Loskalauha
Kirjoittaja: Auroora
Viimeinkin Hehkuaskel koki minun olevan tarpeeksi toipunut palaamaan takaisin soturin arkeen. Tämä palaaminen ei tapahtunut mitenkään vähitellen ja rauhassa, sillä Pimentovarjo – omasta toivomuksestani, ei emoni sentään julma ole – laittoi minut seuraavan aamun partioon. Olin niin pitkästynyt, että partioiminenkin tuntui perin jännittävältä ohjelmalta.
Tänä aamuna heräsinkin yrtinlemuisen parantolan sijaan tutusta sotureiden pesästä. Salamasielu tuhisi, tai ennemminkin kuorsasi edelleen omalla makuusijallaan toisella puolellani, kun nousin ylös ja venyttelin. Tunsin olevani täysin terve: Hehkuaskel ei ollut päästänyt minua pois pesältä vielä toissapäivänäkään, vaikka silloin olinkin kokenut oloni jo täysin terveeksi. Parantajanaaraan mukaan oli järkevää lepäillä vielä ensimmäinen päivä terveenä.
Pieneksi ilokseni huomasin taivaan olevan pilvetön astuessani ulos pesästä leirin aukiolle. En ollut sellaista tyyppiä, joka innostui näistä niin sanotuista elämän pienistä iloista, mutta hyvä sää oli aina mieleen. Pidin siitä, miten aurinko lämmitti turkkiani. Tähän aikaan hiirenkorvaa se hohtikin jo tarpeeksi kuumana lämmön tunteakseen.
Partion johtoon ilmoitettu Latvaruusu seisoskeli jo leirin suuaukolla valmiina. Hänen luonaan olivat myös Kyyhkypyrähdys ja Pyräkkäpiru, partion viimeinen jäsen Kärppämyrsky ei ollut vielä saapunut. Oli ihan mukavaa päästä välillä Pyräkkäpirunkin kanssa partioon. Minusta tuntui, että en tuntenut puolisisaruksiani kovin hyvin, vaikka välillä juttelimmekin. Olin kuullut, mitä Pimentovarjon ja hänen aiemman pentueensa isän välillä oli tapahtunut, joten en olisi ollenkaan ihmetellyt, jos tällä kolmikolla olisikin ollut joitain negatiivisia tuntemuksia minun ja Salamasielun suuntaan. Toivoin kuitenkin, että voisimme olla jonkinlaisissa väleissä.
Huomasin partiolaisia silmäillessäni, että mukaamme oli sattunut ainakin kaksi erakkovastaista kissaa. Vilkaisin Pyräkkäpirua sivusilmällä; toivoin, ettei kaksikko hyökkäisi veljeni niskaan hänen verensä vuoksi. En tiennyt, mitä itse siinä tilanteessa tekisin. En pitänyt siitä, miten puhdasveriset kohtelivat erakkoverisiä, mutta toisaalta en halunnut joutua Henkäystähden silmätikuksi.
Viimein Kärppämyrsky tepasteli paikalle ja Latvaruusu komensi meidät happamalla äänellä liikkeelle. Erakkoveristä Pyräkkäpirua ei tietenkään päästetty jonon viimeiseksi, vaan Kyyhkypyrähdys otti tuon paikan. Minä jäin hänen eteensä veljeni taakse.
Kuljettuamme hetken matkaa kirin hänen rinnalleen.
”Hei, Pyräkkäpiru”, tervehdin neutraalein ilmein. ”Mitä sinulle kuuluu? Onko hiirenkorvaa rinnassa?”
//Pyräkkä?
