Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
Pistin pääni esiin pentutarhaan.
”Miten täällä jaksellaan?” kysyin. Näin Mäntyviiksen paimentavan isoa pentulaumaa, ja Sulkavirran istuvan kauempana. Latvaruusu ilmestyi pesän hämärästä.
”Loiskevarjo. Täällä on ihan hirveä meteli!” kumppanini huudahti. Nyökkäsin lempeästi ja katsahdin pentuihin. ”Ethän sinä muuttaisi sitä että meille tulisi pentuja?” Latvaruusu kysyi. Hätkähdin. Latvaruusun kysymys oli outo. En todellakaan muuttaisi mitään elämästäni, paitsi ehkä erakkoaikani.
”En tietenkään! Entäpä sinä?” kysyin.
”En minäkään. Joskus kyllä toivoisin, etten olisi pentutarhassa jumissa!” hän huokaisi. Kehräsin huvittuneena. ”Onneksi en ole naaras. Koita kestää, pian-emo.” naurahdin.
”Hyvä sinun on sanoa! Jos olisit tuolla, tulisit hulluksi.” Latvaruusu tokaisi ja tassutti pesästä ulos. Huomasin, että Latvaruusun vatsa oli pyöristynyt hurjasti. ”Pennut vaikuttavat olevan touhukkaita.” hän kehräsi. Nyökkäsin onnellisena. Hehkuaskelen mukaan pennut voisivat syntyä jo tänään. Latvaruusu ähkäisi ja raahasi itsensä pesään. Kävelin hänen perässään. Toivoin, että naaraalla oli hyvä olo. Istahdin aukiolle. Oli hurjan kylmä. Turkkini oli lämmin, mutta muuten oli kylmä. ”Loiskevarjo! Tule metsästyspartioon.” Pimentovarjo murahti. Harpoin aukion poikki. Partiossa olivat myös Myrskymahti ja Kylmäliekki. Sitä johti Höyhenhalla. Kävelin kolmen kissan perässä. ”Me menemme lähelle Eloklaanin rajaa. En tiedä onko siellä paljon riistaa, mutta meidän pitää kokeilla.” Höyhenhalla sanoi. Nyökkäsin, vaikka en tiennyt että olisiko minulla oikeutta suostua. Astelin eteenpäin. Alkoi sataa lunta. Valkoiset hiutaleet laskeutuivat mustalle turkilleni. Pudistelin ne pois ja luikahdin muiden perään. Kun olimme jo kaukana leiristä, haistoin vahvat Eloklaanin rajamerkit. Niistä tuli minulle hieman epämukava olo. ’Mitenköhän Latvaruusu jakselee? Jos hänen pentunsa syntyvät, juoksen leiriin.’ ajattelin hieman jännittyneenä. Tassutin tiheän aluskasvillisuuden läpi. Höyhenhalla ja Myrskymahti olivat vaanimassa riistaa. Kylmäliekki tuli perässäni. Asetuin vatsalleni. Vatsani hipoi maata, ja se tuntui kylmältä. Pakotin itseni olemaan sävähtämättä. Hiivin hitaasti eteenpäin. Yhtäkkiä näin hiiren hännän vilahduksen. Loikkasin sen perään. ’Pysähdy!’ ajattelin turhautuneena. Hiiri juoksi puun toiselle puolelle, kunnes Kylmäliekki tappoi sen. Nyökkäsin vanhemmalle kollille kunnioittavasti ja yritin peittää harmistustani. ’Yritän uudestaan. Minun pitää löytää Latvaruusulle jotain!’ ajattelin. Yritin saada vainun seuraavasta saaliista. Kuitenkin oli hyvin kylmä, joten välttämättä saaliita ei olisi. Laahustin hiljaa eteenpäin. Etsin vielä muutaman kerran. ”No niin, mennään leiriin.” Höyhenhallan ääni kuului puiden alta. Kun toiset tulivat esiin, olin entistäkin harmistuneempi. Myrskymahdilla oli orava, Höyhenhallalla myyrä, ja Kylmäliekillä hiiri. ’Annathan anteeksi, Latvaruusu.’ ajattelin surullisena. Kävelin muiden perässä. ”Mikä sinulla on?” Kylmäliekki kysyi minulta.
”Ei mikään, huono saalisonni vain.” vastasin synkkänä. Hetken päästä leirin sisäänkäynti näkyi lähellä. Nopeutin askeliani. Näin pienen ruskean turkin paatsamapensaan juuressa. Hyppäsin ison päästäisen kimppuun. Tapoin sen nopealla puraisulla. Loikkasin päästäinen suussani. ’Nyt minullakin on saalista!’ ajattelin iloisena. ”Hieno nappaus.” Kylmäliekki sanoi. Nyökkäsin kiitollisena. Raahasimme saaliit leiriin.
Leirissä oli paljon kissoja. Laskin saaliini maahan. Tartuin siihen kiinni ja kannoin sen pentutarhaan.
”Täällä riistaa!” sanoin. Mäntyviiksi nousi huolestuneena pystyyn.
”Loiskevarjo, onneksi tulit! Latvaruusu…taitaa synnyttää.” naaras maukui. Säikähdin. Pudotin saaliini maahan. ”Hae Hehkuaskel.” sihisin Mäntyviikselle. En kuitenkaan jäänyt odottamaan häntä, vaan singahdin itse vauhtiin. Juoksin äkkiä aukion halki. En välittänyt muiden hämmästyneistä katseista. Loikkasin Hehkuaskelen pesään. ”Hehkuaskel! Vauhtia!” älähdin. Naaras käännähti. ”Mitä nyt?” hän kysyi.
”Latvaruusu synnytää! Vauhtia!” huudahdin. Hehkuaskel nyökkäsi nopeasti ja kasasi yrttejä mukaan. Juoksin naaraan perässä pentutarhaan. ”Päästäkää minut! Haluan päästä katsomaan häntä!” ulvaisin. ”Mäntyviiksi, mene vahtimaan Loiskevarjoa.” kuulin Hehkuaskelen sanovan. Hetken päästä musta naaras sujahti luokseni. ”Päästä…minut!” ulvoin.
”Rauhoitu. Eikö olekin kiva ilma?” Mäntyviiksi kysyi selvästikin yrittäen saada huomioni pois.
”Ei ole. Älä edes yritä.” sähisin. Kuulin Latvaruusun ulvontaa. Se sai minut entistä hermostuneemmaksi. Yhtäkkiä ulvonta loppui. Tungin heti sisään. ”Latvaruusu!” henkäisin.
”Me teimme sen, Loiskevarjo.” Latvaruusu huokaisi.
