Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
Istuskelin metsässä raittiin viherlehden tuulen riepoteltavana. Maistelin ilmaa. Viherlehden hajuja tulvi aistieni täydeltä. Olin alunperin tullut saalistamaan mutta nyt istuin paikassa, jossa olin rakastanut käydä yhdessä Höyhentassun kanssa. Nyt, kun hän oli poissa minulla ei ollut seikkailutoveria. Ihastus naaraaseen oli haipunut ja kaiho oli korvannut sen täysin. Olisin halunnut tutkia reviirimme saloja yhdessä vilkaan oppilaan kanssa, joka huomasi pienimmänkin muutoksen ympäristössä. Katselin kaunista luontoa. Metsä oli lempi paikkani kaikista mahdollisista maailman kolkista. Siellä tunsin oloni itsevarmaksi, mukavaksi ja ennen kaikkea turvalliseksi. Puut ylläni suojasivat minua sateelta ja aluskasvillisuus piti minut suojassa maassa olevilta vihollisilta. Puun juuret tarjosivat suojaa monille pikkueläimille, joita voisin vaania ja jäniksiä kulki vähän väliä metsikössä. Viherlehden alusta pidin valtavasti, koska kaikki oli niin kaunista. Joskus toivoin, että olisin itse joutunut hirviön kaappaamaksi ja kuljettamaksi tuntemattomaan jotta Höyhentassu olisi säästynyt kärsimykseltä. Missäköhän hän on nyt? Onko hän edes elossa? Onko hän löytänyt, jonkun itseään klaaniksi kutsuvan joukkion kaukaa metsien ja vuorten takaa? Vai onko hän vain etsimässä tietään takaisin? Toivoin oppilaan olevan matkalla takaisin mutten voinut tietää missä hän oli tai mitä hän teki. En edes tiennyt oliko hän elossa tai välittikö hän enää klaanistaan – välittikö hän enää minusta? Halusin uskoa, että naaras olisi elossa ja matkalla takaisin mutta mistä minä sen voisin tietää – olin pelkkä soturi muiden joukossa en parantaja, joka pystyi keskustelemaan Synkän Metsän kanssa. Nostin kankean takapuoleni maasta ja raahauduin kohti leiriä. Sitten tajusin, etten ollut saalistanut mitään joten aloin etsiä riistaa. Haistelin ilmaa ja jäljitin oravan. Etsin sen käpäliini ja tapoin sen sulavasti ja nopeasti. Orava oli vanha ja pulska joten siitä ei ollut kovin vastusta. Tassutin nyt kohti leiriä suussani se samainen orava – veisin sen Orvokkisydämelle. Hän varmasti ilahtuu siitä. Työnnyin piikkiherne tunnelista sisään ja nyökkäsin vahdissa olevalle Pikiturkille kunnioittavasti. Tassutin suoraan pentutarhalle ja suuaukosta sisään. Orvokkisydän kehräsi nähdessään minut. Vein oravan suoraan naaraalle. “Oletko syönyt tänään?” kysyin ja pudotin saaliin naaraalle.
//Orvokki?
