Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Aurinko oli laskenut ja ilta oli vaihtunut yöksi. Kuuhuippuun olisi vielä aikaa, mutta lähes täysi kuu loisti jo kirkkaana taivaalla. Pilvet olivat väistyneet taivaalta, joka oli nyt kirkas. Kuolonklaanilaiset olivat kadonneet pääaukiolta pesiinsä. Seisoimme nyt kolmistaan Karhumyrskyn ja Liekkitassun kanssa typötyhjällä pääaukiolla. Käännyin Liekkitassun puoleen. Tämä oli oppilaani ensimmäinen yövartio, joten naaras tuskin tiesi täysin, mitä me tekisimme.
”Kuten tiedät, meidän tehtävänämme on valvoa tämä yö ja varmistaa, että nukkuvat klaanitoverimme ovat turvassa. Pysyttelemme pääosin leirissä, mutta on hyvä käydä myös kiertämässä leirin ulkopuolella välillä. Uloskäynnin tarkkailu on äärimmäisen tärkeää. Toisinaan pennut tai tottelemattomat oppilaat saattavat yrittää karata öisin. Ei myöskään ole tavatonta, että vihollinen astelisi suoraan sisään leiriin”, selitin tasaisella äänellä ja pidin katseeni oranssinpunaisessa oppilaassa, joka kuunteli tarkkaavaisesti.
”Koska meitä on täällä nyt kolme, voisin käydä sinun kanssasi kiertämässä leirin nopeasti ympäri. Palaamme sitten tänne takaisin ja tarkkailemme leiriä. Sopiihan se sinulle, Karhumyrsky?” kysyin kääntäen katseeni kastanjanruskeaan soturiin. Karhumyrsky oli kuunnellut minua, joten hän nyökkäsi. Johdatin oppilaani ulos leiristä. Piikkihernetunnelin toisella puolella oli huomattavasti tuulisempaa kuin leirissä. Leirissä piikkihernemuuri sekä suuret kivet estivät tuulen kulkemisen leirin halki. Lähdin kävelemään uloskäynnistä vasemmalle.
”Anna katseesi kiertää rauhassa ympäristössä, ja kuuntele tarkkaavaisesti koko ajan ympäristöäsi. Älä unohda haistella. Kuten tiedätkin, moni vihollinen kulkee täällä äänettä ja näkymättömänä”, ohjeistin Liekkitassua, joka teki kuin käskin.
Kiersimme leirin melko nopeasti. Kun olimme kiivenneet korkeampaan maastoon leirin yläpuolelle, olimme hetkeksi pysähtyneet kivien päälle katselemaan alas leiristä. Karhumyrsky kohdisti katseensa meihin. Jos olisimme yrittäneet tulla alas tästä, olisimme takuulla vähintäänkin murtaneet jalkamme. Niinpä olimme jatkaneet matkaa, ylittäneet leiriin vievän pienen joen ja palanneet takaisin sisäänkäynnille. Mitään poikkeavaa ei ollut näkynyt, kuulunut tai haissut. Kaikki tuntui olevan normaalisti.
Leirissä Liekkitassu otti paikan aivan piikkihernetunnelin suulta. Minä ja Karhumyrsky asetuimme hieman kauemmaksi. Kenties oli riski laittaa oppilas lähimmäksi sisäänkäyntiä, mutta ehtisimme nopeasti hätiin, jos vihollinen hyökkäisi leiriin. Käänsin katseeni Karhumyrskyyn, joka kohtasi sen. Yö menisi nopeasti keskustelun ääressä.
”Liekkitassu kehittyy nopeasti”, totesin. Oppilas oli ollut jo jonkin aikaa oppilaana, eikä hänen edistymsiessään ollut mitään moitittavaa. Karhumyrsky nyökkäsi.
”Mestarina olo on rankempaa mitä kuvittelin. Alussa ehkä jopa pelkäsin Liekkitassulle puhumista, niin naurettavalta kuin se kuulostaakaan. Lauhalaukan avulla onnistuin pääsemään pelosta yli, ja nyt meillä menee oikein hyvin”, totesin hymyillen. Karhumyrsky vastasi jälleen vain nyökäten.
”Kukapa tietää, jos joku Tuhkajuovan pennuista olisi sinun tuleva oppilaasi. Jos saisit päättää, kenet heistä ottaisit mieluiten?” kysyin yrittäen saada keskustelua etenemään. Mustikkapennusta ei voisi tulla Karhumyrskyn oppilasta, koska hän oli pennun isä. Tuhkajuovan kolme pentua saisivat todennäköisesti lehtikadon aikaan oppilasnimensä suurin piirtein samaan aikaan Mustikkapennun kanssa. Siihen olisi vielä aikaa.
//Karhu?
// 416 sanaa
