Lumikkopentu
Kirjoittaja: Saaga
Tuintui ihan kuin aivan äsken Orvokkitassu ja minä olimme leikkimässä pentuina. Nyt minäkin pääsen oppilaaksi! “Lumikkopentu tästä lähtien olet Lumikkotassu ja mestarisi on Tuimakatse,” Punatähti sanoi aukion keskellä edessäni. Olin räjähtää ylpeydestä ja innosta. Pääsemme harjoittelemaan yhdessä Orvokkitassun ja hänen mestarinsa Varissulan kanssa. “Lumikkotassu!” Orvokkitassu huudahti innokkaasti. Kehräsin mutta mielialani laski hieman, kun huomasin kissojen hälvenevän aukiolta. Tuimakatse asteli luokseni. Orvokkitassu heilautti häntäänsä. “Mene oitis Tuimakatseen luo,” hän hoputti ja jäi katselemaan kun astelin ujona suuren kollin luo. “Hei,” sanoin hiljaa ja kaduin sitä heti, koska minua alkoi pelottamaan, että tein huonon ensivaikutelman. Siirtelin tassujani ujona, kun kolli mittaili minua päästä hännänpäähän asti. “Olet kai ihan kelvollinen mutta tuon ujouden ja hiljaisuuden voisi kitkeä ja valjastaa vaikka taistelutaitoihin,” hän sanoi. Kauhistuin, koska en halunnut muuttaa itseäni. “En ole ujo enkä hiljainen,” sanoin ja nostin pääni pystyyn urheana. “Tuon halusinkin kuulla,” Tuimakatseen silmät välähtivät ylpeydestä. “Lähdetäänpäs sitten katsomaan reviiriä,” hän sanoi. Nyökkäsin ja lähdin kollin perään. Ensimmäistä kertaa astelin itse piikkiherne tunnelista ulos. Jalkani tärisivät innosta ja onnesta. Toivoin, että Orvokkitassukin olisi ollut mukana. Näin Mäyrätassun mestarinsa Sähkötuhon kanssa. Kollit olivat juuri tulossa metsältä. Tervehdin Mäyrätassua hännän heilautuksella ja jatkoimme matkaa eri suuntiin. Päästyämme lammelle jonka arvelin olevan Hehkulampi pysähdyimme. “Tässä on Hehkulampi raja kulkee tuolla toisella puolella. Jatketaa,” hän naukui. Jatkoimme matkaa. Kävelimme parin männyn luokse ja siitä ukkospolulle. “Tässä on ukkospolku. Se on hyvin vaarallinen eikä meidän yleensä tarvitse ylittää sitä,” hän kertoi ja ajatukseni alkoivat harhailla. Kurkottelin koskettamaan mustaakiveä, josta ukkospolku oli tehty. “Odotetaan het-” hänen lauseensa katkesi, kun hänen oli pakko työntää minua kauemmas ukkospolulta. Hirviö vilahti ohitseni ja sydämeni läpätti lujaa. “Olisit voinut jäädä alle niinkuin tuo,” Tuimakatse sanoi hieman hermostuneena osoittaen kania, joka lojui maassa omituisessa asennossa. Värähdin hiljaa. “Uteliaisuus ei ole huono asia mutta se voi johtaa huonoihin asioihin,” mestarini sanoi ja värisin edelleen kauhistuneena. “Jatketaa,” kolli sanoi kömpelösti eikä osannut lohduttaa minua. Jatkoimme matkaa rajoja pitkin kunnes pääsimme laaksoon. “Tämä tässä on Lehtikuusilaakso,” Tuimakatse sanoi kuin ohi mennen ja jatkoimme matkaa metsään. Tassutimme hiljaisina metsän halki ja leirille päin. Minulla ja Tuimakatseella on joitakin yhteneväisyyksiä: kummallakaan ei ole perhettä ja kummatkin haluavat olla suuria sotureita. Tietenkin toinen on jo, lisäsin syyllisyyden tuntoisena. Pian olimmekin jo leirillä ja pujahdimme sisään tunnelista josta olimme lähteneet. “Nyt voit mennä tekemään makuusijan oppilaiden pesään,” Tuimakatse sanoi. Tein työtä käskettyä ja lähdin valitsemaan pesääni.
//386 sanaa
