Loisketassu
Kirjoittaja: Woln
Loisketassu katseli auringonlaskua. Sitten hän huokaisi. ”Miten täällä voi olla näin kaunista!” Loisketassu ajatteli. ”Loisketassu!” kuului ulvaisu. Roihutassun pää ilmestyi oppilaiden pesästä. ”Tule sisälle.” Roihutassu naukaisi. Loisketassu laahusti sisälle. Hän huomasi muut oppilaat vuoteessaan. Loisketassu nukahti nopeasti. Loisketassu näki unta siitä, että hän oli taistelussa itseään vahvempia kissoja vastaan. Loisketassu taisteli hurjasti ja kynsi nopeasti. Pian muut kissat jäivät maahan makaamaan ja Loisketassu jäi seisomaan ylpeänä ruumiiden vierelle. Loisketassu sivalteli sammalia. Hän murisi ja puri niitä kovasti. ”Loisketassu!” kuului kipakka sihahdus. Loisketassu käännähti katsomaan. ”Älä metelöi!” Nupputassu sihahti ja tassutti vuoteensa päälle. Loisketassu katseli hämärää pesää. Kuului tuhinaa ja rapinaa. Loisketassu valpastui. ”Mikä se on?” Loisketassu ihmetteli. Loisketassu pujahti varovasti vuoteestaan. Hän tiesi ettei saisi mennä ulos, joten hän päätti pysyä pesässä. Loisketassu kurkisti varovasti pesän aukosta. Oli hämärää. Kuu paistoi kirkkaasti leiriin ja loi kaunista valkoista valoa. Loisketassun musta turkki heijastui kuunvalosta. Loisketassu haisteli ilmaa. Ilmassa tuoksui riista ja kissojen tuoksu. Myöskin joku vieras tuoksu. ”Mikä tämä tuoksu on?” ajatteli Loisketassu. ”Kalmakuu ei ole kertonut minulle siitä.” Kuului matala murahdus. Sitten jossain jyrähti. ”Tämä ei ole mahdollista!” ajatteli Loisketassu. ”Ei kai hirviö?” ”Tuskin ne tänne tulisivat.” Kuului karjaisu ja iso otus loikkasi pois pensaikosta. Se oli punaruskea ja sillä oli pitkä häntä. ”Kettu!” ulvaisi Loisketassu. ”Leirissä on kettu!” Kissat tulivat pesistään. ”Mitä sinä huudat?” Kalmakuu kysyi. ”Katso tuota!” Loisketassu huudahti. Kalmakuu kääntyi katsomaan. ”Kettu!” ”Ei ihmekään että huusit sillä tavalla!” Kalmakuu naukaisi. Kettu murisi ja yritti huitoa kissoja. Kissat väistelivät kettua ja kynsivät sitä. Pian kettu huomasi Loisketassun. Kettu murisi matalasti ja loikkasi Loisketassua kohti. Kuului suhadus kun Huomenkyyhky heitti ketun pois ja puri sitä niin että veri pulppusi ulos. Kettu jäi makaamaan maahan liikkumatta. Kissat katselivat toisiaan. Sitten kuului naukaisu. ”Leirissämme ollut kettu on voitettu.” kuului Punatähden ulvaisu. ”Haudatkaa kettu tänne.” Kissat kaivoivat ketulle kuopan. Loisketassu sai olla mukana ketun laskemisessa kuoppaan. Kun kettu oli haudattu, Loisketassu laittoi mullat takaisin kuoppaan. Sitten hän laahusti pesäänsä takaisin. Loisketassu lepäsi vuoteessaan. Hän mietti kettua. Se oli näyttänyt hyvin pelokkaalta. ”Entä jos se ei halunnutkaan meille pahaa?” ajatteli Loisketassu. ”Entä jos se kulki vain leirin läpi?” ”Entä jos sillä olisi poikasia jossain?” Loisketassua hermostutti. Oliko hän tehnyt väärin? ”Mitä siitä ketusta.” ajatteli Loisketassu. ”Sehän oli vain kettu.” Loisketassu nukahti uudelleen. Herättyessään Loisketassu säpsähti. Kalmakuu ei ollut tullut herättämään häntä. Loisketassu katseli ympärilleen. Pesä oli tyhjä. Kun Loisketassu tuli ulos, hän huomasi muut oppilaat siivoamassa leiriä. ”Vihdoinkin.” Nupputassu murahti. ”Hei!” ”Mitä tänään teemme?” kysyi Loisketassu. ”Siivoamme leiriä.” vastasi Roihutassu. ”Mestareilla on tänään vapaapäivä.” naukaisi Sielutassu. Loisketassu nyökkäsi. Hän otti risuja hampaisiinsa ja kasasi ne kasaan. ”Varjokarva antoi meille luvan käydä viemässä oksat leirin ulkopuolelle.” naukaisi Nupputassu. He ottivat kukin oman kasansa ja kantoivat sen ulos.
