Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
Makasin vuoteellani musta sileä turkki loistaen. Olin nukkunut jonkin verran. Nukuin yleensä jopa päivällä, koska haavat ja kipu uuvuttivat minut. Vieressäni nukkuva Orvokkisydän käänsi kylkeä. Räpyttelin silmiäni pesässä. Yritin nousta pystyyn, mutta se oli mahdotonta. Ihan kuin minuun olisi langetettu jonkinlainen kokovartalolukko. Tassuihini sattui. Myöskin vatsassani oli ammottavia haavoja. Selkäni oli myös kärsinyt. En pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan. Näin tummanruskean hahmon tulevan sisään pesään. Näin naaraan olevan Nuppujuova. ”Hei, Loiskevarjo. Oletko kunnossa?” naaras kysyi. Minua ihmetytti kissan kysymys. ’No, mitäs luulet? Olen vasta palannut taistelusta, niin totta ihmeessä olen parantunut, ajattelin. Naaras tuijotti minua kysyvästi. Tajusin etten ollut vastannut ääneen. ”Ööh..no en kunnolla, nau’uin. ”Entä sinä?” ”No, kyllähän tässä vielä parantamista on, Nuppujuova totesi. ”Mutta ulkona pystyn käymään.” ’Kivat sinulle. Itse en pysty edes nousemaan! Vaikka eihän se ole syytäsi, ajattelin. Nuppujuova katsoi minua kummastuneena. Tajusin olleeni hiljaa ja mutissut outoja. ”Joo, sanoin hätäisesti. Nuppujuova nyökkäsi ja meni takaisin vuoteeseensa. Katsoin hetken aikaa pesää. Seurasin nukkuvaa Orvokkisydäntä, ja pidin silmällä pesän suuaukkoa. Ettei vain pennut pääsisi sisään sotkemaan asioita. Juuri silloin kuulin askelia pesän suulta. Näin Hehkuaskelen tulevan sisälle. Naaras mutisi jotain ärtyneesti itsekseen ja kääntyi sitten minuun päin. ”Hei, Loiskevarjo! Miten nukuit?” Hehkuaskelen ääni kuulosti paljon kirkkaammalta. ”Hyvin..auh!” älähdin. Hehkuaskel kumartui ylleni. Sitten hän käänsi minua varovasti käpälillään. Tunsin pahan niksahduksen selässäni. Makasin vatsallani sammalien päällä. Tunsin Hehkuaskelen kylmät käpälät. Naaras tutki selkääni. Kuulin epäselvää mutinaa. ”Hmm..” Hehkuaskel pohti. ”Mitä siellä on?” kysyin. Hehkuaskel laski häntänsä lavoilleni. Sävähdin kivusta. ”Sattuuko se?” Hehkuaskel tiedusteli asiallisesti. ”E-ei, valehtelin. ”Oikeastiko? Ettet vain huijaa?” Hehkuaskel kysyi. ’Tunnet minut liian hyvin, ajattelin. ”Ääh, no ei se koko totuus ole. Kyllä siihen sattuu. Niin selkäänikin, vatsaan ja korvaan, vastasin ja pyöräytin silmäni kohti pesän kattoa. Hehkuaskel vilkaisi minua merkitsevästi. Hän olisi voinut sanoa: ”Mitäs minä sanoin”, mutta ei sanonut. Huokaisin. Hehkuaskel laski häntänsä pois. Sitten hän jatkoi selkäni tunnustelemista. ”Sattuuko tämä?” hän kysyi painellen häntäni kohdalta. ”Ei, vastasin. ”Entä tämä?” Hehkuaskel kysyi ja paineli selkäni keskeltä. Yhtäkkiä tunsin kylmän kivun, yhtä kylmän kuin jäätävä vuoristoilma. Se salpasi hengen. Hetken minun teki mieli valehdella taas, mutta ymmärsin että Hehkuaskel näkisi lävitseni. Naaras oli yksinkertaisesti taitava työssään. Irvistin kivusta. Puristin kynteni sammaliin. ”S-sattuu! Päästä irti!” huudahdin. Hehkuaskel päästi nopeasti irti. ”Eli siis tämä kohta?” Hehkuaskel kysyi ja kosketti sitä kevyesti tassullaan. ”J-joo, änkytin. Näin kuinka Hehkuaskel haki ison ratamonlehden. Hän laski sen kevyesti selkäni päälle. Sitten hän painoi. Tunsin taas kivun. Potkaisin jalallani sammalia. Toivoin ja anelin että hän päästäisi irti, ja vaikka..vaikka kuolisi! Teki mieli rääkyä kivusta. Avasin suuni, mutta sieltä ei tullut pihaustakaan. Yhtäkkiä tunsin kivun lakkaavan. Sydämeni tykytti kovaa. Huohotin hikisenä. Laskin tassuni epämääräiseen pinoon. Katselin ympärilleni. Hehkuaskel tuli luokseni ja antoi unikonsiemeniä. Otin ne varovasti. Laitoin ne suuhuni. Tunsin kuinka silmäni painuivat hitaasti kiinni. Yhtäkkiä unen maailma otti minusta vallan. Tuntui ihanalta. Unessa olin vahva, roteva ja voimakas. Sellainen kuin joskus ennen. Nyt olin riutunut laihaksi ja väsyneeksi. Unessa kuului pauhetta ja rääyntää. Näin itseni taistelemassa kissoja vastaan. Heittelemässä heitä sivuun ja tappelemassa. Klaanitoverini hurrasivat minulle ja kannustivat. Kaikkien silmissä paloi kunnioittava loiste. Taistelin kynnet sauhuten. Näin mielessäni, kun taistelin jotain eloklaanilaisia vastaan. Taistelussa oli hirveä meteli. Yhtäkkiä esiin astui Eloklaanin päällikkö, Mesitähti. Hän yritti taistella minua vastaan ja melkein onnistuikin siinä, mutta sivalsin häneltä toisen korvan poikki. Katsoin kuinka korvan riekale jäi roikkumaan. Unessa kävelin pois klaanitoverieni piirittämänä. ”Tämäkö on sinun unelmasi? Tuhota toiset ja voittaa itse?” ääni pääni sisällä kysyi. En pystynyt vastaamaan mitään. En voinut vastata mitään. Tuntui siltä, että itse olisin satuttamassa itseäni. Se oli hurja tunne. ”Mitä minulle käy?” ajattelin taistelun jatkuessa. Katsoin itseäni ihan kuin jostain toisesta maailmasta. Näin itseni: kyllä se olin minä. Katsoin ihan kuin sivustakatsojana kun tappelin kissoja vastaan. Yritin päästä pois. Yritin avata silmiäni. Se oli vaikeaa. Yhtäkkiä huomasin pienen asian, joka erotti minut muista. Kiiltävän kulmikkaan valkoisen esineen. Se oli vasemmassa korvassani. Yhtäkkiä tunsin kuinka minut revittiin pimeyteen. Lensin kohti ääretöntä. Yhä ylemmäs ja ylemmäs. Kaikkialla oli pimeää, eikä yhtään valon välähdystäkään. Yritin epätoivoisesti päästä pois. Yhtäkkiä vain lensin kauemmas kohti äärentöntä. Näin alhaalla vaikka mitä. Jokia, kaksijalkaloita, metsiä, leirejä. Tunsin kuinka osasin lentää. Ilman huolta. Yhtäkkiä tunsin kovan vetäisyn. Se pudotti minut alaspäin. Putosin kovaa kyytiä alas. Turkkini oli aivan pörrössä. Putosin alaspäin, yhä alemmas, että pystyin näkemään tarkasti kaikki pesät. Sitten tuntui kova kiskaisu ja tipahdin maahan. Putosin maahan makaamaan. Näin edessäni Kuolonklaanin leirin ja kaiken, missä olin syntynytkin. ”Loiskevarjo, tämä on sinun paikkasi. Älä koskaan unohda, mitä he ovat tehneet sinulle.” ääni kuiskasi. Yhtäkkiä kuvat haalenivat ja huomasin olevani taas parantajan pesässä. ”M-mitä tapahtui?” kysyin. ”Nukahdit. Puhuit jotain sellaista unissasi kuin..” Hehkuaskel mietti hetken. ”Ei, älä, en halua kuulla, anelin. Hehkuaskel katsoi minua kysyvästi. ”Miten niin?” hän kysyi. ”En vain halua, vastasin. Hehkuaskel nyökkäsi ja kohautti olkiaan. En halunnut miettiä unen tapahtumia. ”Loiskevarjo, tämä on sinun paikkasi. Älä koskaan unohda, mitä he ovat tehneet sinulle, ääni kaikui päässäni. ”Niin. En koskaan unohda, vaikka mitä tapahtuisi, sanoin ääneen ja löin tassuni yhteen.
//Kp-boosti//
