Lillukkatassu
Kirjoittaja: Aura
“Eikö Hämärähalla ole sitten ollut sinulle vaativa? Minua hän ainakin raahaa jatkuvasti taisteluharjoituksiin”, Lillukkatassu kysyi Vanamotassulta ja työnsi linnun rippeet siskonsa käpäliin. Naaras haukkasi varpusesta palasen ja ravisteli päätään vasta sen jälkeen.
“En minä ole oikein nähnyt Hämärähallaa”, Vanamotassu vastasi suu täynnä lintua ja vetäisi häntänsä käpäliensä suojaksi. “Mutta Kaamoskukka kyllä vie minua usein harjoituksiin. Hänestä olen erinomainen taistelija! No, toivottavasti hän on oikeassa. Minä haluan suojella Kuolonklaania!” Vanamotassu jatkoi hieman nolostuneena ja tuuppasi Lillukkatassua varovaisesti käpälällä kylkeen. Ruskeankirjavan naaraan kasvoilla käväisi hymynkare, mikä jäi kuitenkin vaisuksi ja epäaidoksi. Lillukkatassu ei sanonut mitään, mutta kateus iski karvaasti hänen rintaansa. Hän ei kysellyt Vanamotassulta enempää, mutta kirosi mielessään emonsa. Naaras vaati häneltä aina enemmän ja enemmän, eikä Kaamoskukka osoittanut häneen mitään kiinnostusta, mutta Vanamotassu sitten paistatteli tabbykuvioisen kollin suosiossa. Ja oli vieläpä nöyrä, mukamas niin täydellinen.. Lillukkatassu laski katseena ja irvisti Vanamotassulle.
“Mitä, mikä sinulle tuli?” Vanamotassu kysyi ja Lillukkatassu näki kuinka naaras siirteli tassujaan ujosti. “Onko kaikki hyvin?”
Vanamotassun ällöttävän lempeä ja huolestunut ääni oli kuin hunajaa – ällöttävää ja pehmeät, mutta todellisuudessa katalat – loivat sen tähän maailmaan. Lillukkatassu nosti katseensa, tuhahti ja nousi ylös. “On. Minua ei nälätä enää. Nähdään taas.”
Lillukkatassu tiesi täsmälleen mihin hän suuntaisi. Hän etsisi Hämärähallan käpäliinsä ja pyytäisi emoaan pitämään taisteluharjoitukset. Tällä kertaa hän onnistuisi.
