Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Ajatukseni olivat sekaisin. En voinut käsittää sitä, mitä Kuolonklaanissa oli tapahtunut parin edellisen päivän aikana.
Karhumyrsky oli kuollut. Hänet oli teloitettu vain hetki sitten. Karhumyrsky oli ollut klaania piinannut murhaaja. En vain voinut käsittää sitä. Olin käynyt hänen kanssaan lyhyen keskustelun parantajan pesällä ennen kuin teloitus oli pidetty. Punatähti oli silloin määrännyt minut vartioimaan sokeutunutta soturia.
Olin vaatinut selitystä, ja sen Karhumyrsky oli minulle antanut. Hän oli sanojensa mukaan halunnut kitkeä turhan hyvyyden pois Kuolonklaanista. Karvani olivat nousseet pystyyn, kun kolli oli kertonut, että hän oli ollut aikeissa surmata myös minut, mutta jostain syystä hän oli tullut toisiin ajatuksiin. En saanut lainkaan kiinni siitä, mitä Karhumyrskyn päässä oikein liikkui. Hän vain oli ollut päästään sekaisin.
Karhumyrsky oli myös tunnustanut, ettei Lauhalaukka ollutkaan valehdellut. Hän oli puhunut koko ajan totta, enkä minä ollut uskonut häntä. En ollut uskonut parasta ystävääni, vaikka hän oli vakuuttanut puhuvansa totta. Oloni oli surkea. Karhumyrsky oli ollut niin vakuuttava. Hän oli huijannut kaikkia. Mutta miksi minä en ollut uskonut parasta ystävääni? Olin surkein ystävä mitä saattoi olla. Minua oksetti, kun katsoin maassa lojuvaa ruumista.
Olin lupautunut hautaamaan Karhumyrskyn reviirimme ulkopuolelle. Punatähden mukaan hän ei ansainnut tulla haudatuksi meidän reviirillemme. Olin päällikön kanssa täysin samaa mieltä. Minä olin vihainen. Olin vihainen itselleni siitä, että olin koskaan saattanut luottaa Karhumyrskyn kaltaiseen kissaan.
Karhumyrskyn turkki oli rähjäinen ja täynnä haavoja. Kaulassa oli yksi, syvä haava. Siitä tullut veri oli yhä tuoretta. Se oli sotkenut myös minun kermanvärisen, vaalean turkkini.
Aurinko oli jo laskenut, ja oli pimeää. Painavan oloiset pilvet olivat peittäneet taivaan. Kaivoin metsän pehmeään maahan kuoppaa. Kuopasta tulisi Karhumyrskyn viimeinen leposija.
Palasin leiriin vasta auringonnousun aikaan. Olin vaellellut Karhumyrskyn hautaamisen jälkeen Kuolonklaanin reviirillä pitkän tovin. Olin yrittänyt selvittää ajatuksiani, muttei se ollut ollut niin yksinkertaista. Miten minä ikinä voisin enää luottaa kehenkään? En voinut tietää, kuka oli minun oikea ystäväni ja kuka leikitteli minulla samalla tavalla kuin Karhumyrsky. Kuolonklaanissa kissat olivat häikäilemättömiä. He ajoivat vain omaa etuaan, tässä sen taas näki. Karhumyrsky oli huijannut minua. Olin antanut hänelle sääliä ja tukenut häntä. Voi, miten hiirenaivoinen minä olinkaan. Miten en ollut nähnyt hänen esityksensä läpi?
Olin juuri suuntaamassa sotureiden pesään, kun minut pysäytettiin.
“Mahlahalla, auringonnousun rajapartio tarvitsee vielä yhden jäsenen. He ovat lähdössä jo, joten sinulla on kiire”, Henkäysvarjo murahti minulle. Käännyin raidallista varapäällikköä päin. Hän oli minua hieman pienikokoisempi, mutta kollin paksuhko turkki toi tuolle hieman lisää kokoa. Henkäysvarjo katsoi minua halveksuen. Epäilikö hän minun tehneen jotakin?
“Olin juuri menossa nukkumaan, en ole nukkunut koko yönä”, vastasin tuhahtaen. Väsymys sai minut ärsyyntyneeksi.
“Se ei ole minun ongelmani. Minä olen varapäällikkö ja määrään sinut osallistumaan partioon. Aiotko sinäkin ryhtyä klaanipetturiksi ja rikkoa klaanin sääntöjä? Soturin tehtävä on osallistua partioon, jos varapäällikkö käskee”, Henkäysvarjo sanoi ja kohotti hieman leukaansa ilmaistakseen, että hän oli minua ylempiarvoinen. Olisin voinut väittää vastaan, mutta en nähnyt siinä mitään järkeä.
Kuljin Henkäysvarjon ohitse ja laahustin kohti leirin uloskäyntiä, jossa partio odotti minua. Sen johdossa näytti olevan Ruusutuike. Savunharmaa naaras vilkaisi minua, jonka jälkeen hän lähti johdattamaan partiota ulos leiristä.
Mukana olivat lisäkseni myös Pimentovarjo ja tuon oppilas Tuimatassu. Kun pääsimme leirin ulkopuolelle, Ruusutuike johdatti partiota kohti pohjoista. Henkäysvarjon käytös oli saanut minut ajattelemaan.
Kuolonklaanilaiset varmasti epäilivät minua. Minä olin ollut Karhumyrskyn ystävä. He varmasti luulivat, että olin samanlainen kuin hän. Minua pelotti. Entä jos Punatähti aikoisi teloittaa myös minut? Miten ikinä voisin todistaa, etten ollut tietoinen Karhumyrskyn suunnitelmista?
//Tuima?
// 553 sanaa
