Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
“Olen aina tukenasi vaikka raivoaisit minulle koko sydämestäsi. En hylkää sinua”, Lumikkoviiksi naukui.
“En voinut estää häntä se oli hänen päätöksensä. En sano ettenkö olisi yrittänyt”, hän lisäsi vielä. Surun ja väsymyksen painama katse ja olemus viesti kaikille, että tämä naaras tarvitsisi lepoa. Lumikkoviiksestä tuntui kuin hän olisi vanhennut monia monia monia vuodenaikoja.
“Ymmärrän”, Pyörresielu vastasi hitaasti. Lumikkoviiksi nyökkäsi rakastava katse väsyneissä silmissään.
“Mene nyt vain kumppanisi luo. Minä pidän huolen, että Aamupentu saa nukkua rauhassa ja kerron hänelle, kun hän on valmis ymmärtämään”, Lumikkoviiksi sanoi hymyillen hiukan.
“Katsokin, että pidät hyvää huolta Nuppujuovasta”, hän lisäsi vielä vihjaillen tuon puoliverisyyttä kohti.
“Pidän ja kiitos, että olet tukenani. Arvostan sitä”, Pyörresielu sanoi selvästi huonoa omaa tuntoa potevana.
“Älä huoli siitä. Mene nyt. Hopi hopi! Mitä sinä siinä vielä toljotat”, Lumikkoviiksi hoputti Pyörresielun ulos pentutarhasta tekopirteästi ja jäi istumaan Aamupennun viereen hetkeksi. Naaras oli kaunis tumma tabbyraidallisine turkkeineen ja valkoisine tassuineen sekä leukoineen. Lumikkoviiksi toivoi, että Orvokkisydän olisi jäänyt huolehtimaan pennustaan ja kasvattanut tuon oppilaaksi asti, koska orpona pentuna eläminen ilman sisaruksia oli karua ja sekä Lumikkoviiksi että hänen paras ystävänsä olivat kokeneet sen mutta tosin saaneet toisistaan parhaat ystävät ja sielun siskot miltei heti tutustuttuaan. Oppilasaikojen muistot tunkivat mieleen ja Lumikkoviiksi alkoi erottamaan Aamupennussa emolta perittyjä piirteitä, jotka olivat näkyneet myös Toivetassussa.
