Lokkitassu
Kirjoittaja: Koivu
Lokkitassu istui hyvässä ryhdissä leirin uloskäynnin edustalla odottamassa mestariaan. Aurinko oli vasta nousemassa, mutta harmaanvalkoinen kolli oli noussut ylös heti havahduttuaan hereille ensimmäisen kerran. Hän oli halunnut varmistaa, ettei myöhästyisi ensimmäisistä harjoituksistaan, ja ettei varapäällikön täytyisi tulla komentamaan häntä hereille. Se vasta olisi ollut säälittävä alku tuoreelle soturioppilaalle. Lokkitassu halusi antaa itsestään täydellisen kuvan heti alusta alkaen. Hän oli viettänyt viimeisen pentutarhalla viettäneensä neljäsosakuun lähes kokonaan muiden oppilaiden ja sotureiden tarkkailuun ja tehnyt havaintoja siitä, mistä oppilaita toruttiin eniten, mistä oppilaita kehuttiin eniten ja millä tavalla kunnolliset soturit näyttivät kunnioitusta arvokkaampia sotureita, varapäällikköä ja päällikköä kohtaan. Lokkitassu oli oppinut, että ylempää tulevia käskyjä ei missään nimessä saanut kyseenalaistaa. Hän oli käynyt mielessään läpi hypoteettisia keskusteluja ja vastauksia, jotta saisi luotua itsestään erityisen miellyttävän kuvan. Lokkitassulla kesti vielä aikaa totuttautua tähän uuteen rooliinsa, mutta hän uskoi sen olevan paras taktiikka omaan menestykseensä. Niin hän saisi lopulta vielä jokaisen klaanin kissan kunnioittamaan ja arvostamaan itseään ja todistaisi olevansa kaikin puolin parempi kuin muut.
Ei kulunut kauaakaan, kun Pimentovarjo ilmestyi aukiolle määräämään sotureita partioihin. Lokkitassu istui koko sen ajan tyynenä paikallaan, silmäillen sotureita rauhallisesti. Hän tarkkaili kohteidensa jokaista elettä analysoiden niiden vaikutusta ja tarkoitusta. Toiset oppilaat tulivat ulos pesästä ryppäinä. Lokkitassu ei ymmärtänyt ollenkaan, miksi heillä oli tarve olla aina toistensa kanssa. Hän alkoi kuitenkin pohtimaan, että hänen täytyisi tutustua muihin oppilaisiin. Hän tarvitsisi vielä jonain päivänä sellaisen toverin, jonka luottamusta voisi käyttää hyväksi tarpeen vaatiessa.
Lokkitassu huomasi Pimentovarjon lähtevän vihdoin astelemaan häntä kohti.
”Hyvää huomenta, Pimentovarjo”, valkoharmaa oppilas lausui ja nyökkäsi kunnioittavasti – samalla tapaa, kun hän oli observoinut kohteliaimpien sotureiden tekevän. Lokkitassu toivoi, että mestari olisi positiivisesti yllättynyt siitä, miten ajoissa kolli oli valmiina. Mustan naaraan ilmettä oli kuitenkin vaikea tulkita millään tapaa.
”Huomenta, Lokkitassu. Voimmekin lähteä saman tien”, Pimentovarjo sanoi vain ja heilautti häntäänsä oppilaalle merkiksi seurata.
Lokkitassu lähti tassut mielenkiinnosta syyhyten leiristä ulos johtavaan piikkihernetunneliin mestarinsa johdolla. Hän ei malttanut odottaa saavansa tietää, mitä kaikkea Kuolonklaanin reviiri oikein piti sisällään. Lokkitassu ei halunnut vaikuttaa yli-innostuneelta pennulta muiden oppilaiden tavoin, vaan päätti odottaa, että Pimentovarjo kertoisi, mitä he harjoittelisivat tänään.
//Pimento?
