Lokkimieli
Kirjoittaja: Koivu
Lokkimielellä oli pitkään yliote oppilaasta, joka pysyi visusti hänen niskalukossaan.
Juuri kun hän alkoi päätyä siihen tulokseen, ettei Uivelotassu ollut oikeasti kehittynyt taistelussa edes alimmalle vaadittavalle tasolle tullakseen miksikään oikeaa soturia muistuttavaksi, valkoharmaa soturi tunsi vihlaisevat pistot kyljissään. Lokkimielen keskikeho jännittyi. Uivelotassu oli upottanut kyntensä hänen kylkiinsä. Mielenkiintoista, soturi ajatteli. Naaras käytti kynsiä, vaikka tiesi varsin hyvin, ettei olisi saanut. Se vaikutti Lokkimielestä oikein lupaavalta. Kipu ei oikeastaan häirinnyt kollia, hän ei vain ollut osannut odottaa liikettä. Oppilaan seuraava liike kuitenkin tuli paljon enemmän puskista, ja Lokkimieli ärähti kivusta tuntiessaan Uivelotassun hampaat leuassaan. Samassa soturin ote hellittyi hänen tahtomattaan ja naaras pääsi vapaaksi. He kumpikin mäsähtivät kuivalle nurmikolle vastakkaisiin suuntiin siitä voimasta, jonka Uivelotassun riuhtaiseva liike aiheutti.
Naaraan kasvoista vuoti edelleen verta. Lokkimieli nousi käpälilleen ja asteli oppilaansa luokse vankoin askelin. Hänen viiksensä eivät värähtäneetkään. Hän tunsi poltteen polkuanturoissaan. Poltteen, joka ei johtunut vain läkähdyttävästä kuumuudesta. Hänen kyntensä janosivat verta.
Henkeään haukkova Uivelotassu tärisi, mutta ryhdistäytyi hyvin äkkiä huomattuaan Lokkimielen lähestyvän. Lokkimieli huomasi oppilaan katselevan häntä tarkkaavaisen varautuneesti.
Äkkiä oppilas hyökkäsi, tarrasi kiinni Lokkimielen kaulan ympärille simuloiden soturin aikaisempaa liikettä ja sai soturin horjahtamaan niin, että kolli sai juuri ja juuri pelastettua tasapainonsa. Lokkimieli oli odottanut hyökkäystä, yllyttänyt Uivelotassua siihen omassa mielessään. Tuon liikkeen lähes täydellinen replikoiminen oli kuitenkin ylittänyt soturin odotukset. Naarashan oli aivan riekaleina, lähes voimaton. Lokkimieli ymmärsi tehneensä virheen; kolli oli jo itsekin läkähtymisen partaalla.
Kun Uivelotassu yritti pitää tuon säälittävän, koko ajan hellittyvän otteensa kiinni Lokkimielen niskassa työntämällä kynnet esiin, Lokkimieli tuuppasi naarasta raivoissaan vatsaan etukäpälillään.
”Riittää!” soturi ärähti hampaidensa välistä.
Tummanharmaa naaras mätkähti maahan ja näytti hetken aivan taivaalta pudonneelta varikselta.
Lokkimieli pyyhkäisi vihlovaa leukaansa etutassullaan. Valkoiseen tassuun tarttui punaista. Hänellä oli avohaava. Se ei kuitenkaan haittaisi, koska se oli sen verran huomaamattomassa paikassa.
Soturi laski katseensa kyljellään kyhjöttävään oppilaaseen.
”En antanut lupaa käyttää kynsiä. Saat luvan malttaa odottaa, että pääset käyttämään niitä oikeassa taistelussa”, Lokkimieli sanoi viileästi esittäen, ettei muka olisi hetken aikaa taistellut tosissaan.
Uivelotassu näytti hetken siltä, että meinaisi väittää vastaan, mutta lopulta vain nyökytteli silmät poikkeuksellisen pyöreinä. Lokkimieli ei ollut varma, näkikö niissä nyt pelkoa vai hämmennystä vai jotain aivan muuta. Oppilas näytti ruhjotulta ja huonovointiselta, mutta kiihtyneeltä.
Lokkimieli asteli puun varjoon.
”Muuten suorituksesi oli ihan… tyydyttävä”, hän maukui. ”Koulutuksesi lähenee loppuaan, ja sen takia meidän täytyy nyt testata kestävyyttäsi. Tiedät varmasti jo, että soturin täytyy voida kestää ääriolosuhteita.”
//Uiui??
KP-boosti käytössä
