Mahlatassu
Kirjoittaja: Elandra
Lähdin etsimään saalista etäämmälle ukkospolusta. Sen katku inhotti minua enemmän kuin mikään. Haistelin ilmaa saadakseni kiinni jonkin eläimen hajujäljestä. Kävelin hetken vain eteenpäin ilman mitään tulosta. Täällä oli paljon eläinten hajujälkiä, mutta ne olivat laimeita tai sekoittuivat toisiinsa niin, etten saanut niistä mitään selvää. Kun arvelin olevani jo liian kaukana tapaamispaikasta, käännyin toiseen suuntaan. Haistoin jäniksen, ja kaiken lisäsi haju oli melko voimakas. Ei ollut varmasti kauaakaan, kun jänis oli ollut täällä. Lähdin seuraamaan sitä. Hajujäljet johdattivat minut kohti ukkospolkua. Hirviöiden ulina kantautui korviini etäämmältä. Täällä päin ei kasvanut enää puita, koska kaksijalat olivat leikanneet ne pois. Jäljellä olivat vain kannot. Jouduin pysähtymään, kun jäniksen hajuun sekoittui kissan jälki. Olin aika varma, että se oli jonkun partiossa olevan. Se tuntui kulkevan aivan jäniksen jäljen päällä. Huokaisin turhautuneena. Kai joku heistä oli saanut sen jo kiinni.
”Pihkatassu!” vaimea ulvaisu etäämmältä kantautui korviini. Liikuttelin korviani hämmennyksestä. Ei kai se mitään ollut, joten käännyin ympäri ja olin jo lähtemässä etsimään uutta hajujälkeä, kun ulvaisu kuului uudestaan. Kun se kuului vielä kolmannen kerran, kuulin sydäntä raastavan ulvaisun. Purin hampaitani yhteen, minun olisi pakko mennä katsomaan mitä oli tapahtunut. Lähdin juoksuaskelin kohti ukkospolkua. Sen katku voimistui entisestään. Pysähdyin kuin seinään, kun erotin kaksi karvamyttyä ukkospolun tummalla pinnalla. Käpäläni eivät suostuneet viemään minua eteenpäin. Kehoni alkoi täristä. Toinen kissoista oli Pihkatassu ja toinen taas… En voinut edes ajatella sitä. Vaalean punaruskea turkki kissalla kuitenkin oli.
”Mitä tapahtui?” joku murahti takaani ja ravasi vierelleni. Katseeni pysyi tiukasti ukkospolulla makaavissa karvamytyistä. Vierelleni tullut kissa huomasi sen heti ja lähti liikkeelle.
”Et voi jäädä vain tuijottamaan, heidät pitää saada pois ukkospolulta!” kollikissa murahti ärtyneenä ja lähti juoksemaan kohti ukkospolkua. Pakotin käpäläni liikkeelle ja juoksin Henkäysvarjoksi tunnistamani kissan perään. Minä jäin seisomaan ukkospolun laidalle ja katselin molempiin suuntiin hirviöiden varalta. Niitä ei näkynyt. Tietenkin hän ensin tarttui Pihkatassun ruipeloiseen kehoon. Kun kolli oli tulossa minua kohti, huomasin vaalean punaruskean mytyn liikahtavan. Hän oli elossa! Voitin pelkoni, katsoin molempiin suuntiin ja juoksin karvamytyn luokse.
”Minttuvarjo”, kuiskasin hiljaa ja katsoin mestariani. Naaras kohotti päätään, mutta se huojui hallitsemattomasti ja rojahti pian taas maahan. Kissan suusta ja nenästä vuosi verta. Turkki oli rähjäinen ja jostain vuosi verta. Jokin oli pielessä. Naaraan alla oli verilammikko, jostain vuosi paljon verta.
”Mihin sinua sattuu?” yritin kysyä tuskissani ja kosketin kuonollani naaraan kuonoa. Minttuvarjon kasvoille levisi lämmin hymy. Hän ei enää yrittänyt nostaa päätään. Hän avasi kerran vielä silmänsä ja vain hymyili. Sitten hän sulki ne.
”Minttuvarjo? Älä nukahda. Et saa nukahtaa!” ulvaisin ja yritin ravistella naaraan hereille, mutta mitään ei tapahtunut.
”Mahlatassu! Tule pois sieltä!” karjaisu keskeytti minut. Hirviön jylinä voimistui.
”En voi jättää Minttuvarjoa!” yritin vastustella itkua pidätellen.
”Jos et tule, meillä on pian monta ruumista lisää”, Henkäysvarjo sihisi hampaidensa välistä. Katsoin pahoitellen mestariani, jonka jälkeen ryntäsin pois ukkospolulta. Katsoin, kun hirviö juoksi ohitsemme kovaa. Pelkäsin niin kovasti Minttuvarjon puolesta. Onneksemme hirviö väisti sen. Oliko niilläkin sittenkin tunteet? Henkäysvarjo ei epäröinyt, vaan juoksi ukkospolulle. Hän raahasi Minttuvarjon luokseni vähän matkan päähän ukkospolusta.
”Ovatko he kuolleet? Älä vain sano että he ovat kuolleita”, ääneni hajosi tuhansiin palasiin. Henkäysvarjon ilme pysyi vakavana, se ei ollut surullinen. Miten kolli saattoi käyttäytyä noin? Hän tutki ensin Pihkatassua. Kollilla oli joitakin vammoja, mutta ei yhtä pahoja kuin Minttuvarjolla, minun rakkaalla mestarillani..
”Pihkatassu hengittää”, raidallinen soturi vastasi ja siirtyi sitten Minttuvarjon puoleen. Hän ei alkanut kääntelemään naarasta samalla tavalla kuin oppilastaan. Kolli huomasi naaraan vatsassa olevan pitkän haavan heti. Haavasta oli tullut verta, joka oli värjännyt punaruskean turkin entistä punaisemmaksi. Kollin vakava katse muuttui entistä vakavammaksi, mutta nyt siinä oli myös lisäksi surua. Pahoitellen kolli nosti katseensa minun puoleeni.
”Hän on kuollut”, soturin sanat rikkoivat koko maailmani. Lyyhistyin maahan ulvoen ja itkien. Miksi? Miksi näin piti käydä? Miksi juuri Minttuvarjo? Viimein itku hellitti, mutta voimani olivat loppu. En voinut nousta ylös vaikka olisinkin halunnut.
”Voi ei”, kuulin kuiskauksen takaani. Se kuului Luminenälle. En ole varma kauanko me olimme siinä, mutta se tuntui ikuisuudelta.
”Lähdetään leiriin. Pääsetkö ylös Mahlatassu?” Luminenä kysyi lämpimällä äänellään ja puski kuonollaan poskeani. En vilkaissutkaan soturin suuntaan, vaan nousin tutisevin jaloin ylös. Lähdin laahustamaan partion perällä kohti leiriä. Ainoa ajatus päässäni oli se, että Minttuvarjo oli kuollut.
Luulin, että oloni helpottaisi leirissä, mutta toisin kävi. Kun Luminenä laski elottoman soturin ruumiin pääaukiolle, kuulin tuskaisen ulvahduksen etäämmältä. Käänsin pääni Surmakynnen suuntaan. Varapäällikkö ryntäsi tyttärensä luokse ja upotti päänsä tuon turkkiin. Leiriin laskeutui hiljaisuus. Ehkä ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana kukaan ei sanonut sanaakaan. Ei edes Jääviilto, joka istui leirin pääaukiolla ja katseli tapahtumia. Huomasin Lauhapennun loikkivan kohti minua pentutarhalta, mutta huomatessaan Minttuvarjon elottoman ruumiin ja minun surkean katseeni, kolli pysähtyi. Hänen iloinen katseensa muuttui kovin synkäksi. Käänsin pääni pois. Minusta tuntui suunnattoman pahalta. Huomasin Henkäysvarjon kadonneen. Hän oli kai vienyt Pihkatassun parantajan pesälle.
//Lauha tai Pihka? Muutkin voi toki kirjottaa aiheesta. Haluaisin kirjottaa vielä Mintun valvojaisista (neki järjestetään Kuolonklaanissa mutta useimmiten vaan pienellä porukalla eikä kaikki halua osallistua ees)
// 774 sanaa
