Mahlapentu
Kirjoittaja: Elandra
”Mahlapentu”, Sammalpennun tuttu ääni tunkeutui uniini ja veti minut takaisin tähän maailmaan. Raotin hitaasti vihreitä silmiäni ja nostin katseeni tummaan pentuun.
”Mitä?” kysyin haukotellen ja nousin ylös. Venyttelin ja tunsin, kuinka kohmeessa lihakseni olivatkaan.
”Leikitäänkö?” pentu kysyi hiljaisella äänellä, jotta hän ei herättäisi nukkuvia aikuisia. Vilkaisin ensin klaaninvanhimpien suuntaan ja sitten Mäntyviiksen suuntaan. Kaikki kolme nukkuivat sikeästi sammalvuoteillaan. Yöllinen retkeni pentutarhan ulkopuolelle palautui hiljalleen mieleeni. Olin keskustellut Minttuvarjon kanssa vaikka mistä. Naaras oli varmasti Kuolonklaanin mukavin kissa.
”Emme voi leikkiä täällä, herättäisimme aikuiset”, huomautin ja viitoin ensin klaaninvanhimpia ja sitten Sammalpennun emoa. Naaras näytti mietteliäältä ja kääntyi sitten pentutarhan uloskäynnin suuntaan.
”Mennään pääaukiolle”, hän ehdotti. Minttuvarjo oli sanonut, etten saisi poistua pentutarhalta ilman Mäntyviiksen lupaa. Jos jotakin sattuisi, Mäntyviiksi olisi vastuussa.
”Täytyy kysyä Mäntyviikseltä lupa”, totesin. Sammalpentu nyökkäsi ja loikki hiljaisin askelin emonsa luokse. Pentu herätti emonsa koskettamalla tuon lapaa pienellä kuonollaan. Musta kuningatar säpsähti hereille ja katsoi kysyvästi tytärtään.
”Voimmeko mennä ulos leikkimään?” pentu kysyi. Mäntyviiksi räpäytti muutaman kerran silmiään ja ravisteli päätään herätäkseen kunnolla. Naaras haukotteli ja nousi istumaan.
”Menkää vain. Tulen ihan pian perässä, joten älkää aiheuttako hankaluuksia”, kuningatar naukui vakavalla äänellä, sillä hän todella tarkoitti sanojaan. Emme saisi joutua hankaluuksiin. Sammalpentu palasi luokseni ja viittoi minut ulos pesästä. Nuolaisin kielelläni pari kertaa sinne tänne sojottavia karvojani, jonka jälkeen poistuin pesästä Sammalpennun perässä.
Ilma oli lämpimämpi kuin yöllä. Pakkasta tuskin oli ollenkaan. Vesiputous pauhasi kovaäänisesti kaatuneen kuusen takana. Pentutarhan vierelle oli syntynyt pieni lammikko, jossa oli loskaa. Lumi suli, joten vettä tippui leirin seinämiä pitkin sen pohjalle. Sammalpentu loikki eteenpäin kauemmaksi pentutarhasta, mutta pysähtyi muutaman ketunmitan päähän. Musta naaras kääntyi minun suuntaani.
”Mitä me leikimme?” pentu kysyi ja kallisti päätään. Käänsin katseeni pilvettömälle taivaalle ja vedin keuhkoni täyteen raikasta ilmaa. Käänsin sitten katseeni kohti Sammalpentua.
”Piilosta. Minä menen piiloon, sinä lasket kahteenkymmeneen ja tulet sitten etsimään minua”, sanoin. Sammalpentu harkitsi ehdotustani, mutta nyökkäsi sitten hymyillen.
”Onko sääntöjä?” hän kysyi ennen kuin meni pentutarhalle laskemaan.
”Ei saa poistua leiristä, mennä putouksen lähelle tai päällikön pesään”, luettelin äsken keksimäni säännöt päässäni. Olisi pitänyt kieltää myös parantajan pesä, sillä meitä oli kielletty menemästä sinne yksin. No, ihan sama se nyt oli. En minä parantajan pesälle piiloutuisi. Sammalpentu katosi sammalverhon taakse ja alkoi laskemaan. Lähdin loikkimaan tallotulla lumella eteenpäin. Leirin pääaukiolla oli muutamia sotureita, jotka katsoivat menoani. Pujahdin sisään typötyhjään oppilaiden pesään. Oppilaat olivat harjoituksissa ja palaisivat vasta auringonlaskun jälkeen. Löysin piilopaikakseni paikan perimmäisen sammalvuoteen ja pesän kahteen osaan jakavan seinämän välistä. Seinämän toisella puolella oli sotureiden pesä. Painauduin niin matalaksi maata vasten kuin vain pystyin.
//Sammalpentu?
// 415 sanaa
