Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Leirin pääaukio alkoi jo käydä tylsäksi, sillä olin auringonnoususta saakka istuskellut välillä paikkaa vaihtaen ja katsellut kissojen arkisia toimia. Nyt aurinko oli jo noussut korkealle, mutta aurinkohuippuun olisi vielä jonkin verran aikaa. Karhumyrsky nukkui yhä. Ilmeisesti soturi oli valvonut myöhään, jonka vuoksi en halunnut herättää tätä. Yritin kuumeisesti keksiä tekemistä. Liekkitassulla oli tänään vapaapäivä harjoituksista, joten oppilas saisi olla tämän päivän ihan rauhassa. Pääaukiolla oli paljon kissoja, mutta kaikki tuttavani juttelivat jo jollekin. Kaaostuho oli yksin, mutta hänelle en kyllä puhuisi vaikka kuolisin tylsyyteen.
Lopulta päätin käydä pentutarhalla. Kenties törmäisin Mustikkapentuun. Astuessani sisään, jäkäläverho heilahti osuessaan päähäni. Pentutarha oli hämärä, joten totuttelin hetken siihen. Kun katselin ympärilleni, erotinkin Mustikkapennun siniharmaan turkin hänen emonsa viereltä. Villisielu nukkui sikeästi pentunsa kanssa. Olin hieman pettynyt, mutta päätin kuitenkin jäädä pentutarhalle. Voisin vaikka jututtaa Tuhkajuovan ja Henkäysvarjon pentuja.
”Hei”, pieni naukaisu sai minut käännähtämään kohti tulokasta.
”Olen Raparperipentu ja tahdon tietää kaiken soturiudesta. Kuka sinä olet ja mitä teet pentutarhalla?” pienehkö mustaoranssi naaraspentu kysyi ja katsoi minua pienillä pennun silmillään. Pennun siniharmaat silmät olivat jo alkaneet etsiä omaa väriään. Näytti kovasti siltä, että Raparperipentu saisi oranssit tai ruskeat silmät, mutta mistä sitä ikinä tiesi. Väri saattaisi vaihtua vaikkapa vihreäksi vielä.
”Hei”, tervehdin pentua ennen kuin kiusallinen hiljaisuus laskeutui yllemme. Olin hieman yllättynyt siitä, että tämä oli tullut puhumaan minulle. Hymyilin lempeästi, jotta pentu ei luulisi, etten haluaisi jutella hänelle.
”Olen Mahlahalla, Kuolonklaanin soturi. Tulin tervehtimään pentuja, kuningattaria ja klaaninvanhimpia, koska minulla on vapaapäivä, eli minun ei tänään tarvitse tehdä mitään soturin tehtäviä”, kerroin pentutarhan nuorimmalle pennulle. Tämä tuntui kiinnostuvan entistä enemmän aiheesta.
”Mitä ne soturin tehtävät sitten ovat? Miksi sotureita tarvitaan?” pentu kysyi uteliaana. En voinut olla hymyilemättä pennun uteliaisuudelle. Istahdin alas Raparperipennun eteen.
”Soturit pitävä huolta klaanista ja reviiristämme. Me saalistamme ja partioimme rajoja, koulutamme oppilaita ja vartioimme leiriä. Ilman sotureita Kuolonklaani olisi pulassa nopeasti”, virnistin pienesti. Raparperipentu kuunteli keskittyneesti.
”Tahdotko tietää jotakin muuta?” kysyin ennen kuin Raparperipentu ehti sanoa mitään. Kasvoillani oli leveä, lämmin hymy, kun kohtasin pienen pennun katseen. Pennut olivat kaikista kissoista aidoimpia. He eivät osanneet esittää vielä mitään, vaan olivat juuri sitä mitä olivat.
//Raparperi?
// 345 sanaa
