Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
Jäin odottamaan, kun Pyräkkäpiru nousi hakeakseen meille tuoresaalista syötäväksi. Näin hänen veljensä Kaamoskukan kipittävän paikalle. Hetken juttutuokion jälkeen Pyräkkäpiru palasi häntä pikkuisen hermostuneesti vääntyillen. Arvasin, että he olivat puhuneet minusta ja laskin katseeni tassuihini. En halunnut olla vaivaksi Pyräkkäpirulle tai etenkään Kaamoskukalle, joka vaikutti aika ilkeältä minun kaltaisiani kohtaan. Seuralaiseni palasi ja laski myyrän eteeni. Nyökkäsin kiitokseksi ja odotin mitä kolli sanoisi.
“Anteeksi, että kesti”, Pyräkkäpiru naukui ja loi kasvoilleen pahoittelevan hymyn.
“Veljeni on niin kova puhumaan, että hänen seurastaan ei ole helppo livahtaa”, kolli naukui vielä ja istuutui sitten viereeni.
“Ymmärrän”, nau’uin ja haukkasin palan myyrää. Huutava nälkäni sammui meidän jakaessa myyrää yhdessä ja, kun se oli syöty olin täpö täynnä. En ollut syönyt päiviin, sillä näännyttämällä itseäni tunsin jotain mielihyvää suruni keskellä.
Tassutin Pyräkkäpirun luokse. Ystäväni istui aukion laidalla nyppimässä kynsiään. Oli kulunut kuu tyttäreni Kirkastassun kuolemasta ja Taivastassu oli palautunut asiasta jo hyvin. Olin iloinen asiasta, sillä oli rakasta nähdä ainoa jäljellä oleva tytär murheen kourissa kärsimässä.
“Hei”, nau’uin ja istuin kollin vierelle.
“Hei vain”, Pyräkkäpiru naukui ja nosti katseensa kynsistään minuun. Hymyilin kollille iloisesti, kun tämä katsoi minuun ja hymy levisi myös hänen kasvoilleen.
//Pyräkkä?
