Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
“Hiirenpapanat, hyvä Pimeyden metsä älä vie meiltä kaikkia yrttejä pois, anna ukkospolun luona olla hierakkaa ja kultapiiskua”, kuuntelin Tiputassun anelevan ääneen. Lähdimme jälleen liikkeelle niin, että minä kuljin edellä ja Tiputassu kulki perässäni. Nuori parantajaoppilas tuntui tietävän, mitä hän taki. Hän haisteli ilmaa kaiken aikaa ja kulki aivan kiinni perässäni. Jos olisin tehnyt äkkijarrutuksen, kolli olisi todennäköisesti törmännyt minuun. En kuitenkaan uskaltanut tehdä niin, sillä se olisi ollut vain turhaa ajanhaaskausta. Meidän täytyisi löytää sitä kulta..piiskua? Jotta parantaja ja hänen oppilaansa voisivat pelastaa Sammalvarjon hengen.
Olimme ukkospolun lähettyvillä. Sen pahanhajuinen katku leijaili jälleen nenääni, saaden kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin.
”Pysähdy!” Tiputassu ärähti, ja pysähdyin siihen paikkaan. Oppilas nuuhki maata. Paikoin lumi oli jo sulanut, ja juuri nyt kävelimme sellaisella alueella, jossa lunta oli vain joitakin kasoja ympärillämme. Katsoin kysyvästi parantajaoppilasta.
”Mitä nyt?” kysyin. Tiputassu piti edelleen kuononsa maassa, ja tuntui kokeilevan sillä maassa olevia kullankeltaisia kukkia. Ne näyttivät melko nuupahtaneilta ja tallotuilta.
”Tässä on kultapiiskua, mutta ne ovat viime viherlehdeltä. Hiirenpapanat, eikö täällä ole mitään käyttökelpoista?” Tiputassu tuskaili. Minusta tuntui pahalta, kun en osannut auttaa kollia. Saatoin vain kuvitella, millaisessa ahdingossa tuo oli. Jos yrttiä ei löytyisi, se voisi koitua Sammalvarjon kohtaloksi. En minä tosin mitään yrteistä ymmärtänyt, mutta tiesin, että ne usein pelastivat kissan hengen.
”Tuo yksi näyttää ihan hyvinvoivalta. Ei se, vähän vasemmalle”, sanoin Tiputassulle. Kolli siirsi kuonoaan omaan vasempaansa, ja hän hätkähti. Kolli tarttui hampaillaan kasvin varteen ja repi sen juurineen päivineen maasta. Minusta tuntui hyvältä, kun pystyin olla edes vähän avuksi. Toki kilpikonnakuvioinen kolli olisi varmasti löytänyt hyvän kasvin itsekin, mutta näin aikaa kului vähemmän.
”Tarvitsemmeko me muuta?” kysyin kohteliaasti kollilta. Tiputassu vaikutti aika ärhäkältä tapaukselta, joten en halunnut hermostuttaa häntä, vaan pyrin olemaan mahdollisimman kohtelias. Minun mielestäni Tiputassu teki tärkeää työtä. Minusta ei olisi ollut parantajan hommiin, sillä siinä joutui kohtaamaan liikaa kuolemia ja kissoja, jotka voivat huonosti.
”Ei ole aikaa. Palataan leiriin. Mene edeltä, karvakasa”, Tiputassu mutisi kukka suussaan. Minä otin taas paikan kollin edestä, ja tuo lähti seuraamaan askeleitani kohti leiriä. Matka tuntui taittuvan aiempaa hitaammin. Kenties se johtui siitä, että pelkäsin koko ajan Sammalvarjon puolesta. Entä jos naaras ei selviäisi? Emme silloin saisi tietää, kuka hänen kimppuunsa oli hyökännyt.
”Oletko pitänyt parantajaoppilaana olemisesta?” kysyin Tiputassulta ikään kuin keventääkseni kireää tunnelmaa.
//Tipu?
// 370 sanaa
