Mahlapentu
Kirjoittaja: Elandra
Pujahdin ulos pentutarhasta ja hidastin tahtiani. Leirin pääaukio oli täynnä kissoja, jotka nauttivat auringon lämmittävistä säteistä. Hiirenkorva oli pyörähtänyt toden teolla vauhtiin ja lumi oli alkanut sulaa. Saatoin myös nähdä ensimmäistä kertaa ikinä leirin maan ilman lunta. Toki etenkin kissojen kulkemille poluille oli muodostunut kova ja jäinen lumikerros, mutta muualta leirin pohja oli lähes sula. Sotureiden mukaan myös leirin ulkopuolella oli alkanut näkyä selkeitä merkkejä siitä, että Viherlehti oli tuloillaan. Minä tiesin, että pääsisin Viherlehden aikaan oppilaaksi, koska olisin silloin kuuden kuun ikäinen. En millään malttanut odottaa sitä, sillä päivät pentutarhalla alkoivat hiljalleen pitkästyttää. Ei saanut koskaan metelöidä, koska Lauhapentu ja Ruostekukka nukkuivat. Nytkin Mäntyviiksi oli patistanut minut ulos.
”Hei Malhapentu! Tulitko yksin ulos?” tuttu ääni kiiri korviini oppilaiden pesän liepeiltä. Loikin nopeasti Hiutaletassun luokse. Vitivalkea naaras istui savunharmaan Kylmätassun kanssa oppilaiden pesän edustalla hieman kauempana muista. Sisarukset olivat kertoneet minulle millaista oli elää oppilaana. Kerran heidän veljensä Jäätassukin oli tullut mukaan keskusteluun, mutta kolli oli ollut töykeä ja hyvin alentava sisaruksiaan kohtaan. Eipä hän minullekaan ollut nätisti puhunut, jonka vuoksi en halunnut enää törmätä häneen.
”Joo, Mäntyviiksi patisti minut ulos, koska Lauhapentu ja Ruostekukka nukkuvat”, totesin hieman turhautuneesti ja pyöräytin silmiäni. Hiutaletassu hymähti ja päästi kehräyksen.
”Me kävimme tänään yhteisissä harjoituksissa. Harjoittelimme kiipeilemistä”, Hiutaletassu vaihtoi sulavasti puheenaihetta.
”Miksi te sitä harjoittelitte? Mitä soturi tekee kiipeilytaidoilla?” kysyin irvistäen. Miksi kukaan halusi kiivetä korkealle puuhun? Pahimmassa tapauksessa sieltä saattoi tippua ja menettää henkensä.
”Se on hyödyllinen taito”, Hiutaletassu sanoi, ”kun osaat kiivetä, voit seurata vaikkapa oravaa puuhun. Voit myös paeta useita petoeläimiä sinne tai vakoilla kissoja ilman että he huomaavat.” Kohautin lapojani. Toki oppilaalla oli pointtinsa, mutta ajatus puuhun kiipeämisestä inhotti.
”Minä pysyn ennemmin maan pinnalla”, totesin rauhallisesti.
”Niin minäkin. Kiipeily on kamalaa!” Kylmätassu osallistui keskusteluun. Kolli oli luonteeltaan hyvin lempeä, mutta hän oli melko hiljainen. Olin huomannut, että Jäätassu pompotteli veljeään usein miten tahtoi. Olen seurannut kauempaa, kun Jäätassu käskee veljensä hakea itselleen tuoresaaliskasasta saalista. Raukka Kylmätassu ei uskaltanut kieltäytyä, vaan hän teki töitä käskettyä. Hiutaletassu naurahti huvittuneesti ja tönäisi hellästi veljeään.
”Minusta se oli ihan mukavaa, vaikka alastulossa oli hieman ongelmia. Kalmakuu ja Jokimieli onnistuivat kuitenkin saamaan meidät molemmat turvallisesti alas”, valkea naaras naukui hymyillen.
”En malta odottaa, että pääsisin oppilaaksi ja pois pentutarhalta”, huokaisin turhautuneena. Hiutaletassu katsoi minua pahoitteleva hymy kasvoillaan.
”Vielä muutama kuu”, hän yritti lohduttaa. Muutama kuu! Se kuulosti ikuisuudelta.
”Oletteko te silloin jo sotureita?” kysyin. Kylmätassu vilkaisi siskoaan, joka käänsi myös katseensa pentuetoverinsa suuntaan.
”En ole ihan varma. Ruusutuike sanoi, että soturiksi tuleminen voisi viedä vielä joitakin kuita”, Kylmätassu naukui ja kohautti lapojaan. Tiesin, että Ruusutuike oli Jäätassun, Kylmätassun ja Hiutaletassun emo. Heidän isänsä taas oli Liekkihäntä.
”Minusta olisi kiva saada jompi kumpi teistä mestarikseni”, totesin rauhallisella äänellä. Hiutaletassu hymyili ja päästi ilmoille kehräyksen.
”Se olisi mukavaa, mutta tuskin mahdollista. Jos pääsemme sotureiksi ennen nimitystäsi, olemme todella kokemattomia sotureita. Punatähti antaa sinulle takuulla mestariksi jonkun kokeneemman”, valkea naarasoppilas sanoi. Kohautin lapojani. Kokenut soturi mestarina voisi ollakin hyvä vaihtoehto. Heillä oli kokemusta oppilaiden kouluttamisesta, joten he osaisivat tehdä sen hyvin. Ennen kaikkea kuitenkin halusin mestarini olevan minulle edes jotenkin ystävällinen. En halunnut mestarikseni kissaa, joka ei pitäisi minusta. Hiutaletassu vilkaisi taakseen. Sitten hän kääntyi taas minun puoleeni.
”Meidän täytyy mennä, Liekkihännällä näyttäisi olevan asiaa”, naaraskissa sanoi ja nousi ylös. Myös Kylmätassu nousi lähteäkseen sisarensa mukaan.
”Okei, minä jään tänne. Nähdään myöhemmin!” huudahdin kaksikon perään. Jäin hetkeksi istuskelemaan oppilaiden pesän liepeille, mutta päätin sitten palata takaisin pentutarhalle.
// 561 sanaa
