Lumikkotassu
Kirjoittaja: Saaga
Katselin vierestä, kun Mäyrätassu kosketti nenällään Orvokkitassun poskea. En voinut olla miettimättä olisiko Orvokkitassu kateellinen jos minä olisin hänen paikallaan. “Hei, Mäyrätassu,” sanoi itse hieman hiljempaa enkä kehrännyt mutta äänen sävyni oli silti lempeä. “Hei, Lumikkotassu,” Mäyrätassu kääntyi minuun ja yritti koskettaa otsaani nenällään mutta väistin äkkiä. Mäyrätassu näytti vähän hämmentyneeltä muttei sanonut mitään. “Menen nukkumaan,” sanoin äkkiä ja livahdin heidän seurastaan kuin käärme. Kun vilkaisin taakseni, huomasin heidän koskettavan neniä. Se oli nyt kai virallista. He ovat kumppanit. Kävelin hiljaisena pentutarhalle ja suru painoi sydämessäni. “Onko kaikki kunnossa?” Mäntyviiksi huomasi minut. “On kai,” sanoin mutta kyyneleet jotka valuivat poskiani pitkin todistivat sen valheeksi. “Ei kaikki ei ole kunnossa,” Mäntyviiksi sanoi ja käveli luokseni hän katseli niin syvälle silmiini, että minusta tuntui kuin hän olisi porautunut sieluuni katsomaan mikä minulla oli. “Sydänsuruja, niinkö?” hän kysyi rauhallisesti lempeään sävyynsä. Mäntyviiksi on aina ollut minulle tärkeä kissa mutten halua sotkea häntä tähän. “Joo,” nyyhkäisin hiljaa. “Kyllä se siitä. Kuka se ikinä olikaan ei ansaitse sinua,” hän sanoi ja tökkäsi käpälällään rintaani sanojensa vahvikkeeksi. “Mene nukkumaan surusi pois ja kun heräät olet virkeämpi ja unohtanut koko jutun. Eikö niin?” naaras rohkaisi minua. “Niin kai,” sanoin hieman epävarmasti mutta, kun katsoin naarasta joka kasvatti minut tiesin, että sydämeni ei kuulunut Mäyrätassulle vaan jollekulle muulle kollille. Nyökkäsin kiitollisena ja käännyin kohti oppilaiden pesää. Kävelin hiljaisesti pesälle pää alhaalla ja häntä melkein laahaten maata. Kun pääsin sisään, menin makuusijalleni ja nukahdin melkein heti.
// 240 sanaa
