Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Uni tuli viime yönä helposti, sillä Raparperipennun kanssa vietetty aika oli tehnyt harmaasta päivästäni hieman värikkäämmän. Pentu oli pyytänyt, että opettaisin hänelle huomenna saalistuksen alkeita. Niistä olisi hyötyä tulevaisuudessa, joten en nähnyt syytä kietäytyä. Aamusta kävisin partiossa Liekkitassun kanssa, mutta aurinkohuipun jälkeen olisin vapaa.
Leirin pääaukio oli täynnä väkeä. Kissat häärivät tuoresaaliskasan ympärillä ärtyneen oloisina.
”En minä voi partioida, jos en saa vastaani täyteen!” Jääviillon tiuskaisu kantautui jopa sotureiden pesälle saakka. Punaruskea kolli katsoi murhaavasti Kylmäliekkiä, joka oli luimistanut korviaan ja painautunut maata vasten.
”Mu-mutta Jääviilto, ei saalista ole enempää. Ensimmäinen saalistuspartio lähtee juuri matkaan. Jokaisella meillä on nälkä”, savunharmaa kolli sanoi, kun astuin muutaman askeleen lähemmäksi. En aikonut ottaa osaa veljesten keskusteluun, mutta halusin kuitenkin uteliaisuuttani kuulla sen. Jos Jääviilto hyökkäisi Kylmäliekin kimppuun, menisin väliin, vaikka tuskin minä Jääviiltoa voittaisin taistelussa. Olisi se kuitenkin parempi kuin ei mitään.
”Mahlahalla”, tulija keskeytti ajatukseni, ja käännähdin kohti Liekkitassua.
”Partio on lähdössä. Mitä tuolla oikein tapahtuu?” oppilas kysyi ja kääntyi veljesten suuntaan. Vilkaisin nopeasti uloskäynnillä odottavaa partiota, ja käännyin sitten taas tuoresaaliskasan puoleen.
”Jääviilto on nälkäinen. Hän ei ymmärrä, että lehtikato on täällä hetkenä minä hyvänsä, eikä riistaa ole kuten viherlehtenä”, tuhahdin. Tiesin, että Jääviilto oli mukana partiossamme.
”Jääviilto! Partio lähtee”, tokaisin kovaan ääneen, ja kolli lopetti veljelleen raivoamisen hetkeksi. Jääviilto mulkaisi minua, tiuskaisi vielä jotakin veljelleen ja käveli uloskäynnille. En totta puhuen nauttinut siitä, että tuo kolli oli kanssani samassa partiossa. Jääviilto oli kenties Kaaostuhon jälkeen klaanin toiseksi arvaamattomin kissa. Hän ajatteli vain ja ainoastaan itseään, ei ketään muuta.
Partio oli edennyt verkkaisesti. Jääviilto oli valittanut koko matkan, eikä kukaan tuntunut jaksavan kuunnella soturia. Kuljin vähän matkan päässä muista Liekkitassun kanssa, ja kertasin hänen kanssaan ihan perusasioita.
Nyt saavuimme leiriin. Kiitin hiljaa mielessäni esi-isiämme siitä, että tämä kirottu partio oli ohi. Päivä oli kirkas ja pilvetön. Aurinko paistoi taivaalla, mutta sen säteet eivät enää lämmittäneet samalla tavalla kuin viherlehden aikaan.
”Jos saalistuspartio on palannut, hae itsellesi jokin saalis”, sanoin oppilaalleni, joka nyökkäsi ja suuntasi kohti tuoresaaliskasaa. Huomasin vatsani kurnivan. Kävelin kohti tuoresaaliskasaa. Ikäväkseni saaliita ei ollut enää paljoa jäljellä. Liekkitassun ottaman hiiren jälkeen kasassa oli vain yksi varpunen.
”Anteeksi Mahlahalla, olen viemässä tuota pentutarhalle. Klaaninvanhimmat, kuningattaret ja pennut on ruokittava ennen muita”, Hiutaleviiksi pahoitteli ja loi minuun anteeksipyytävän katseen. Väläytin naaraalle hennon hymyn.
”Ei se mitään, kyllä minä pärjään. Olen menossa pentutarhalle muutenkin, joten voin ottaa tuon mukaani”, ehdotin, ja se sopi Hiutaleviikselle. Soturi nyökkäsi ja työnsi varpusen minua kohti. Nappasin sen hampaisiini ja kävelin pentutarhalle. Lämmin maidontuoksu tulvahti nenääni heti, kun kurkistin jäkäläverhon toiselle puolelle. Astuin pentutarhan lämpöön, ja annoin katseeni hetken aikaa totutella hämäryyteen. Kiersin katseellani läpi pentutarhan jokaisen kolkan. Raparperipentu nousi pediltään ja loikki luokseni.
”Sinä tulit!” mustaoranssi pentu hihkaisi ja hymyili leveästi. Laskin saaliin alas ja nyökkäsin.
”Oletko syönyt jo?” kysyin pennulta, joka nyökkäsi.
”Joku soturi toi pennuille ruokaa”, Raparperipentu vastasi. Niinpä kävelin Mäntyviiksen luokse.
”Voitte kai jakaa tämän Tuhkajuovan ja Villisielun kanssa. Se ei ole kamalasti, mutta saalista on tulossa lisää, myös klaaninvanhimmille”, sanoin hymyillen. Mäntyviiksi kiitti minua. Pyysin vielä luvan viedä Raparperipennun pääaukiolle, eikä tämä ollut ongelma mustalle kuningattaralle.
Johdatin Raparperipennun ulos pentutarhalta. Pääaukiolla oli viileämpää verrattuna pentutarhaan. Onneksi paksu turkkini suojaisi minua pitkälle lehtikatoon, ennen kuin kylmä pureutuisi nahkaani.
”Tahdotko oppia saalistuksen perusteet?” varmistin Raparperipennulta, joka kipitti vierelläni kaatuneen kuusen taakse.
//Rapsu?
// 537 sanaa
