Lillukkatassu
Kirjoittaja: Aura
Lillukkatassu otti vauhtia harmaasta järkäleestä ja ponkaisi sen kautta korkeuksiin. Naaraan loikka kantoi pitkälle, niin pitkälle että hänen vastuksenaan ollut Hämärähalla siirtyi kauemmaksi ja Lillukkatassu mätkähti naama edellä routaiseen maahan. Hetken ajan naaras vain otti tuijotuskilpailua jäätyneen maan kanssa. Miksi taisteleminen ei sujunut? Olihan hänen isänsä sentään itse Kaamoskukka.. Pelätty ja ankara taistelija.
“Uudestaan vaan!” kuului reipas ja teennäisen positiivinen naukaisu. Lillukkatassu ei vieläkään noussut. Hän kyllä tiesi miksi Hämärähalla raahasi häntä alvariinsa ylimääräisiin taisteluharjoituksiin. Naarasoppilas oli nimittäin umpisurkea taistelija! Kyllä Kyyhkypyrähdys oli sen käytöksellään osoittanut. Lillukkatassun huuli nousi irvistykseen ja naaras nousi ylös yhtä nopealla liikkeellä, kun oli sinne joutunutkin.
“Ihan sama, minä lopetan! Sinä vain haaskaat aikaasi. Sano se, olen huono taistelija. Tiedät sen itsekin!” Lillukkatassu kivahti äkkipikaisesti ja tuijotti emoaan ärtyneenä. Sisaruksistaan naaras oli yleensä se kuka ei luovuttanut. Hämärähallan katse ei kuitenkaan värähtänytkään.
“En pidä siitä, että haluat luovuttaa”, Hämärähalla sanoi lyhytsanaisesti ja tuijotti tytärtään pistävällä katseella. “Samaa Kaamoskukkakin aina sanoo.”
Lillukkatassu käänsi hieman katsettaan. Ei Hämärähalla väärässä ollut. Lillukkatassu oli joskus pentuna erehtynyt luovuttamaan ja hän oli saanut kuulla siitä päiväkausia. Ehkä Hämärähallakin oli? Vahvaluontoisena Lillukkatassu ei halunnut näyttää emonsa olevan oikeassa, joten hän vain potkaisi kiveä ja tuhahti.
“No, mitä minä sitten teen? Kauhistutan kaikki kuoliaaksi surkeudellani?” Lillukkatassu jatkoi valittamistaan ja huiskautti häntäänsä.
“Valittamisesi saa sinut näyttämään surkealta. Kokoa itsesi ja puhu minulle sitten uudelleen”, Hämärähalla naukaisi ja laski takapuolensa maahan. Lillukkatassun silmät suurenivat, kun naaras vain alkoi sukimaan turkkiaan.
“Oikeasti, haluan jo takaisin leiriin! Ei tästä kuitenkaan tule mitään, minä voisin tehdä jotain mitä minä osaan. Kuten vaikka saalistamaan”, Lillukkatassu yritti, mutta Hämärähalla tuijotti häntä elottomalla katseella. “Haloo, oletko sinä kuollut vai kuuro??”
Lillukkatassu heilutti käpäläänsä, mutta ruskeankirjavassa naaraassa ei näkynyt lainkaan minkäänlaisia merkkejä siitä, että hän kuunteli. Hetken ajan naaraskissa harkitsi, että vain vain marssisi leiriin ja jättäisi Hämärähallan yksinään istumaan, kuin mikäkin vähä-älyinen. Mutta Lillukkatassu ei kuitenkaan halunnut jättää emoaan yksin.
“Hyvä on, hyvä on. Taistellaan sitten”, naaraskissa mutisi lähes äänettömästi, mutta Hämärähalla vain kohotti toista kulmaansa. Lillukkatassua raivostutti, miksi emosta oli tullut lähes yhtä vaativa, kuin isästä? Hämärähalla oli aina ollut se rennompi ja lempeämpi. Lillukkatassu päästi syvän huokauksen.
“Kerro minulle miten minä voin parantaa suoritustani.” Sanat tulivat naaraan suusta yhtä hitaasti, kuin tahmea hunaja mehiläistenpesästä ja oli ollut lähellä, että ne olisivat juuttuneet hänen kurkkuun ikuisiksi ajoiksi. Lopulta Hämärähallan kasvoille levisi tuttu, lämmin hymy mikä tasoitti hieman oppilaan tyrskyjä.
“Noin sitä pitää”; naaras hymyili aidosti ja vaikka Lillukkatassu kuinka yritti pitää kasvojensa ilmeen suuttuneena, hymy puski väkisinkin hänen kasvoilleen. Hämärähalla tuli hieman lähemmäksi ja kosketti naarasta hännällään.
”Tahdon vain, että sinä pystyt puolustautumaan. Koskaan ei tiedä milloin vaara yllättää”, Hämärähalla naukaisi hiljaa ja sai Lillukkatassun hieman hämmentyneeksi. Kuolonklaanillahan oli tällä hetkellä hyvät välit Eloklaaniin. Kai taistelusta olisi jotain merkkejä, jos Eloklaani yrittäisi jotain..?
”No, onneksi Eloklaani ei mahda meille mitään!” Lillukkatassu hihkaisi hieman iloisemmin. Hämärähalla ei kuitenkaan sanonut mitään, mutta naaras pystyi suorastaan vannomaan, että Hämärähallan kasvoilla läikähti jokin tuntematon ilme. Eikö Hämärähalla luottanut siihen, että he pystyisivät puolustautumaan Eloklaania vastaan? Kuolonklaanihan oli voittanut viime sodan! Vai tiesikö naaras jotain mitä hän itse ei tiennyt? Lillukkatassu nosteli käpäliään hermostuneena. Ehkä hän oli vain kuvitellut kaiken. Tai sitten Hämärähalla stressasi tapansa mukaisesti turhia.
