Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Avun huuto sai minut säpsähtämään hereille nokosiltani. Hetken jo luulin, että huuto oli tullut unestani, mutta sitten pääaukiolta alkoi kuulua voimakasta puheensorinaa. Se ei ollut mitään iloisen kuuloista puhetta, vaan kauhu ja paniikki kantautui tänne pesään saakka. Käännyin toiselle kyljelleni ja nousin ylös. Päätin käydä tarkastamassa tilanteen ihan vain varmuuden vuoksi.
Kun astuin ulos pesästä, saatoin aistia kireän ilmapiirin. Huomasin Kylmäliekin kyyhöttävän sotureiden pesän liepeillä.
”Hei, mitä on tapahtunut?” kysyin ja astelin soturin luokse. Kun pääsin lähemmäksi, huomasin kollin kasvoille piirtyneen mitäänsanomattoman ilmeen. Kylmäliekki ei reagoinut mitenkään kysymykseeni, hän tuijotti vain tyhjyyteen.
”Mikä on?” kysyin varovasti ja astuin askeleen lähemmäksi savunharmaata kollia. Laskin häntäni kissan lavalle, sillä tuo ei vieläkään reagoinut kysymykseeni.
”Kylmäliekki?” lausuin vielä soturin nimen. Se sai aikaan reaktion. Kylmäliekki nosti katseensa minuun. Hän näytti olevan pois tolaltaan. Tunsin kurkkuuni nousevan palan. Jotakin oli selvästi tapahtunut, eikä se ollut mitään mukavaa. Osasin jo arvata, mihin asia liittyi. Joku oli kuollut. Ihan varmasti joku oli kuollut. Murhaaja oli iskenyt taas.
”Hiutaleviiksi on kuollut”, soturin äänestä paistoi puhdas suru, kun hän puhkesi lohduttomaan itkuun. En osannut sanoa mitään, tuijotin vain itkevää soturia, joka lyyhistyi kivistä maata vasten. Etsin katseellani Hiutaleviiksen ruumista, muttei sitä näkynyt. Oliko ruumis leirin ulkopuolella vai kenties parantajan pesässä?
”Olen hurjan pahoillani”, kuiskasin lohduttomasti, vaikka tiesin ettei se auttaisi.
”Lopeta tuo pillittäminen, Kylmäliekki. Se oli vain yksi kissa, ei Hiutaleviiksestä koskaan olisi mitään tullut. Kuolonklaanin on parempi ilman häntä, ei tämä klaani nössöjä tarvitse”, Jääviillon kitkerä ääni sai niskavillani nousemaan pystyyn. Miten joku saattoi puhua noin omasta pentuetoveristaan? Kylmäliekki nosti päänsä ylös. Savunharmaan soturin kasvoilla oli raivoisa ilme. En ollut koskaan nähnyt soturia noin vihaisena. Kaikki kävi silmänräpäyksessä.
Kylmäliekki syöksyi kohti veljeään kynnet ojossa sähisten.
”Sinä et puhu hänestä noin!” Kylmäliekki ulvoi ja upotti kyntensä Jääviillon punaruskeaan turkkiin. Hyökkäys sai kookkaan soturin kaatumaan maahan. Raivoissaan pienikokoisempi Kylmäliekki jakeli iskuja veljensä turkille. Yksi iskuista osui Jääviillon kasvoihin, ja verta roiskahti leirin kiviselle maalle. Hetkessä Jääviilto onnistui kiemurtelemaan pois veljensä alta, ja suurempi soturi painoi Kylmäliekin alleen. Jääviilto painoi kyntensä kollin kaulalle. Nyt punaruskean kissan kasvoille oli piirtynyt murhanhimoinen katse.
”Jääviilto! Lopeta!” ääni kuului leirin sisäänkäynnin liepeiltä. Kylmäliekki makasi maassa ja haukkoi happea, kun Jääviilto painoi käpälällään kissan kaulaa. En osannut tehdä mitään, olin jähmettynyt aloilleni. Punaruskea välähdys edessäni sai kehoni taas toimimaan. Joku riuhtaisi Jääviillon pois veljensä päältä, ja minä syöksyin Kylmäliekin avuksi.
Soturi makasi edelleen maassa ja hengitti raskaasti. Kyynel vierähti kissan poskelle, kun tuo itki lohduttomasti.
”Kävikö sinun kuinkaan?” kysyin ja autoin kollin ylös. Kylmäliekki pudisteli päätään. Käännyin kohti Jääviiltoa, joka oli painettu maata vasten. Punatähti piti toista etukäpäläänsä kollin kyljellä, ja toinen painoi soturin kasvoja kivistä pintaa vasten. Nyt vasta huomasin, miten moni silmäpari tuijotti tänne suuntaan.
”Kuolonklaanilaiset eivät tapa toisiaan. Minä en hyväksy tällaista käytöstä yhdeltäkään soturiltani”, päällikkö murisi hampaidensa välistä allaan makaavalle kollille.
”Kylmäliekki sen aloitti”, Jääviilto sihisi, mutta ei yrittänyt päästä pois päällikön otteesta. Punatähti vilkaisi Kylmäliekkiä, joka kyyhötti parin ketunmitan päässä heistä. Kukaan ei voinut olla huomaamatta, miten surkealta savunharmaa soturi näytti.
”Niin, koska sinä puhuit todella epäkunnioittavasti kuolleesta pentuetoveristanne”, liityin keskusteluun ja kohtasin maassa makaavan soturin jäänsinisen katseen. Jääviilto näytti edelleen hyvin vihaiselta, mutta Punatähden kasvoilleen sen sijaan ilmestyi hämmästynyt ilme.
”Onko Hiutaleviiksi kuollut?” päällikkö kysyi ja irrotti otteensa Jääviillosta. Punaruskea soturi nousi nopeasti ylös ja väläytti päällikölle murhaavan katseen. Kolli ei kuitenkaan nähnyt sitä, koska hän oli kääntänyt katseensa minun suuntaani. Minä nyökkäsin.
”Se murhaaja iski taas. Karhumyrsky selvisi hengissä, ja Hiutaleviiksi lienee tällä hetkellä elottomana itärajalla. Karhumyrsky on parantajan pesällä paikattavana”, Jääviilto murahti vastaukseksi. Sanat saivat reaktion aikaan myös Punatähden perässä paikalle saapuneessa Ruusutuikkeessa. Savunharmaa soturi alkoi itkeä. Tiesin, että Ruusutuike oli Jääviillon, Kylmäliekin ja Hiutaleviiksen emo. Minun kävi sääliksi surevia sotureita, mutta olin nyt enemmän huolissani Karhumyrskystä.
”Miten hän voi?” kysyin nopeasti ja kohtasin Jääviillon katseen. Kolli kohautti lapojaan välinpitämättömästi.
”Varmaan tajuissaan, ainakin oli tänne saapuessaan”, punaruskea soturi tuhahti. En sanonut mitään, vaan lähdin ravaamaan ripein askelin kissajoukon lävitse kohti parantajan pesää. Minua ei tässä tilanteessa kai enää kaivattu.
Hidastin tahtiani saavuttuani pesän sisäänkäynnille. Yrttien kitkerät tuoksut leijailivat nenääni, ja olisin mielelläni pysytellyt pesän ulkopuolella. Tahdoin kuitenkin nähdä ystäväni. Niinpä astuin sairasaukiolle. Hehkuaskel ja Tiputassu tekivät jotakin yhden sammalvuoteen äärellä. Sammalvuoteella makasi Karhumyrsky.
”Kuka tulee?” kuulin Tiputassun kysyvän. Hehkuaskel käänsi päänsä minun suuntaani.
”Mahlahalla”, parantajanaaras ilmoitti ja käänsi päänsä takaisin potilaaseen. Tiputassu ei vastannut mitään.
”Mahlahalla, oletko sinä vielä täällä?” Karhumyrskyn käheä ääni kysyi.
”Olen, odotan tässä kunnes sinut on paikattu”, lupasin. Minulla ei ollut pakottavaa tarvetta nähdä ystäväni haavoja ja sitä, kuinka parantajakissa ja tuon oppilas tunkisivat niihin joitakin yrttihauteita ja muita. Malttaisin kyllä odottaa. Etenkin nyt, kun tiesin ystäväni olevan ainakin hengissä ja tajuissaan.
Meni jonkin aikaa, kunnes Hehkuaskel kääntyi minun puoleeni.
”Olemme nyt valmiita”, parantaja ilmoitti rauhaisella äänellä ja kohtasi minun katseeni. Nyökkäsin kiitollisena ja lähdin kävelemään sairasaukion toiselta laidalta kohti ystävääni. Karhumyrsky kohotti hennosti päätään. Irvistin, kun huomasin että hänen vasemman silmän päällään oli joitakin yrttejä.
”Mitä tapahtui?” kysyin ja tarkastelin ystäväni ruhjeita. Turkilla oli siellä täällä pieniä haavoja, mutta kolli näytti selvinneen säikähdyksellä.
”Onko silmäsi kunnossa?” lisäsin vielä toisen kysymyksen, kun kolli ei heti ehtinyt vastata ensimmäiseenkään.
”Murhaaja hyökkäsi kimppuumme itärajalla. Haistoimme sen, ja päätimme lähteä etsimään sitä eri suunnista. Murhaaja hyökkäsi selkääni, ja Hiutaleviiksi yritti auttaa minua. Hän käski minun hakea apua, ja matkalla kuulin hänen huutavan todella kovaa. Hän ei voinut millään selvitä siitä”, kolli huokaisi hiljaa ja painoi päänsä sammaliin.
”Mitä ihmettä sinä oikein ajattelit? Oletko ihan hiirenaivo?! Ette olisi missään nimessä saaneet hajaantua!” huudahdin. Karhumyrsky ei vastannut hetkeen. Hän pysyi jonkin aikaa vaiti.
”Kyllä minä sen tiedän, mutta en ajatellut niin pitkälle. Se kaikki kävi niin nopeasti”, kolli huokaisi hiljaa. Kuulin askeleita takaani, ja käännähdin tulijan suuntaan. Punatähti seisoi pesän sisäänkäynnillä.
”Miten täällä voidaan?” päällikkö kysyi rauhallisella äänellä ja katsoi Karhumyrskyä, joka makasi yhdellä sairasvuoteella. Kolli kohautti lapojaan.
”Hengissä ollaan, Pimeyden Metsälle siitä kiitokset”, soturi vastasi. Punatähti nyökkäsi ja saapui potilaan luokse.
”Minä taidan liueta nyt paikalta. Tulen tapaamaan sinua myöhemmin, Karhumyrsky”, nau’uin ja kosketin parhaan ystäväni kuonoa. Kolli nyökkäsi, ja minä lähdin paikalta. Ajatukseni olivat sekavat.
Miten kukaan enää uskalsi liikkua reviirillä, kun murhaaja oli edelleen vapaalla jalalla?
// 1001 sanaa
