Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
Kävelimme Orvokkisydämen kanssa metsässä. Kevät tuuli tuiversi turkkejamme. Lumi oli melkein jo sulanut ja maa ei ollut enää jään peitossa. Heiluttelin häntääni iloisena. Mäyräkynnen ja minun tappelusta syntynyt epävarmuus oli poissa ja uskoin itseeni enemmän kuin koskaan. Olin ehkä jopa onnellinen. Mäyräkynnen ja Orvokkisydämen kumppanuus painoi vielä mieltäni mutta olin jo pikkuhiljaa pääsemässä yli siitä. ”Oletteko ajatelleet pentuja Mäyräkynnen kanssa?” kysyin hymyillen pienesti. ”Olemme puhuneet niistä paljon,” Orvokkisydän vastasi etäisesti. Punastuin turkkini alla. Olin iskenyt silmäni yhteen hyvän näköiseen kissaan – Höyhentassuun, mutta tiesin hänen olevan kiinnostunut minusta ystävänä. Värähdin ajatellessani sitä. ”Olisi ihanaa jos teillä olisi pentuja,” sanoin kylmäkiskoisesti ja oikeastaan vain jotain sanoakseni. Tassuttelimme pitkän matkaa hiljaisina. Kuu loimotti taivaalla ja tähdet syttyivät pikkuhiljaa sen ympärille – yö oli kaunis. Miksiköhän hän on niin hiljaa? mietin itsekseni mutta en sanonut mitään koska minua jännitti hieman. Lapani olivat jäykkinä. Tiesin olevani tämän naaraan ystävä… ei! Paras ystävä! Mutta en silti uskaltanut puhua tunteistani – miksi? Haukottelin mutta minua ei oikeastaan väsyttänyt tylsistytti vain – kaipasin puheenaihetta. ”Arvaa mitä,” sanoin enkä odottanut Orvokkisydämen vastausta, ”olen rakastunut.” Punastuin taas ja kylmiä väreitä kulki lävitseni.
//Orvokki
