Lumikkopentu
Kirjoittaja: Saaga
Katselin, kun Punatähti ja se kolli tulivat pesästä Henkäysvarjo perässään. “Kissat! Haluan kertoa klaanimme uudesta jäsenestä,” Punatähti huusi kovalla äänellä. Kissat kokoontuivat aukion keskelle ja minä tungin muiden välistä eteen, jotta näkisin kollin lähempää. Kissa katseli meitä ja hänen katseensa osui minuun. Hymyilin, ja hän katseli minua tutkivasti. Yritin näyttää mahdollisimman isolta ja vaikuttavalta. Kolli näytti urhealta, itsevarmalta ja ihailtavan jäätävältä. Kissa ikäänkuin huokui itsevarmuutta ympärilleen. Haluaisin olla kuten hän, aivan varma itsestäni ja kuitenkin sen verran kiltin näköinen etteikö minua voisi lähestyä. Unohduin katselemaan häntä. “Mäyrä on esittänyt toiveen päästä Kuolonklaanin jäseneksi ja olen hyväksynyt tämän,” Kuolonklaanin päällikkö sanoi ylväänä ja itsevarmana sellaisena kissana jollainen haluaisin olla. “Tästä lähtien häntä kutsutaan Mäyrätassuksi ja hänen mestarinaan toimii Sähkötuho, koska Aaltosalama on nyt soturi joten Sähkötuho kelpaa sinulle hyvin,” Punatähti sanoi ja poistui aukiolta. Minä jäin Mäyrätassun ja Sähkötuhon kanssa painanteeseen, kun muut kissat lähtivät omiin puuhiinsa. “Hei, Mäyrätassu,” sanoin tuttavallisesti. Mäyrätassu… Mäyrätassu sopii hänelle… Tuleekohan hänestä Mäyräturkki? mietin uteliaana. “Hei, Lumikkopentu,” kolli toisti kömpelösti. Se huvitti minua joten kehräsin ja huomasin hänen ilmeestään, että se oli ollut hänenkin mielestään hauskaa. Nyökkäsin kunnioittavasti uudelle oppilaalle, koska hänen uusi mestarinsa Sähkötuho oli aikeissa avata suunsa. “Aloitetaan,” hän sanoi oppilaalleen ja nyökkäsin Sähkötuhollekkin kunniottavasti mutta jäykemmin kuin Mäyrätassulle. Lähdin tepsuttamaan kauemmas. “Tuo tuossa on pentutarha, siellä nukkuvat pennut, heidän emonsa ja klaaninvanhimmat. Tuolla on parantajanpesä ja tuolla on sotureiden- ja tässä oppilaidenpesät. Lähdemme ensin keräämään sammalia uutta pesääsi varten sitten saat tutustua muihin kissoihin ja leiriimme,” ehdin kuulla, kun kolli kertoi oppilaalleen. Menin sisään pentutarhaan huomasin Orvokkipennun ja yllätin hänet takaapäin hyökkäämällä. Syöksyin hänen selkäänsä. “Arvaa kuka palasi parantajalta!” kiljahdin kehräten. Orvokkipentu tappeli vastaan kehräten myös. Syöksyin Orvokkipennun vatsan alle ja nostin häntä selälläni ylemmäs. Naaras takoi selkääni käpälillään vahvasti mutta kuitenkin hellästi ettei satuttaisi minua. Kehräsin vieläkin iloisempana ystävästäni. Puraisin Orvokkipennun lapaa niin etten satuttanut häntä. Orvokkipentu kuitenkin kiljahti ja tarttui käpälillään selkääni. Yritin riuhtoa itseni irti hänestä mutta tajusin paremman keinon ja vedin toiselta pennulta jalat alta. Hyppäsin Orvokkipennun päälle ja rääkäisin voittoni merkiksi. Orvokkipentu ei kuitenkaan hellittänyt allani vaan hyödynsi tilanteen ja liukui altani. “Et voittanutkaan!” hän huudahti. “Tasapeli,” sanoin huohottaen mutta kehräten. “En malta odottaa, että saamme harjoitella yhdessä!” hänen ystävänsä kehräsi. “En minäkään,” sanoin onnellisena. Hymyilin ja kävin pitkäkseni omalle makuusijalleeni. Orvokkipentu kävi makuulle omaansa kehräten edelleen. Painoin silmäni kiinni ja nukahdin nopeasti, koska olin todella uupunut.
