaa. Hän oli kuitenkin myyty.
“Hyvä on… Hmm. Hei, katso!” ruskeankirjava naaras naukaisi ja osoitti kahta kaksijalanpentua, jotka kaivoivat heidän tavaroistaan jotain. Pian he ottivat tassuihinsa jotain tuoksuvaa ja vesi herahti Lillukkalemmen kielelle. Joku olisi saattanut sanoa, että kunnon klaanikissa ei kaksijalkojen eväitä söisi, mutta nyt oli poikkeustilanne, eikö? Naaras vilkaisi Hiljaisuusvarjoon, joka nyökkäsi rohkaisevasti.
“He taatusti suuttuvat, jos varastat heidän ruoat!” Hiljaisuusvarjo supatti. Ja Lillukkalempi halusi näyttää, että hän ei ollut mikään ihan turha kissa. Siispä naaras nyökkäsi ja pinkaisi juoksuun. Mielessään naaras kiitti sukujuuriaan nopeista koivista. Kaksijalat puhuivat jotain, mutta heidän suut eivät liikkuneet Lillukkalemmelle sopivalla taajuudella. Eikä naaras ollut täällä sosialisoimassa. Naaras nappasi ketterästi kummallisen, vaalean ja pehmeän kimpaleen ja lähti nelistämään rikospaikalta takaisin Hiljaisuusvarjon luokse. Lillukkalempi laski sen kollin käpäliin ja hymyili varovaisesti.
“No, mitäs sanot? Uskallatko maistaa?” nyt oli naaraan vuoro haastaa Hiljaisuusvarjo tekemään jotain jännittävää. Ja Kuolonklaani oli melkein pahimman mahdollisen nälänhädän kourissa. Jos Lillukkalempi olisi ollut yksin, hän olisi todennäköisesti pistellyt tuon jo poskiinsa. Se tuoksui kyllä oudolta ja vieraalta, mutta samaan aikaan aika houkuttelevalta. Siinä oli jopa hentoinen lihan tuoksu, joten ehkä siinä olisi jotain tuttua? Lillukkalempi mietti söivätkö kaksijalatkin hiiriä tai myyriä.

//Hilju? 😀

Author: Aura

Kirjoittaja: Aura