Lumikkotassu
Kirjoittaja: Saaga
Yritin kaataa Mäyrätassun syöksymällä hänen käpäliinsä. Tuimakatse tassutti luokse. “Mäyrätassu seiso siinä vielä hetki,” hän sanoi ja kääntyi minuun päin. “Jos tähtäät oikeaan tassuun yritä hämätä häntä katselemalla joko silmiin tai vasempaan tassuun mutta kokeile uudestaan ja yritä yllättää hänet,” mestarini sanoi ja laski häntänsä selälleni rohkaisuksi. Katsoin Mäyrätassua tiiviisti silmiin ja hyökkäsin. Syöksyin kollin käpäliä kohti mutta muutinkin suuntaa takakäpäliin. Kolli retkahti maahan hyökkäykseni voimasta. Nostin katseeni ystävästäni ja katsoin Tuimakatsetta tuomion toivossa. Tuimakatse vain nyökkäsi mutta tiesin sen tarkoittavan, että tein liikkeen oikein. “Hyvä,” Mäyrätassu kömpi ylös vaivalloisen näköisesti. “Oletko kunnossa?” kysyin häneltä. Mäyrätassu nyökkäsi ja nosti katseensa käpälistään minuun. Räpyttelin silmiäni. Mäyrätassu on niin komea, vahva ja mukava. Ehkä mukava minulle…
Hiivin hiljaa hiirtä kohden toivoen, että Mäyrätassu oli edelleen takanani. Hyppäsin hiiren kimppuun ja tapoin sen. Nostin oman saaliini. Mäyrätassu tuli luokseni juuri napattu orava suussaan. Hän kosketti hännällään turkkiani. Lähdimme kävelemään leirille. Leirille päästyämme menimme syömään saaliitamme oppilaiden pesän luokse. “Taisin saada haavan,” Mäyrätassu sanoi ja näytti verta vuotavaa käpälääsä minulle. Säikähdin hieman ja painauduin taaksepäin. “Sinun täytyy näyttää tuo Hehkuaskeleelle,” huolehdin heti silmät suurina ja pelokkaina. “Älä huolestu haava se vain on,” kolli sanoi ja lähti parantajalle joten päätin seurata häntä. Kävelimme parantajan pesälle ja sairasaukiolle. “Hehkuaskel, Mäyrätassu loukkasi itsensä,” huhuilin parantajaa. Parantaja tuli luoksemme varjoista ja nosti Mäyrätassun käpälän tutkittavakseen. “Siinä on vain haava. Uskon, että pärjäät ilman hoitoakin, jos siihen alkaa sattua tai se tykyttää tule takaisin,” Hehkuaskel sanoi mutta laittoi siihen hieman hämähäkin seittiä. “Kiitos,” Mäyrätassu sanoi. Kun Hehkuaskel oli saanut haavan paikattua Mäyrätassu lähti ensin ulos ja seurasin perästä. Kävelimme rinnakkain ja mieleni teki niin kovasti koskettaa hänen nenäänsä omallani. Ajattelin, että se saattaisi olla hänestä tunkeilevaa joten en tehnyt sitä. Sen sijaan painauduin hänen turkkiinsa. Olin häntä vain alle kuun nuorempi mutta silti melkein puolet pienempi, mikä hämmästytti minua. Nostin häntäni hänen selälleen ja kehräsin. Hän ei kehrännyt muttei ravistanut häntääni pois. Törmäsimme Orvokkitassuun. “Päivää Mäyrätassu ja Lumikkotassu. Olin tänään harjoittelemassa metsästystä ja sain ensimmäisen riistani!” hän sanoi ylpeänä näyttäen hiirtään. “Vau! Minä ja Mäyrätassu olimme myös saalistamaassa ja minä sain hiiren ja Mäyrätassu nappasi oravan!” sanoin ylpeänä sekä itsestäni että ystävistäni. “Onnea,” Mäyrätassu sanoi Orvokkitassulle ystävälliseen mutta hieman kylmään sävyyn. Tiesin kollin olevan hieman tyly kissoille joita hän ei tuntenut. “Anteeksi hänen puolestaan,” sanoin hiljaa Orvokkitassulle niin ettei kolli kuullut. “Ei se mitään,” Orvokkitassu sanoi minulle. “Olimme juuri menossa hetkeksi nokosille, joten jatkamme matkaa nähdään myöhemmin,” Mäyrätassu oli selvästi kuullut mitä olin sanonut Orvokkitassulle joten tämän hän sanoi ystävälliseen ja ylpeään sävyynsä. Nyökkäsin ystävälleni ja kävelin kollin kanssa (tosin nyt en koskettanut häntä turkillani) oppilaiden pesälle. Pujahdimme sisään ja menin makuusijalleni. Hytisin kylmästä joten Mäyrätassu kömpi makuusijalleni lämmittämään minua. Painauduin kolliin kiinni ja hän nuoli minun korviani lempeästi. Tunsin oloni todella mukavaksi ja siihen nukahdin.
*Unessa*
Juoksin pitkin metsää Mäyrätassu rinnallani. Kiisimme lujaa tuntemattomilla mailla. Tunsin oloni villiksi ja vapaaksi. “Rakastatko minua todella?” Mäyrätassu kysyi. En vastannut vaan harpoin isoja askeleita kollin vierellä. “No?” hän sanoi vaativasti mutta lempeästi. “En tiedä,” sanoin ja katsahdin kolliin. Hänen ilmeensä ei kertonut mitään mutta tiesin hetken olevan unta. Tämä ei voisi olla totta hän ei tykkää minusta… sillä lailla.
Heräsin huomatakseni, että Mäyrätassu oli hävinnyt viereltäni. Hänen hajunsa oli tuore joten hän oli lähtenyt vasta vähän aikaa sitten ja hänen pesässään ei ollut hänen hajuuaan joten hän oli nukkunut minun vierelläni. Tunsin hieman syyllisyyttä mutten välittänyt tunteesta vaan ravistin sen pois turkistani. Venyttelin jäykkiä lihaksiani ja tassutin ulos. Orvokkitassu tuli luokseni. Heilautin häntääni hänelle tervehdykseksi ja värähdin lehtikadon kylmästä ilmasta. “Mennäänkö kävelylle?” Orvokkitassu kysyi. “Mennään vain,” sanoin ja haukottelin. Lähdimme kävelylle metsään. “Rakastan metsää. Aina kun olen täällä tunnen oloni… turvalliseksi,” kerroin ja kehräsin samalla. Tuntui hyvältä olla taas naaraan seurassa. Kävelimme hiljaisuudessa mutta ei sellaisessa, joka tuntuisi epämukavalta. Tuntuu kuin minulla olisi perhe… Orvokkitassu on melkein kuin sisareni ja Mäyrätassu… kumppanini… Ei ehkä vielä mutta joskus. Kävelimme ja kävelimme puhumatta vieläkään mitään. “No oliko sinulla jotain asiaakin?” kysyin kiusoittelevasti. Orvokkitassu puhkesi kehräämään. “Noh,” hän sanoi ja otti käpälät alleen. Hän juoksi ja lähdin hänen peräänsä. Saavutin naarasta pitkillä loikillani mutta hän oli silti johdossa. Tuuli tuiversi turkkissamme. Olin onnellinen. “Ota kiinni jos saat!” Orvokkitassu huudahti ja kaarsi puiden ohitse pienelle nummisuikaleelle. Päätin saada hänet kiinni joten otin voimakkaampia ja isompia harppauksia joka kerralla. “Kyllähän saankin!” huusin ja tein ison loikan. Osuin Orvokkitassun kylkeen ja sain hänet kaadettua. Nauroimme maassa maaten ja huohottaen. “Sattuiko?” kysyin huolestuneena. “Olen olen,” Orvokkitassu kehräsi huohottaen.
//733 sanaa
//Orvokki?
