Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin hieman pahoillani Raparperitassua. Olinkin kuullut huhuja siitä, että naaraan joukkue olisi hävinnyt harjoitukset. Naaras vaikutti kummalliselta. Hän oli kääntänyt katseensa käpäliinsä, ja kissan hännänpää nyki. Häpesikö oppilas häviötään, vai mistä tuo johtui? Katsoin parhaaksi vaihtaa suoraan puheenaihetta, kenties se helpottaisi Raparperitassunkin oloa.
”No, ainakin yrititte parhaanne. Oletko huomannut, että Hehkulampi on jo täysin sula?” kysyin ja yritin saada naaraan kohtaamaan katseeni, mutta tuo tuntui jostain syystä välttelevän sitä. Samassa älysin, kuinka hiirenaivoiselta kysymykseni oli kuulostanut. Tietenkin hän oli sen huomannut, eihän Raparperitassu mikään hiirenaivo ollut.
”Joo, Tuhkajuova mainitsi siitä itse asiassa juuri eilen viimeksi. Hän kertoi käyneensä jo uimassakin”, soturioppilas irvisti inhosta. En voinut olla hymyilemättä.
”Aikooko hän opettaa sinutkin uimaan?” kysyin, vaikka olinkin aika varma vastauksestani. Tuhkajuova ei opettaisi Raparperitassua, ellei oppilas ihan oikeasti sitä haluaisi. Lauhalaukankin oli pitänyt tehdä kamalan paljon töitä sen eteen, että soturi oli suostunut opettamaan tuon uimaan.
Raparperitassu pudisti päätään.
”Ei hän ole sanonut mitään, mutta en usko”, naaras vastasi.
”Niin, Tuhkajuova on vähän ainutlaatuinen kissa. Hän ei jaksa opettaa ketään sellaista, joka ei oikeasti tahdo oppia uimaan”, virnistin naaraalle, joka nosti vihdoinkin katseensa ja kohtasi omani. En voinut olla hymyilemättä. Raparperitassun seura sai minut aina iloiseksi. Olin kiitollinen, että olin saanut nuoresta kissasta ystävän. Jotkut saattoivat katsoa hieman paheksuen sitä, että soturi oli oppilaan ystävä, mutta ei se minun mielestäni ollut outoa. Olisin minä voinut olla ystävä myös vaikka Naarmunenän kanssa. Ystävyydessä tärkeintä oli se, että tulimme toimeen keskenämme.
”Mietin tässä vain, että haluaisitko lähteä kanssani kävelylle? Voisimme käydä katsomassa Hehkulampea, vaikka näin pilvisellä säällä se ei kummoinen näky olekaan”, ehdotin varovasti naaraalle. Ääneni säröili, sillä asian kysyminen jostain syystä hermostutti minua. Kenties pelkäsin, että oppilas kieltäytyisi. Samassa tajusin, että enhän edes ollut kysynys, oliko Raparperitassulla täksi illaksi jo jotain suunnitelmia. Siispä päätin korjata asian nopeasti:
”Siis jos sinulla ei ole mitään muuta. Eikä sinun oikeasti tarvitse edes lähteä, jos et halua. Mietin vain, kun tässä leirissä ollessa aika käy pitkäksi ja on vähän tylsää.”
Suljin silmäni ja kirosin mielessäni. Miksi en osannut enää edes puhua järkevästi? Nyt Raparperitassu varmasti luuli, etten halunnut lähteä hänen kanssaan! Jäin hieman kiusaantuneena odottamaan oppilaan vastausta toivoen, että en antanut hänelle typerää kuvaa itsestäni.
//Rapsu? 😀
// 358 sanaa
