Lillukkatassu
Kun Lillukkatassun ja Poppelipompun partio oli saapunut leiriin, siellä oli ollut todellinen tohina päällä. Kolli kiinnostui välittömästi meneillään olevista tapahtumista, mutta naaras jäi tarkkailemaan hieman varautuneesti. Lopulta hälinän syy selvisi. Aukiolla makasi elottoman näköinen kissa, joka näytti erehdyttävästi Kaamoskukalta. Naarasoppilas kiinnostui heti ja ravasi sen luokse. Vaikka kenenkään kuolemaa ei saanut toivoa, naaraan päässä käväisi toiveikas ajatus. Oliko Kaamoskukka vihdoin kompastunut omaan erinomaisuuteensa? Nähdessään kissan ruumiin lähempää, hän jähmettyi ja naaraan silmät pyöristyivät järkytyksestä. Käkitassu. Hänen veljen keho oli vääntynyt luonnottomaan asentoon ja kollin turkilla oli ruhjeita. Kuka tämän oli tehnyt? Lillukkatassu katsoi ympärilleen epätoivoisena ja erotti jostain kauempaa sanat “Hirviö”, “Mitään ei ollut tehtävissä”. Lillukkatassu kurottautui koskettamaan menehtyneen veljensä otsaa nenällään.
“Hyvää ja turvallista matkaa Pimeyden Metsään”, oppilas naukaisi ja madalsi ääntään: “Toivottavasti viimeistään siellä sinä tajuat, että Kaamoskukan palvominen ei ollut paras idea.”
Kuu oli noussut taivaalle Käkitassun valvojaisten alkamisen merkiksi. Pieni tuuli väreili ilmassa ja hämärä oli pidentänyt varjoja. Lillukkatassu katsoi hieman kauempaa, kun Kaamoskukka suki Käkitassun turkkia. Hänen ainoa veli oli joutunut kohtaamaan maailman kovan kulman ja jäänyt hirviön alle. Naaras oli melkein oksentanut nähdessään kollin murjoutuneen ruumiin. Vielä aamulla kolli oli ollut elossa ja nyt… Lillukkatassu laski päätään. Hän olisi halunnut hyvästellä veljensä, mutta Kaamoskukka oli kieltänyt häntä tulemasta lähemmäksi. Naaras ei voinut ymmärtää miten tällaisellakin hetkellä kolli halusi riidellä ja jakaa perhettään kahtia. Hämärähalla silmäili välillä Lillukkatassun puoleen, mutta hän vältteli emonsa katsetta. Siinä oli aina jotain tulkittavaa eikä Lillukkatassu halunnut miettiä naaraan kryptisiä viestejä. Lopulta naaras vetäisi käpälät tiiviiseen pakettiin ja kävi makaamaan. Hän ei ollut läheinen Käkitassun kanssa, mutta kolli oli kuulunut hänen perheeseensä. Hänestä olisi kasvanut taatusti hieno soturi. Lillukkatassun korvat värähtivät, kun hän kuuli jonkun lähestyvän. Naaraan kiilamainen pää kääntyi ja hän kohtasi ruskeaturkkisen kollin kellertävät silmät.
“Poppelipomppu”, Lillukkatassu sopersi yllättyneenä ja vetäisi syvään henkeä. Naaras oli luullut Poppelipompun olevan jo nukkumassa.
“Halusin vain sanoa, että olen pahoillani Käkitassusta”, nuori soturi tokaisi hiljaa ja vilkaisi Käkitassua. Lillukkatassu nyökäytti päätään. Hän ei oikein tiennyt miten reagoida. Kaamoskukan keskittyminen oli onneksi Käkitassussa. Naaraasta kolli vaikutti reagoivan kaikkiin Lillukkatassun suhteisiin negatiivisesti eikä naaras halunnut riskeerata mahdollista ystävyyttä kolliin.
“Mene”, naaras sanoi hiljaa saaden Poppelipompun hämmästymään.
“Minä siis tarkoitin, että sinun kannattaa mennä nukkumaan, jotta saat hyvät unet”, Lillukkatassu lisäsi.
“Ei minun tarvitse, minä en oikeastaan nuku. Mutta hyvä on”, Poppelipomppu naukaisi. Poppelipompun sanat kaikuivat naaraan päässä. Kolli oli luvannut, että hänen seurassaan Lillukkatassu ei joutuisi ongelmiin. Voisiko se olla totta? Huolehtisiko Poppelipomppu hänestä?
Käkitassun kuolemasta oli kulunut muutama päivä. Sinä aikana Kaamoskukka oli vain koventanut jälkikasvunsa harjoituksia ja Lillukkatassukin oli taas päässyt mukaan. Naaras ei voinut olla epäilemättä pitikö Kaamoskukka häntä vain veljensä korvikkeena, mutta ei sillä oikeastaan ollut väliä. Lillukkatassu oli nauttinut siitä, että hänen ei tarvitsisi kuulla isänsä solvauksia, mutta se oli saanut hänet tuntemaan riittämättömyyden tunnetta. Nyt Kaamoskukka halusi taas hänet mukaan. Lillukkatassu oli jollain tapaa iloinen, että hänen isänsä taas uskoi häneen. Naaras saapui turkki pörhössä leiriaukiolle. Kaamoskukan järjestämistä taisteluharjoituksista hänelle oli jäänyt käteen muutamat uudet arvet ja pölyiset tassut. Lillukkatassu kuitenkin kaipasi jotain mukavampaa seuraa. Olisikohan Poppelipomppu jossain? Siitä oli hetki, kun he olivat viimeksi keskustelleet ja naaras toivoi, että kolli ei ollut unohtanut häntä aivan täysin! Lillukkatassun kasvoille piirtyi ilahtunut hymy. Ruskeaturkkinen kollisoturi kylpi auringonsäteissä ja naaras kipitti reippaalla ravilla klaanitoverinsa seuraan. Nau’uttuaan tervehdyksensä Poppelipomppu vaikutti hieman säikähtäneeltä, mutta pian hänkin hymyili. Oliko kollikin toivonut näkevänsä hänet?
“Minäkin olen odottanut, että pääsisin taas viettämään aikaa sinun kanssasi! Ajattelitko sinä näyttää miten kissankokoinen kala kalastetaan? Minä en sitten tyydy mihinkään pieneen sinttiin!” ruskeankirjava naaras vitsaili hyväntuulisesti. “Mutta oikeasti, olen valmis! Nyt kun Tuhkajuova on menehtynyt, klaanissamme on yksi kalastustaitoinen kissa vähemmän. Mutta sinun opeillasi minustakin tulee taituri!” Lillukkatassu julisti ja katsoi ystäväänsä odottavaisena – valmiina ryntäämään ulos leiristä.
//Popsu?
