Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
Heitin pallon takaisin aukiolle. Pennut olivat menneet jo nukkumaan. Kävelin iltahämärän peitossa kohti parantajan pesää, viimeisen kerran. Yhtäkkiä tunsin jotain pehmeää tassuissani. ”Auh!” älähdin kun törmäsin johonkin. Näin Latvaruusun kiiluvat silmät. ”Katso eteesi!” hän kivahti.
”Anteeksi Latvaruusu. Olin varomaton.” pahoittelin harmissani. Kaikista kissoista osuin juuri häneen! Latvaruusu oli ihastukseni. ”Ei se mitään.” naaras kehräsi ja nuolaisi korvaani. Hämmästyin. Hän vaikutti jotenkin lempeämmältä. ”Heippa, Loiskevarjo.” hän sanoi hiljaa. Vilkaisin häneen kummastuneena. Joku hänessä oli muuttunut. Katsoin ylös. Näin Henkäystähden ja Pimentovarjon. Henkäystähdestä oli tullut klaanin päällikkö, ja hän oli muuttanut sääntöjä niin, että puoliveriset kissat saivat omat sääntönsä. Olin puhdasverinen, mutta suvustani ei ollut tietoa, joten Henkäystähti saattaisi laittaa minullekin samat säännöt. Päätin olla siis hänelle ystävällinen ja totella häntä. Siitä voisi tehdä kohdan soturilakiinkiin! Pimentovarjosta oli taas tullut klaanin varapäällikkö. No, kyllä hän ansaitsi sen. ’Vaikka toisaalta minäkin olisin halunnut varapäälliköksi.’ ajattelin hieman ärtyneesti. Mutta klaanissa oli paljon hyviä kissoja varapäälliköiksi. Piti nyt vain tyytyä siihen, kuka nyt oli. Laahustin parantajan pesään väsyneenä. Hehkuaskel ei ollut pesässä. Arvelin että hän oli Henkäystähden luona. Vuoteeni viereen oli tullut kyyhkynen. Söin riistalinnun hitain haukkauksin. Katselin kuinka Pimentovarjokin tuli sisään parantajan pesään. Hänkin oli täällä. Lopetin kyyhkyn syömisen. Nuolin sen rippeet viiksistäni. Loin Pimentovarjoon kunnioittavan katseen. En tiennyt huomasiko hän sitä. Haukkasin kyyhkystä palan ja mutustelin sitä hitaasti. Mehevä maku tuntui hyvältä. En ollut saanut kunnon saalista pariin päivään, kylmän lehtikadon takia. ’Vihdoinkin pulskaa kyyhkyä! Inhoan lehtikatoa!’ ajattelin vihaisena. Ensilumi oli jo satanut, joten pian tulisi entistä kylmempi! Valkeaa lunta kulki kissojen tassuissa sisälle. Söin kyyhkyn loppuun. Hetken päästä Hehkuaskel tassutti sisään. Naaras näytti lievästi ärsyyntyneeltä. ”Kas, hei Hehkuaskel.” tervehdin.
”Hei vain. Loiskevarjo, sinä pääset huomenna täältä.” Hehkuaskel muistutti. ’Miksi muistutat? Luuletko että jäisin tänne pidemmäksi aikaa? Minulla on muutakin tehtävää!’ ajattelin. Odotin kuin kuuta nousevaa, että pääsisin pois. Hetken päästä ajatukseni loppuivat, ja suljin silmäni uneen.
Näin unta siitä, kun juoksin terveenä metsässä. Tassuni nousivat ylös ja alas, kun ne hakkasivat maata. Loikin pitkin hypyin. Turkkini oli tähtien peitossa. Näytti olevan viherlehti. Kaivoin esiin rutkasti riistaa. Oravia, hiiriä, myyriä, lintuja…niitä oli paljon. Unessa näin, kun naaras joka muistutti paljon Latvaruusua, tuli viereeni. Söimme yhdessä saaliita. Unessa kosketimme kuonojamme ja kiedoimme häntämme yhteen. Se näytti taianomaiselta. Minä, unelmieni kissan kanssa.
Heräsin taas uuteen aamuun. Olin pirteä, sillä pääsisin taas soturien pesään! Hymyilin Hehkuaskelelle iloisena. Naaras vastasi hymyyni, mutta näin että hän oli väsynyt. Pidin hänestä, sillä Hehkuaskel jaksoi aina olla iloinen toisten puolesta. ”Minä menen nyt.” naukaisin. ”Kiitos, Hehkuaskel.”
”Ole hyvä. Yritä sitten olla tulematta uudestaan.” Hehkuaskel naukui pilke silmissään. Naurahdin kepeästi. Lähdin pesästä ulos. Tuntui voimakkaalta. Ei enää siltä, kun olin parantajan pesällä. Tassuni tuntuivat sileiltä. Kävelin soturien pesään. Huokaisin. Siellä oma vuoteeni oli, pesän perällä. Kaikki eivät olleet vielä heränneet. Minut kutsuttiin metsästyspartioon Latvaruusun, Tattihallan ja Pyräkkäpirun kanssa. Latvaruusu johti partiota. Jäin perään Pyräkkäpirun kanssa. Kipitin hieman edemmäs, sillä Latvaruusu ja Tattihalla olivat ehtineet jo piikkihernetiheikön toiselle puolelle. Pujottelin piikikkäiden oksien alitse. Kunnon ulkoilu teki minulle hyvää! Etenkin kun partiossa oli Latvaruusu. Hän teki olostani aina pirteämmän. Minua pelotti kertoa hänelle tunteistani. Ehkä hän saisi joskus tietää? Tai sitten ei. Kiihdytin vauhtiani. Olin jäänyt jälkeen. Juoksin kukkulan halki saadakseni muut kiinni. Hidastin heti, kun Tattihallan häntä ilmestyi näkyviin. Kolli sihahti minut hiljaiseksi. Näin Pyräkkäpirun vaanivan mustarastasta, joka näytti laihalta. Kun hän nappasi sen kiinni, laskin häntäni maahan. Tajusin että olin ollut vähällä pelästyttää sen linnun! Painoin pääni alas. Kuu parantajan pesällä ei tosiaankaan ollut tehnyt terää! Köyristin selkääni nolona. Latvaruusu laski häntänsä selälleni. ”Älä huoli. Kaikille sattuu virheitä.” hän maukui. Nyökkäsin hänelle kiitollisena. Yritin jotenkin saada sanotuksi, kuinka paljon hänestä tykkäsin. En kuitenkaan saanut suusta pihaustakaan. Latvaruusu loi minuun katseen. ”Minne me menemme, Latvaruusu?” Tattihallan kysymys keskeytti tilanteen. Latvaruusu siirtyi kauemmas. Räpäytin hänelle silmiäni harmistuneena.
”Mennään Hehkulammelle päin. Samalla nähdään onko siellä jäätä.” Latvaruusu vastasi. Siirryin saniaispensaaseen. Metsässä oli nyt vähän riistaa. Kaikki mitä sai, olivat hyvää. Vaanin hiirtä. Pieni hiiri vipelsi puun ympärillä. Jännitin lihakseni hyppyyn. ’Ei vielä…ei vielä…nyt!’ ajattelin. Loikkasin hiiren kimppuun. Se säikähti. Hiiri katosi pensaaseen, mutta sain läimäistyä sitä niin että se kuoli. Nostin hiiren iloisena. Nyt olin saanut saalista.
”Hieno nappaus.” Latvaruusu kehui. ”Kiitos. Ihan normaalihan tämä oli.” vastasin vähätellen. Latvaruusu tuijotti minua läpitunkevasti. Naaraan silmät olivat kauniit. ”Loiskevarjo..pidän sinusta. Olet…no, hyvin mukava ja tykkään sinusta paljonkin. Haluatko kenties..tulla kumppanikseni joskus?” Latvaruusu kysyi ja loi minuun lämpimän katseen.
