Lokkipentu
Kirjoittaja: Koivu
Lokkipennun päässä kihisi, kun Tuhkajuova pentuineen oli asettunut hänen omalle paikalleen! Emo kuitenkin esti kollia menemästä häätämään muita Lokkipennun paikalta ja väitti, ettei se ollut vain Lokkipennun paikka. Lokkipentu oli kuitenkin eri mieltä: totta kai se oli hänen oma paikkansa! Toiset olivat ehkä siinä ensin tänään, mutta Lokkipentu oli varannut paikan jo neljäsosakuita sitten.
”Sitä paitsi Tuhkajuova on yksi klaanin arvostetuimmista sotureista ja sinun isoemosi. Ethän sinä tahdo syyttä suotta pahoittaa hänen mieltään vain yhden paikan takia?” emo jatkoi, kun oli pysäyttänyt Lokkipennun. Harmaavalkoinen pentu katsahti emoon kulmat kurtussa, mutta tällä kertaa hämmennyksestä. Eihän Tuhkajuova ollut hänen emonsa, eikä kyllä erityisen isokaan, pentu mietti.
”Iso… emoni?” Lokkipentu ihmetteli ääneen. Hänellä oli sellainen muistikuva, että emo oli puhunut jostakin isosta emosta ennenkin.
”Niin, sinun isoemosi, eli minun emoni”, emo selitti räpäyttäen silmiään lempeästi. Lokkipentu tunsi olonsa hiirenaivoksi. Nyt hän ymmärsi, sehän oli ihan loogista! Hän ei kuitenkaan vastannut mitään, vaan jäi pohtimaan emon sanoja. Kerrankin niissä oli jotain järkeä, kolli ajatteli; ei tosiaankaan olisi järkevää pahoittaa isoemon mieltä. Lokkipentu tuli siihen tulokseen, että olisi parempi voittaa tämän arvostus ja luottamus itselleen… Siitähän voisi hyötyä itse vielä enemmän jonain päivänä. Ison emon… siis isoemon avulla voisi saada jotain isompaakin kuin paikan parhailla kivillä.
Emo näytti odottavan edelleen jotain vastausta. Lokkipentu ei ymmärtänyt, miksi asia oli emolle niin tärkeä. Kolli kääntyi kuitenkin katsomaan emoa.
”Tuo paikka on kyllä minun”, pentu aloitti määrätietoisesti ja nautti salaa emon epämukavuutta viestivästä ilmeestä. Pienen tauon jälkeen Lokkipentu jatkoi:
”Eli olet väärässä, emo. Mutta minun suunnitelmani muuttui, ja menen nyt tutustumaan Tuhkajuovaan.”
Pieni harmaalaikukas kolli väisti hämmentyneen oloisen emon ja lähti talsimaan päättäväisesti Tuhkajuovaa kohti. Hän ajatteli, että arvostettuun soturiin tutustumisen täytyi olla hyvä keino voittaa arvostus itselleenkin; soturit kun eivät tuntuneet ottavan Lokkipentua vakavasti. Kollilla oli kuitenkin ristiriitaiset ajatukset siitä, miten Tuhkajuova saattoi olla samaan aikaan kuningatar ja arvotettu soturi. Lokkipennun mielestä pentujen hoitaminen vei paljon uskottavuutta soturilta. Soturinhan piti olla aina valmis sotaan.
Lokkipentu ohitti Tuhkajuovan telmivät pennut kuin he olisivat olleet ilmaa ja pysähtyi Tuhkajuovan eteen.
”Hei. Sinä olet minun isoemoni”, Lokkipentu maukui ja nyökkäsi samalla tapaa, kuin oli nähnyt soturien tekevän päällikölle ja varapäällikölle. Tuhkajuova katsoi Lokkipentuun hyvin kyseenalaistava katse silmissään, mutta se ei haitannut kollia.
”Olisiko sinulla hetki aikaa puhua kanssani? Olet kuulemma arvostettu soturi. Oletko koskaan tappanut vihollisia?” Lokkipentu kysyi uteliaana ja yritti esittää kohteliasta parhaansa mukaan. Hän toivoi, että emo ei tulisi keskeyttämään tätä tärkeää tilaisuutta.
//Tuhka tai/ja Sulka?
