Lokkipentu
Kirjoittaja: Koivu
Emo oli jälleen pysäyttänyt Lokkipennun aikeet lähteä tutkimaan maailmaa.
”Voi Lokkipentu, sinä olet ihan mahdoton. Etkö tahtoisi ennemmin leikkiä jotain täällä pesässä?” pennun eteen pysähtynyt emo kysyi. Lokkipentu ei halunnut leikkiä pesässä. Hän halusi nähdä, millaista siellä ulkona, ”Lehtikadossa” oli. Emo oli kertonut Lokkipennulle vuodenajoista, mutta pentu olisi halunnut nähdä ne itse.
”Ei!” Lokkipentu vinkui. ”Ulkona.”
”Voi kultapieni, pääset ulos sitten, kun olet kasvanut vielä vähän”, emo kehräsi lempeästi.
Yhtäkkiä jostakin ilmestyi sammalpallo, joka kieri nopeasti Lokkipennun ohi. Harmaavalkoinen kolli tapitti pysähtynyttä sammalpalloa silmät pyöreinä. Pentu mietti, miten ihmeessä sammalpallo pystyi liikkumaan ilman käpäliä! Silloin emo huiskaisi sitä hännällään ja se vieri Lokkipennun nenän eteen. Pikkuinen pentu nuuhkaisi sammalta. Kun se ei liikkunut enää, pentu tajusi, ettei se ollutkaan elossa. Lokkipentu ei osannut vielä hallita jalkojaan kovin hyvin, mutta pikkuinen ryömi sammalpalloa päin ja yritti koskettaa sitä tassullaan. Hän sai sammalpallon kierimään pari hiirenmittaa eteenpäin. Lokkipennun vieressä emo kehräsi ja tuuppasi sammalpalloa suurella tassullaan. Pikkuinen kolli lähti nyt kovaa vauhtia hänen ohitseen vierinyttä sammalpalloa kohti. Lokkipentu oli niin kiinnostunut hassusti liikkuvasta sammalpallosta, että oli jo kokonaan unohtanut aikeensa päästä ulos seikkailemaan.
Kului kuu, ja Lokkipentu kasvoi vauhdilla. Harmaan ja valkoisen kirjava pentu pysyi nyt jo hyvin käpälillään. Hän oli myös löytänyt häntänsä, vaikka pentu luulikin edelleen sen olevan jokin erillinen olento, joka välillä seurasi Lokkipentua hyvin häiritsevästi luikerrellen. Emo ei ollut vieläkään suostunut päästämään pikkuista, itsepäistä kollia ulos seikkailemaan.
Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin jotain, mitä Lokkipentu ei osannut odottaa. Lokkipennun herättyä makoisilta päiväunilta emo ilmoitti, että Lokkipentu pääsisi tänään ulos pentutarhasta katselemaan maailmaa. Tätä oli odotettu!
”Pysyttele sitten koko ajan emon lähellä, ettet eksy”, emo maukui lempeästi, Lokkipennun tallustaessa itsevarmasti mutta huvittavan kömpelösti kohti pesän uloskäyntiä.
”Kuulitko, Lokkipentu?”
Lokkipentu pysähtyi ja käänsi päänsä emon tassuja kohti.
”Joo joo!” pieni kolli vikisi emon jaloille kulmat kurtussa. Totta kai hän kuuli. Eikä hän pitänyt ollenkaan siitä, että emon piti seurata häntä kaikkialle. Hän oli jo iso kissa! Melkein valmis soturiksi. No, ainakin omasta mielestään sekä päättäväisen asenteensa puolesta. Lokkipentu jatkoi töpsöttelyään eteenpäin, kunnes hänen pieni, harmaavalkoinen päänsä kurkisti ulos, valkoiseen maailmaan. Hetken kaikki näytti niin kirkkaalta, että kolli joutui sulkemaan silmänsä. Pienen hetken räpyteltyään Lokkipennun näkö tottui kirkkauteen. Hän käveli nopeasti ulos, ennen kuin emo ehtisi muuttaa mieltään. Emo käveli Lokkipennun viereen.
”Eikö olekin paljon lunta?” emo kehräsi. Heidän eteensä oli tallottu suuri polku, jota ympäröivät Lokkipennun korkuiset lumikinokset.
”On”, Lokkipentu sanoi. Lunta oli paljon. Valkoista höttöä kaikkialla.. Eikö emo nähnyt sitä itse? Lokkipennun oli pakko olla hyvin fiksu, kun emo kysyi häneltä tuollaista, pentu mietti itsekseen.
Hetken ympärilleen pällisteltyään pentu lähti kovaa vauhtia taapertamaan polkua eteenpäin. Edessä liikkui eri suuntiin paljon erivärisiä ja -kokoisia kissan jalkoja. Oliko leirissä näin paljon kissoja? Lokkipentu oli hieman pettynyt tajutessaan, että suurin osa niistä ei ollut käynyt katsomassa häntä pentutarhassa. No, muut saisivat kyllä ajallaan tietää, miten hieno soturi Lokkipennusta tulisi! Lokkipentu meinasi törmätä hänen eteensä ilmestyvään, valtavaan jalkapariin. Isot jalat kuitenkin ehtivät väistää pennun viime hetkellä.
”Pois tieltä!” Lokkipentu vinkui. Eivätkö soturit katsoneet eteensä ollenkaan? Pentu jatkoi matkaansa määrätietoisena ja kuuli emon askeleet takanaan.
”Lokkipentu rakas, mihin sinä olet oikein matkalla?” emo kysyi hilpeän oloisena.
Lokkipentu ei vastannut, vaan tassutti eteenpäin, kunnes pysähtyi jonkin pesän eteen, jossa makasi paljon isoja kissoja. Lokkipentu oli kuullut emolta, että myös soturit nukkuivat pesässä: sotureiden pesässä. Tämän oli siis pakko olla se.
”Olen matkalla soturiksi”, Lokkipentu selitti emolle itsevarmana.
//Sulkaemo? •.•
